Suonpää: Media ei ole tuomioistuin – sen ei tarvitse odottaa syylliseksi julistamista

Suonpää: Media ei ole tuomioistuin – sen ei tarvitse odottaa syylliseksi julistamista

Median tehtävä on kertoa tosiasioita eikä pelkästään sitä, mikä kyetään oikeudessa todistamaan. Medialta ei pidä vaatia syyttömyysolettaman kunnioittamista.

Julkisessa virassa toimiva näyttäisi nykyisin saavan potkut ani harvoin omasta syystään. Paljon useammin potkujen syyksi nostetaan someraivoisa somekansa ja media, jotka ovat jälleen lynkanneet, ristiinnaulinneet ja kivittäneet mahdollisesti viattoman uhrin. Suhteellisuudentajusta ei ole tietoakaan, kun uutisjuttua, kolumnia tai somekommenttia verrataan ihmisen tappamiseen.

Useimmiten olisi myös suhteetonta kuvitella, että potkut johtuisivat pohjimmiltaan kirjoittelusta mediassa tai somessa. Mediahan on vain nostanut tosiasioita näkyville, tuomio on tullut kuitenkin työnantajalta. On vähän häiritsevää edes ajatella, millainen olisi se maailma, jossa some ei kohise ja media on hiljaa. Sellaisessa maailmassa jäisi piiloon paljon enemmän pahaa. 

Rikostuomiota paljon merkittävämpi asia on, että ymmärrämme, millaisessa yhteiskunnassa elämme.

Kolmas merkittävä ymmärryksen puute näkyy siinä, että näiden mediakivitysten uhrien kuvitellaan olevan viattomia, mikäli heitä ei ole oikeudessa tekosistaan tuomittu. 

Tärkeimpiä länsimaisia oikeusperiaatteita on syyttömyysolettama. Oikeudenkäymiskaaren mukaan tuomion ”edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.” Tämä tärkeä oikeusperiaate, niin kiusallista kuin se joskus onkin, ei kuitenkaan kosketa mediaa. Media ei ole tuomioistuin. Se ei jaa tuomioita vaan kertoo, miten asiat ovat. Tämä on mahdollista usein vähemmilläkin todisteilla kuin mitä tuomioistuin edellyttäisi. Medialta ei pidäkään vaatia syyttömyysolettaman kunnioittamista. Median tehtävä on kertoa tosiasioita – ei pelkästään sitä, mikä kyetään todistamaan. 

Tietysti toimittaja, tai koko toimitus, voi erehtyä. Joskus menee pieleen, mutta äärimmäisen harvinaista on, että suomalainen media ketään väärin syyttää. Se on paljon harvinaisempaa, näin uskon, kuin että oikeudessa annetaan väärä tuomio. Ja jos rapatessa joskus roiskuukin, virheellisen lehtijutun korjaaminen on kuitenkin melko yksinkertaista. Niitä tapauksia, joissa väärä tieto on häiritsevästi jäänyt elämään, ei tosiasiassa ole kuitenkaan kovin montaa.

Juuri syyttömyysolettaman unohtamisesta mediaa kuitenkin kritisoidaan yhä useammin. Kun toimittaja kirjoittaa naisia ahdistelevasta miehestä, vaaditaan uhreja esiintymään omalla nimellään ja samalla kyseenalaistetaan ahdistelijan nimen julkaiseminen. Moni näyttää ylipäänsä kuvittelevan, ettei rikoksesta saisi nimillä kirjoittaa, ennen kuin siitä on oikeudessa annettu tuomio. Median tehtävä on kuitenkin raportoida maailmasta, ei jakaa tuomioita, siksi sitä eivät sido tuomioistuinten säännöt ja häveliäisyys. 

Monesti on vieläpä kyse juridisesti vanhentuneista rikoksista ja olisi absurdia ajatellakin, ettei niistä saisi kirjoittaa, kun ei tuomiota ole tullut eikä edes voisi enää tulla. Journalistit nostavat myös usein esiin tekoja, joita mikään viranomainen ei ole tutkimassa. Joskus tämä johtaa tutkintaan ja tuomioon, useammin riittää, että me tiedämme, mitä on tapahtunut. Rikostuomiota paljon merkittävämpi asia on, että ymmärrämme, millaisessa yhteiskunnassa elämme.

Se, saako joku naisia ahdistellut tai alaisiaan kiusannut vuosien jälkeen sakkorangaistuksen, ei lopulta ole kaikkein keskeisin asia. Paljon tärkeämpää on, että ilmiö on nostettu esiin – ja että meidät miehet on pakotettu se näkemään. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi