Suonpää: Pääsiäinen Abu Ghraibissa
Joulua on uskonnottomankin helppo viettää, mutta pääsiäinen on paljon vaikeampi. Mies tulee, mies vangitaan, mies kidutetaan kuoliaaksi. Kertomus on täyttä abughraibia.
Pääsiäinen on uskonnottomille ystävilleni hankala juhla. Vapaapäivät ovat tervetulleita, mutta juhlan tuntua pääsiäiseen on kristillisen perinteen ulkopuolelta vaikea saada. Jouluahan on uskonnottomankin helppo viettää. Joulu on joulu ilman Jeesustakin. On joulupukki ja tontut – joululahjoista ja kulutusjuhlasta pitävät kaikki. Kun lapsen syntymä on aina ihme, ei neitseestäsyntymisen ihme ole tässä mitenkään välttämätön. Sattuuhan sitä paremmissakin perheissä, että lapsi tulee, vaikkei vielä pitänyt.
Pääsiäinen on paljon vaikeampi. Mies tulee, mies vangitaan, mies kidutetaan kuoliaaksi ja se siitä. Loppu. Mikään pääsiäispupukuvasto tai mämmiperinne ei tästä oikein juhlaa saa.
Mika Niikko ja muut kokoontuivat herättämään henkiin vasta kuollutta helluntaiseurakunnan pastoria. Vastausta ei kuitenkaan tullut vaan kävi kuin Jeesukselle Getsemanessa.
Pääsiäiskertomuksella olisi kuitenkin paljon annettavaa. Se alkaa palmusunnuntain pettymyksestä. Itsensä Herran kansaksi kokevat israelilaiset elävät aikansa herrakansan, roomalaisten, miehitysvallan alla. Israel ei ole itsenäinen, vaikka muuten toki eletäänkin aika mukavasti. Ei Rooman valta mikään huono asia ollut, ainakaan lain ja järjestyksen näkökulmasta. Vanhat miehet lukevat vanhojen kirjoitusten vanhoja lupauksia messiaasta, joka ehkä vielä joskus tulee ja vapauttaa kansan. Ja sitten se luvattu messias tuleekin, ratsastelee aasilla kaupunkiin ja kansa hurraa. Siinä hurrataan mielikuville, fantasialle siitä, että kansa kohta nousee. Eipä noussut.
Muutamaa päivää myöhemmin mies vangitaan. Hänestä oli toivottu kansankiihottajaa ja kun hänestä ei siihen ollut, hänet ilmiannetaan kansankiihottamisesta.
Jotenkin kertomuksen mies aavistaa, mitä on tulossa. Kiirastorstain tekstissä mies pelkää – kuten kuka tahansa ihminen. Tästä kuvasta on Jumalan Poika kaukana. Ystävät lupaavat kyllä valvoa yhdessä hänen kanssaan, mutta niin paljon on aterialla vedetty ruokajuomia, että sinne he sammuvat Getsemanen puutarhan pusikoihin yksi kerrallaan. Mies on yksin ja pelkää entistä enemmän. Tuollaisilla hetkillä uskonnottomankin on kai helppo ymmärtää rukoilua. Kertomuksen mies rukoilee, että kaikki vielä kääntyisi hyväksi. Ei käänny. Tulee sotilaita ja murhamiehiä, alkaa vankeus ja kidutus.
Tähän uskonnoton pääsiäinen päättyykin, epätoivoon ja pettymykseen.
Se kidutuskuvasto onkin nykypääsiäisen rankinta kamaa, ristiinnaulitsemiseenhan meidät on jo turrutettu. Miehen silmät peitetään ja häntä hakataan. Sotilaat arvuuttelevat, keksiikö hän, kuka viimeksi löi. Tässä pidetään hauskaa kiduttamalla. Kertomus on täyttä abughraibia. Juuri tällaista kuvastoa me olemme Irakista nähneet, kun maahan viitisentoista vuotta sitten vietiin demokratiaa.
Abu Ghraib. Kuva: Wikimedia
Pääsiäispettymys huipentuu ristiinnaulitsemiseen. Mies on menettänyt kaiken ja huutaa ristillä Jumalankin hänet hylänneen. Kuolema ristillä on niin hidas, että kun sotilaiden työpäivä päättyy, ovat uhrit yleensä edelleen elossa. Heidät tapetaan siihen ristille luita katkomalla, kun on iltaloman aika.
Tähän uskonnoton pääsiäinen päättyykin, epätoivoon ja pettymykseen. Tähän päättyi myös evankeliumi alunperin, Markuksen jakeeseen 16:8: ”Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.” Kaikki tämän jälkeen on myöhempää lisäystä. Historia loppuu kuolemaan, jakeesta 16:9, ylösnousemuksesta, alkaa usko.
Ylösnousemususko on vastaus epätoivoon, kuoleman peruuttamattomuuteen. Se oli sitä Jeesuksen opetuslapsille ja se on sitä meille kristityille edelleen. Usko siihen, että kaiken ei tarvitsekaan päättyä kuolemaan, antaa osalle meistä uskoa myös elämään.
Kovin konkreettiseksi tässä ei kuitenkaan pidä heittäytyä. Vuonna 2011 entinen Nokian kirkkoherra Markku Koivisto yritti hoputtaa ylösnousemusta. Helsingin Ruskeasuolla, oikeuslääketieteellisellä laitoksella, Koivisto, nykyinen kansanedustaja Mika Niikko ja muut vainajan omaiset kokoontuivat herättämään henkiin vasta kuollutta helluntaiseurakunnan pastoria. Tunnin verran siinä rukoiltiin. Vastausta ei kuitenkaan tullut vaan kävi kuin Jeesukselle Getsemanessa.
Ylösnousemuksen ihme antaa odottaa itseään. Kaikki aikanaan, kuolemamme jälkeen. Ehkä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Ei kannustinloukku vaan nöyryytysloukku
PuheenvuorotMiksi sosiaalipolitiikasta haastatellaan sotaveteraania, kun oikeitakin köyhyyden asiantuntijoita olisi tarjolla?
Suonpää: Tragedia, josta Ilta-Sanomat ei twiitannut
Puheenvuorot
Suonpää: Sisäministeriö käy propagandasotaa
Puheenvuorot
