Suonpää: Kirkolliskokous on kuin Twitter
Kirkolliskokous muistuttaa Twitteriä monella tavalla. Avioliittokeskustelun puheenvuoroissa tärkeintä on saada sanotuksi, ei se, mitä sanotaan.
Kuunnellessani kirkolliskokouksen avioliittokeskustelua olen pohtinut, miten paljon turhaa sanottavaa meillä on. En siis täysin keskittynyt kuuntelemaan näitä puheita vaan sitä, että Twitter tuplasi twiittien enimmäispituuden 140 merkistä 280 merkkiin. Juuri nyt en osaa iloita muutoksesta. Tuntuu siltä, että maailma kaipaisi vähemmän puhetta, enemmän kuuntelemista.
Twitterin viehätys on ollut siitä, että twiitit ovat lyhyitä, lyhempiä kuin perinteinen tekstiviesti. Hyvään twiittiin mahtuu silti kokonainen ajatus, ehkä jopa helpommin kuin kirkolliskokouspuheenvuoroon. 140 merkin kiteytys voi tarjota uuden näkökulman, kiinnostavan yksittäisen tiedon tai jotain syvällistä, pitempään makusteltavaa. Hyvä twiitti on modernia runoutta. Kirkolliskokouspuheita ammatikseen kuuntelevan toimittajan on todella vaikea uskoa ajatuksen pidentämällä paranevan.
Kirkolliskokous muistuttaa Twitteriä monella tavalla. Puheenvuoroissa tärkeintä on saada sanotuksi, ei se, mitä sanotaan. Kun kokous keskusteli avioliitosta eli tällä kertaa vihkioikeudesta luopumisesta, vain osa puheenvuoroista edes sivusi aihetta. Useimmissa toistettiin jo moneen kertaan kuultuja näkemyksiä siitä, pitäisikö pappien antaa vihkiä, vai onko homoseksuaalisuus yhä synti ja kauhistus.
Kirkon avioliittokäsitykselle ei tapahtunut yhtään mitään. Jos jokin nytkähdys johonkin suuntaan olisi tapahtunutkin, se jäi pahasti retoriikan piiloon.
Jossakin vaiheessa keskusteluun tupsahti idea jostakin kaukaa, ns. boksin ulkopuolelta. Löytyi ajatus, jonka mukaan papit voisivatkin toimittaa siviilivihkimisiä eli vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, kunhan tätä ei kutsuttaisi kirkolliseksi avioliitoksi vaan siviiliavioliitoksi. Esitettiin jopa siviilivihkimisen kaavan lisäämistä kirkkokäsikirjaan, mitä se sitten oikeastaan tarkoittaisikaan. Tässä kohdassa kävi, kuten Twitterissäkin usein käy. Syntyi somevyöry. Moni halusi sanoa saman asian eli ehdottaa pappeja siviilivihkijöiksi, täysin avioliittolainsäädännön realiteeteista piittaamatta. Taas puhuttiin paljon enemmän kuin kuunneltiin.
Lopulta avioliittokeskustelussa oli pidetty kuutisenkymmentä puheenvuoroa ja keskustelu julistettiin päättyneeksi. Vasta tässä kohdassa havahduin huomaamaan, ettei mitään varsinaisesti päätetty. Kirkon avioliittokäsitykselle ei tapahtunut yhtään mitään. Jos jokin nytkähdys johonkin suuntaan olisi tapahtunutkin, se jäi pahasti retoriikan piiloon.
Twitter on parhaimmillaan, kun keskusteluun tarjotaan erilaisia näkökulmia, mutta keskustelijat kunnioittavat toisiaan ja niitä, joista puhuvat. Samoin kirkolliskokous. Se hetki oli, hiukan yllättäen, Niilo Räsäsen ja Kalervo Salon väitellessä Raamatusta. Kalervo Salon mukaan Apostolien tekojen 15. luvun kertomus antaa kristityille esimerkin siitä, että kirkkoon mahtuu useampikin näkemys ja kompromissi voisi olla mahdollinen. Niilo Räsänen puolestaan katsoo, etteivät apostolit mitään kompromissia tehneet, vaan että silloinkin oli oikea mielipide ja oli väärä – ja näistä kirkon tulisi valita. Se hetki oli elävää ja kiinnostavaa keskustelua, koska puheenvuorot olivat lyhyitä. Ne ajatukset olisivat mahtuneet twiitteihinkin. Sen hetken ajan Raamattua myös käytettiin oikein. Molemmat etsivät Raamatusta neuvoja ja esimerkkiä siihen, miten kristittyjen tulisi elää yhdessä. Raamattua käytettiin rakentavasti, ei tuomitsemiseen.
Tänään twiitit ovat pidempiä kuin ennen ja niihin mahtuu kaksinkertainen määrä vihaa, kaunaa ja vinoilua. Rakkaus ja ymmärrys mahtuvat lyhyempiinkin twiitteihin – ja lyhyisiin puheenvuoroihin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Naiset näkyvissä Saudi-Arabiassa ja Suomessa
PuheenvuorotSaudi-Arabialle on helppo naureskella samalla kun olemme sokeita omille synneillemme. Seurakunnassa miesten homma on johtaa, naisten homma olla hiljaa ja katsoa ihailevasti.
Suonpää: Naiseus ja muita piispan luonteenpiirteitä
Puheenvuorot