Suonpää: Islam uutisissa – pieleen menee joka kerta

Suonpää: Islam uutisissa – pieleen menee joka kerta

Libanonissa nainen saa päättää itse käyttääkö burkaa, Ranskassa ei.

Islam ja huivipakko nousivat taas otsikoihin. Ranskan populistien presidenttiehdokas Marine Le Pen kun vieraili Libanonissa ja kieltäytyi peittämästä päätään huivilla. Ranskan mahdollinen tuleva presidentti halusi näyttää muslimeille, että nainen saa valita itse, pukeutuuko huiviin. Se onkin hyvä. Libanonissa tämä nimittäin on mahdollista, toisin kuin Ranskassa, jossa burkat ja niqabit on jo kielletty ja seuraavaksi ovat listalle päätymässä huivitkin.

Ranskassa laki siis säätelee naisen pukeutumista ja uskonnollista vaatetusta, Libanonissa ei. Mikähän uutisoinnissa meni pieleen? Ehdottaisin ainakin Helsingin Sanomille, että seuraavaan huivipakkoa käsittelevään uutiseen lisättäisiin infografiikka niistä maista, joissa laki määrää huivin tai hunnun käyttöön. Niitä maita on yksi, Iran. Sellainen grafiikka on aika helppo piirtää. Maita, joissa huiveja ja huntuja on kielletty, onkin sitten huomattavasti enemmän.

Arabimaana Libanonia pidettiin monissa uutisissa esimerkkinä islamilaisesta maasta, sanoja ”arabi” ja ”muslimi” kun on totuttu käyttämään synonyymeinä jo ristiretkistä alkaen. Samalla vahvistettiin kuvitelmaa siitä, että arabimaissa eli islamilaisissa maissa laki määräisi huivin käyttöön. Siinä meni taas osapuilleen kaikki pieleen.

Miten maailman hahmottaminen voi olla hyvin koulutetuille ja vapaasta mediasta nauttiville suomalaisillekin näin vaikeaa?

Toisin kuin toimittajatkin usein näyttävät kuvittelevan, maailman puolitoista miljardia muslimia eivät yleensä asu siellä, missä on meidän mielikuvissamme hiekkaerämaata, kameleita ja jatkuva sotatila. Useampi elää sademetsävyöhykkeellä, siellä, missä riisiä viljellään. Eniten muslimeja on Indonesiassa, Pakistanissa, Bangladeshissa ja Intiassa. Suurin arabimaa, Egypti, on listalla vasta viidentenä.

Arabien määrä taas on jossakin 400 miljoonan tienoilla  – ja heistä puolestaan osa on kristittyjä. Se mainittu Libanon on toki arabimaa. Islamilainen valtio se ei ole, alle kaksi kolmasosaa asukkaista on muslimeja ja tasavallan perustuslaki jakaa vallan kristittyjen, sunnimuslimien ja šiiamuslimien kesken.

Ja mitä tähän huivipakkoon tulee, niin Iran eli Persia, joka siis ainoana maana on säätänyt huivipakosta lailla, ei itse asiassa ole arabimaa. Iran, Irak, mitä näitä nyt on, samaan nippuun vaan kaikki?

Miten maailman hahmottaminen voi olla hyvin koulutetuille ja vapaasta mediasta nauttiville suomalaisillekin näin vaikeaa?

Alle puolet maailman 75 miljoonasta luterilaisesta on Euroopassa.

Samankaltainen näköharha on käsitys, jonka mukaan luterilaiset asuvat Saksassa, Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa. Alle puolet maailman 75 miljoonasta luterilaisesta on Euroopassa.

Omaa kirkkoamme suurempia luterilaisia kirkkoja ovat mm. Tansanian evankelis-luterilainen kirkko, Etiopian Mekane Yesus ja Batakin kristillinen protestanttikirkko. Tätä viimeksi mainittua en osaisi edes sijoittaa kartalle lunttaamatta. Veikkaan, että on jossakin Sumatralla. Intiassakin on enemmän luterilaisia kuin Suomessa. Luterilaisuus on kansainvälisesti aivan muuta kuin miltä Pohjolassa näyttää.

Jos roska onkin helpompi nähdä toisen silmässä kuin omassa, monimuotoisuuden kanssa on pänvastoin. Ymmärrämme helposti, että me – minunlaiseni ihmiset – olemme yksilöitä ja meitä on moneksi.

Muslimit, ulkomaalaiset tai homoseksuaalit muuttuvat valkoisen kristityn heteron silmissä helposti yhtenäiseksi massaksi. Islamin monimuotoisuus jää täällä huomaamatta, sillä kuva muslimeista perustuu suurelta osin kriisipainotteisiin ulkomaanuutisiin. Se on vähintään yhtä kaukana totuudesta kuin Tom of Finlandin koppalakkipäiset testosteronihomot ovat niistä lähimmäisistämme, jotka juuri nyt odottavat maaliskuuta ja kirkkohäitä.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city