Suonpää: Pitäkää Pridenne
Juha Sipilän ja Timo Soinin on parempi pysyä poissa Pridestä. Niin lienee Samuli Suonpäänkin.
Prideviikko tulee ja taas saa sateenkaariväki juhlia oikeuttaan olla olemassa ja näkyä, vaikkei sitä oikeutta ihan kaikilla käytännössä olekaan. Samalla me muut voimme juhlia sitä, miten hyviä ihmisiä olemme, kun homotkin hyväksymme. Vaikkemme ihan kokonaan hyväksyisikään. Irtopisteitä homoilla on ainakin helppo kerätä.
Tämän vuoden Helsinki Priden suojelija on vasta aloittanut Helsingin sosialidemokraattinen apulaispormestari Nasima Razmyar. Ihan ensimmäisenä hän kutsui juhlimaan kaikkien vähemmistöjen ystävät Juha Sipilän, Petteri Orvon ja Timo Soinin.
Vähän erikoinen tapa suojella, minusta. Ei minulle ainakaan ole selvää, miten iloista ja turvallista sateenkaariväen on tuon kolmikon kanssa marssia. Priden tavoitteena on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistäminen ja näkyvyyden lisääminen, Sipilän ja Soinin tavoitteethan ovat olleet täsmälleen päinvastaisia. Kumpikin vastustaa homojen vihkimistä niin maistraateissa kuin kirkossakin ja koko hallitus on yksissä tuumin pitänyt huolta siitä, että translain muutosta ei tuoda eduskuntaan vaan Suomi100 edelleen pakkosteriloi kansalaisiaan. Limuviinat kyllä saadaan kauppoihin, mutta ihmisoikeusongelmille ei haluta tehdä mitään. Ainoa, jonka tavoite tässä tulee toteutumaan, on apulaispormestari Razmyar. Hän saa kerättyä pisteet kotiin ihan riippumatta siitä, ilmestyykö kutsukolmikko marssille. Ilon kautta.
Minä en ole koskaan ollut Prideilla. En ole kehdannut mennä.
En edes tiedä kaipaisiko minuakaan kukaan Pridelle. Siis oikeasti. On minut monta kertaa mukaan kutsuttu, toki, niin kuin kaikki muutkin. Koskaan kutsua ei kuitenkaan ole esittänyt kukaan heistä, joiden asia Pride varsinaisesti on. Minua ovat Prideille seurakseen pyytäneet heterot, joiden mielestä on tärkeää, että sukupuolivähemmistöt saavat näkyä ja kuulua. Täysin ei ole selvinnyt, miten paljon se lisäisi sateenkaariväen iloa ja näkyvyyttä, että marssilla olisi yksi keski-ikäinen heteromies enemmän.
Harkinnut olen, montakin kertaa. Minä nimittäin ihan pidän huomiosta. Pääsisin varmasti kirkon väen mukana lehtikuvaankin ja ainakin voisin ottaa selfieitä itsestäni ja pahviarkkipiispasta kauniilla sateenkaaritaustalla, heiluttaa fesarijeesusta ja huutaa, että kyllä me teidät kirkossa hyväksytään, vaikkei sisätiloihin päästetäkään juhlimaan! Mutta kyllä hyväksytään että teidän kanssa ja puolesta rukoillaan kirkkosalin eteisessä tai seurakuntatalon tuulikaapissa. Tasa-arvoa!
Minä en ole koskaan ollut Prideilla. En ole kehdannut mennä. Nuorempana nolotti ajatus siitä, että joku pitäisi minuakin homona. Nyt nolottaa tuo oma ahdasmielisyys, mutta paljon enemmän vielä se, että entä jos joku marssilla kysyisi minulta, mitä olen tehnyt vähemmistöjen oikeuksien eteen. Yhtä vähän kuin pahviarkkipiispa ja festarijeesus.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sateenkaariväki kokoontuu yhteen Helsinki Pridessa
AjankohtaistaSelja Purovaaralle Prideen kuuluu myös mielenosoitusaspekti: seksuaalivähemmistöillä on oikeus olla olemassa ja näkyä.