Suonpää: Kirkosta on tullut hengellisten palveluiden tuottaja

Suonpää: Kirkosta on tullut hengellisten palveluiden tuottaja

Kirkko palvelumuotoilee tuotteitaan ja kohdistaa markkinointiviestintäänsä erilaisille asiakassegmenteille sen mukaan, mihin ne ovat markkinatutkimuksessa ilmaisseet kiinnostusta.

Kirkkoa katselemalla ja kuuntelemalla on helppo unohtaa, että kyse on uskonnollisesta yhteisöstä. Paljon useammin kirkko näyttäytyy palveluntuottajana. Se tarjoaa ohjelmaa häihin ja hautajaisiin, hiljentymisen hetkiä ja ehtoollisen mysteerin sunnuntaihin, konsertteja ja viihdettä arki-iltoihin. Tällaisena kirkko näkee yhä useammin itsensäkin.

Kirkko palvelumuotoilee tuotteitaan ja kohdistaa markkinointiviestintäänsä erilaisille asiakassegmenteille aina sen mukaan, mihin kukin segmentti on markkinatutkimuksessa ilmaissut ostohalukkuutta. Konservatiiveille myydään kotia, uskontoa ja isänmaata, liberaalimmalle väelle kirkko muistuttaa puolustavansa ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, ainakin kirkon ulkopuolella.

Jumalan työtä mitataan tilastoiduilla kohtaamisilla.

Yhteisöllisyyden häviämisestä on puhuttu kirkossa pitkään, mutta vika on ollut aina seurakuntalaisissa. Seurakuntalaiset eivät ymmärrä hyvän päälle, vaikka ”meillä on maailman paras tuote”. Usein murehditaan sitäkin, etteivät seurakuntalaiset tunne kirkkoa ja kirkon työntekijöitä, vaikka ongelma on pikemminkin päinvastainen. Sotealueen kokoisiksi yksiköiksi kasvavissa seurakunnissa kirkkoherrat eivät voi mitenkään tuntea seurakuntalaisiaan niminä ja kasvoina, vain numeroina kirkon tilastokäppyröissä.

Numeroita seurataan yhä suuremmalla innolla. Nykyisin Jumalan työtä mitataan tilastoiduilla kohtaamisilla, ja seurakuntien työntekijät käyttävät yhä enemmän työaikaa sen laskemiseen, keitä ovat kohdanneet ja miksi.

Viime vuonna 20 000 kirkon työntekijää tilastoi 667 000 seurakuntalaisten eli asiakkaan tai yksilön kohtaamista. Se on keskimäärin yksi kohtaaminen aina puolentoista viikon välein. Nämä kohtaamiset eivät kuitenkaan helposti muutu rahaksi. Siksi jäsenkäppyrä on kirkossa se keskeisin tilasto.

Ehkä kirkkoon liittymistä on sitä helpompi markkinoida, mitä vähemmän kohderyhmälle on kerrottu tuotteesta.

Jäsentilaston kanssa kirkon keskeisin ongelma on, että kirkko ei kiinnosta niin paljon, että siihen viitsisi juuri kukaan liittyä. Kirkon talous lepääkin sen varassa, että isät ja äidit liittävät lapsensa kirkon jäseniksi tulevaisuudessakin. Kun lapsikasteiden määrä laskee erilaisista kärkihankkeista huolimatta, jäsenhankinnan painopiste siirtyy kohti rippikoulua.

Rippikoulu on kirkon mielestä ”menestystuote”. Rippikoulun käy suurempi joukko kuin ikäluokassa on kirkon jäseniä. Tässä on, kirkollista kieltä käyttääkseni, helpoimmin tavoitettava markkinapotentiaali. Ne kirkkoon kuulumattomat nuoret, jotka käyvät rippikoulun, halutaan kirkon jäseniksi.

Perinteisesti luterilaisessa kirkossa on ajateltu, että vaikka vauvat kastetaan kyselemättä, yli 15-vuotiaan pitäisi ennen kastetta saada kasteopetusta ja ymmärtää, mitä tekee kirkkoon liittyessään. Aikuisille on tarjolla aikuisrippikoulu, ja nuoria on ollut varsin luonteva kastaa rippikoulun päätteeksi ennen konfirmaatiota. Silloin nuori on saanut opetusta kasteesta ja muista kristinuskon perusasioista.

Rippikouluikäisistä noin puolet on kirkollisessa mielessä lapsia, toista puolta kohdellaan aikuisina. Tämän ongelman piispainkokous haluaa ratkaista muuttamalla kirkkojärjestystä niin, että kasteelle pääsisivät kaikki alle 18-vuotiaat jo rippikoulun alussa, kristinopin pikakurssin jälkeen. Viisi tuntia opetusta riittää.

Ehkä kirkkoon liittymistä on sitä helpompi markkinoida, mitä vähemmän kohderyhmälle on kerrottu tuotteesta. Tästä tulee sellainen olo, että mahdetaanko kirkossa tosissaan uskoa siihen, että tuote on maailman paras.


Korjattu 24.1. klo 13.40: Kohtaamisia oli 667 000 viime vuonna, ei viime kuussa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi