Suonpää: Naiseus ja muita piispan luonteenpiirteitä
Naiset ovat hyviä kuuntelijoita, ajattelin tavattuani Irja Askolan. Voi Luoja, että onkin jälkikäteen hävettänyt.
Kun ensimmäisen kerran tapasin Irja Askolan, hän oli jo piispa – tai ainakin melkein. Irja Askola oli naispiispa, tarpeellinen lisä kirkossa. Minähän uskoin jo silloin tasa-arvoon eli siihen, että yhden piispoista on ihan hyvä olla nainen. Onhan se piispakunnan monipuolisuudenkin kannalta hyvä. Joku piispoista on liberaali, joku konservatiivi. Joku on vanhempi ja joku nuorempi tai ainakin vähän vähemmän vanha. Yksi puhuu kauniin, suorastaan runollisin lausein ja toinen kommunikoi enimmäkseen Luther-sitaatein. Hyvä, että ovat erilaisia.
Kun ensimmäisen kerran tapasin Irja Askolan, hän oli hyvä kuuntelija. Piispa jaksoi väsymättä kuulla kaiken tärkeän ja viisaan, mitä minulla oli sanottavana ja poistuessani olin hyvilläni. Onpa siinä fiksu piispa, kun noin hyvin kuunteli. Muistan ajatelleeni, että ainakin tässä asiassa naiseudesta on kyllä hyötyä. Naiset ovat hyviä kuuntelijoita. Jos kyse olisi ollut miehestä, olisin varmasti pitänyt turpani kiinni, kuunnellut kiltisti ja nöyrää esittäen, niin kuin miesauktoriteetteja kuunnellaan.
Sen ensimmäisen tapaamisen jälkeen vitsailin monille ystävilleni myös sitä, että Irja oli tarjonnut itse tekemäänsä marjamehua. Sekin liittyi naiseuteen. Miespiispat puhuvat teologiaa, johtavat ja hallitsevat. Nainen kuuntelee ja tarjoilee hyvää mehua. Voi Luoja, että osaakin jälkikäteen hävettää.
Tässä tasa-arvoisessa kirkossa naiseus on yksi ominaisuus muiden joukossa.
Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin kuunnella, mitä Irja Askola itse puhui. Lähes loppuun saakka piispa Askolan erityispiirre oli minulle se, että hän on nainen. Se teki hänestä hyvän kuuntelijan ja, häntä itseään lainatakseni, tunneviestien välittäjän. Olisi pitänyt kuunnella jo paljon aikaisemmin. Olisin ehkä oppinut paljon muutakin kuin tämän oman ennakkoluuloni.
Tässä tasa-arvoisessa kirkossa naiseus on yksi ominaisuus muiden joukossa. Joku on hyvä puhuja, joku hyvä tutkija, kolmas on nopeaälyinen ja neljäs nainen. Kaikki hyviä, tärkeitä ominaisuuksia. Tässä samassa pisteessähän me olemme arkkipiispanvaalienkin kanssa. Nyt kun ehdokkaita on viisi, olen jo monen kuullut kertovan, miten tasapuolinen kattaus erilaisia hahmoja meille on arkkipiispaksi tarjolla. Ville Auvinen on konservatiivi ja ylpeä siitä. Ilkka Kantola olisi piispakuntaan palaava tuhlaajapoika, entistä vahvempi ja viisaampi. Tapio Luoma puhuu ihmisistä kunnioittavasti, mutta yllättävän moni konservatiivi luottaa häneen siitä huolimatta. Björn Vikström on liberaali ja sivistynyt. Heli Inkinen on nainen. Tässäkin asetelmassa miehillä on piirteitä ja ominaisuuksia, naisen erityispiirre on se, että hän on nainen – myös valtaosalle meistä liberaaleista.
Piispan viran tunnukset on riisuttu alttarille ja ne näyttävät taas sukupuolettomilta. Vasta nyt, kun kirkolliset remonttiryhmät jo ovat rientäneet korjaamaan Irjan särkemää lasikattoa, ymmärrän piispan kaavun alla seisseen ensisijaisesti ihmisen, en naista. Ehkä seuraavalla kerralla, kun kohtaan Irja Askolan, kuuntelen häntä, niin kuin ihmistä kuunnellaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Naispappien pullantuoksuinen lämpö
Puheenvuorot”Kiitos, että saan olla pappi”, olen kuullut viikon sisään aivan liian monta kertaa. Onko kukaan koskaan kuullut miehen kiittävän siitä, että hänellä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä?
Suonpää: Kirkolliskokous on kuin Twitter
Puheenvuorot
Ville Ranta: Kirkon mieskriisi
Puheenvuorot