null Suonpää: Sukupuoli on vaikea asia aikuisille, ei lapsille

Suonpää: Sukupuoli on vaikea asia aikuisille, ei lapsille

Kun lapsi alkaa ihmetellä sukupuolten moninaisuutta, se on kiusallista – nimittäin aikuiselle.

"Pojilla on pippeli ja tytöillä on pimppi", sanoi poikani minulle kerran saunassa, lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Olin ylpeä, kuten isän kuuluukin. Olihan se hienoa, että kolmivuotias oli tehnyt huomioita ympäriltään. En vielä silloin halunnut lähteä tekemään yksinkertaisesta asiasta yhtään monimutkaisempaa. Pienen lapsen ei vielä tarvitse hahmottaa, ettei se lopulta ihan näin yksinkertaista ole.

Tämä keskustelu palasi mieleeni, kun luin lastenpsykiatri Jari Sinkkosen haastattelua. "Pojalla on munat ja tytöllä pimppi ja sillä selvä", yksinkertaisti Sinkkonen, täynnä samaa oivalluksen riemua kuin poikanikin. Sinkkonen oli huolissaan sukupuolierojen hämärtämisestä ja muistutti, ettei lasta tulisi kutsua lapseksi vaan tytöksi tai pojaksi, sen mukaan, mitä lapsen jalkovälistä löytyy. Sinkkosen perässä samaa korostivat myös keskustan konkaripoliitikot Tyttö Anttila ja Poika Pekkarinen.

Kysyin omilta lapsiltani, kutsuvatko heidän opettajansa heitä yleensä vanhanaikaisesti tytöksi ja pojaksi vai tällä modernimmalla tavalla, lapseksi. Lapset – tai siis tyttö ja poika – katsoivat minua saman hämmennyksen vallassa kuin lapset yleensä katsovat aikuista, joka kyselee tyhmiä. ”Ei tietenkään”, kuului vastaus. ”Kun eihän kukaan silloin tiedä, kenestä se opettaja puhuu. Sen pitää opetella nimet ja jos on sijaisopettaja, niin sitten on nimilaput.” Kuulosti melko hyvältä ohjeelta ja vähän jäinkin ihmettelemään, miksi opetushallituksessa ei ole tultu tätä vaihtoehtoa ajatelleeksi. Entä, jos kutsuttaisiin niin tyttöjä ja poikiakin edelleen heidän nimillään?

Ken on lainannut Barbien autoa ennenkin, mutta tällä kertaa Kenillä oli yllään Barbien iltapuku ja jalassa korkkarit.

Tosiasiassa Opetushallitus ei ole mitään tällaista ohjetta antanut. On ohjeistettu, että lapsia tulisi kohdella ensisijaisesti yksilöinä eikä sukupuolensa edustajina, eikä se ihan hirvittävän huonolta ohjeelta kuulosta. Harva meistä työtovereitakaan kutsuu ensisijaisesti miehiksi ja naisiksi.

Vuosia tuon saunakeskustelun jälkeen tuli lasten kanssa se sukupuolierojen hämärtämisenkin hetki. Meidät oli kutsuttu Pirkanmaan thaimaalaisyhteisön vuosittain järjestämään, perinteikkääseen Loy Krathong -juhlaan. Se oli hieno kokemus. Hyvää ruokaa, lauluja ja arpajaiset sekä illan päätteeksi eräänlaiset missikisat. Kymmenen nuorta neitoa lauloi, tanssi ja esiintyi sukulaistensa kilvan kannustaessa meitä vieraita äänestämään voittajasta. Kaunis perinteinen leikki. Sukupuolikeskusteluun kuitenkin huomasin joutuneeni siinä vaiheessa, kun lapset halusivat tietää, oliko lavalla kymmenen neitokaista vai yhdeksän neitoa ja yksi nuorukainen. Kisassa muistaakseni kolmanneksi tulleesta oli heidän mielestään vähän vaikea sanoa. Sukupuoliero oli hämärtynyt viimeistään siinä vaiheessa, kun kaunis minihameeseen pukeutunut nainen oli sattunut pisuaarille poikani kanssa samaan aikaan.

Kerroin, melko vaivautuneena ja sanaa "ladyboy" vältellen, mitä transsukupuolisuus ja sukupuolenkorjaus tarkoittavat ja että aina ei ole ihan selvää muutenkaan, onko joku tyttö vai poika. Aina se ei ole selvää edes sille tytölle tai pojalle itselleen. Se oli aika kiusallinen keskustelu, sillä minusta lasten ei olisi tarvinnut kysellä tällaisista aikuisten asioista vielä pitkään aikaan. Jotenkin siitä silti selvittiin.

Seuraavana aamuna, kun vilkaisin lastenhuoneeseen, näin Kenin ajavan Barbien autolla. Oli kuulemma menossa ostoksille. Se ei sinänsä ollut kovin yllättävää, Ken on lainannut Barbien autoa ennenkin, mutta tällä kertaa Kenillä oli yllään Barbien iltapuku ja jalassa korkkarit.

Kävi ilmi, ettei se sukupuolten moninaisuus lapsille nyt niin vaikea asia ollutkaan. Me aikuiset tässä apua tarvitsemme.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: