null Supavit Nummelinin harrastuksen kuulee koko kulmakunta

Supavit Nummelin on saanut myös Akseli Leppäsen innostumaan kelloista. Supavit on opettanut Akselille kaiken sen, minkä on oppinut aiheesta. Kuva: Sirpa Päivinen

Supavit Nummelin on saanut myös Akseli Leppäsen innostumaan kelloista. Supavit on opettanut Akselille kaiken sen, minkä on oppinut aiheesta. Kuva: Sirpa Päivinen

Hyvä elämä

Supavit Nummelinin harrastuksen kuulee koko kulmakunta

18-vuotias puualan artesaaniopiskelija tekee, kerää ja soittaa kelloja sekä kotonaan että kirkoissa.

https://www.youtube.com/watch?v=5-woE0gIErM&feature=youtu.be

Joku voisi nyt sanoa, että tältä se näyttää, kun harrastus lähtee lapasesta. Supavit Nummelinin kotona on kelloja sekä sisällä että ulkona, jopa keittiössä killuu isoja kelloja kellotuoleissaan. Pihaan hän on rakentanut jämämateriaaleista tsasounan, jossa on tietenkin myös kellotorni.

Kaiken kaikkiaan kelloja on noin 400. Osa mahtuu kämmenelle, suurimman halkaisija on 87 senttiä. Toisaalta yksittäiset kellot ovat vielä suhteellisen pieniä esineitä verrattuna siihen, että olohuoneessa on myös kolme ihmisen kokoista Doctor Who -sarjan innoittamana tehtyä Dalek-robottihahmoa ja pari lavastetta ja talon alakerta on täynnä pienoismalleja, pienoisrautateitä ja niihin liittyvää kirjallisuutta. Miten muu perhe mahtaa suhtautua tällaiseen harrastukseen?

– Isä harrastaa junia ja laivoja ja niiden pienoismalleja. Äidistä ja isästä on vain hauskaa, että minulla on erikoinen harrastus. Veljiä eivät kellot kiinnosta, Supavit toteaa.

Kelloharrastuksen alkuna voi pitää sitä, kun isä toi Supavitille laivalta tuliaiseksi pienen vaskikellon.

– Se laitettiin keittiöön ja sillä soitettiin, että tulkaa syömään, Supavit kertoo.
 

Kellot soivat joka päivä kuudelta. Jos minä en ole soittamassa, soitto on automatisoitu."
 

Varsinainen kellojen keräily alkoi myöhemmin. Supavit osti muutamia pieniä kelloja esimerkiksi sisustuskaupoista ja siirtyi sitten myös vanhempiin kelloihin.

– Ensimmäisen vanhan kellon ostin netistä. Se oli ollut kartanossa Keski-Suomessa.

Vanhojen kellojen löytäminen Suomesta on vaikeaa, muttei mahdotonta.

– Niitä löytyy esimerkiksi navetoista ja netin kautta. Minulla on Tori.fi:ssä ostoilmoitus.

Aina kellon historiaa ei tiedetä, tai siinä on aukkoja. Se vaatii tutkimustyötä. Supavitin suosikkikellon historiakin on osittain arvoitus.

– Kello on valettu Venäjällä 1804. Sitten se on ollut kirkossa Virossa tai Latviassa. Kun tuli huono aika, se otettiin alas kirkontornista.


Supavit Nummelin ja Akseli Leppänen ovat kumpikin innoissaan kelloista.

Kelloja syntyy vaikka pihagrillissä

Kellot ovat Supavit Nummelinin mielestä kiehtovia, koska niissä yhdistyy monta asiaa: metalli ja puu, ääni ja musiikki, fysiikan lait ja historia. Hän on aina ollut utelias, halunnut tietää miksi asiat ovat niin kuin ovat.

Supavit ei vain kerää kelloja, vaan myös valaa niitä ja on opetellut kellonsoittoa eri tyyleillä. Oppia hän on hakenut kellovalimoista Sveitsistä ja Saksasta ja soveltanut oppimaansa kotona.

– Sulatin metallia meidän pihagrillissä. Se sortui 700 asteen lämpötilasta, mutta muurasin sen uudestaan.

– Isoin valamani kello on leiviskän eli suurin piirtein ämpärin kokoinen. Aina ei onnistu. Kerran kun yritin tehdä kelloa, siitä tulikin egyptiläinen kuningatar Nefertiti.

Nykyään Supavit soittaa kelloja joka päivä. Mukana on usein Korsossa asuva kaveri Akseli Leppänen, koska isoimpien kellojen soittoon tarvitaan kaksi ihmistä ja Akselikin on kiinnostunut kelloista.
 

Äidistä ja isästä on vain hauskaa, että minulla on erikoinen harrastus."
 

– Kellot soivat joka päivä kuudelta. Jos minä en ole soittamassa, soitto on automatisoitu. Sunnuntaisin soitan myös noin kello kaksitoista, sitten kun Rekolan kirkon kellot ovat soineet ensin, Supavit kertoo.

Naapurit eivät kuulemma ole hermostuneet harrastuksesta – tai kukaan ei ole ainakaan tullut valittamaan kasvotusten.

Supavitia harmittaa, että kelloja soitetaan Suomessa nykyään niin vähän ja että soitto on lähes poikkeuksetta luterilaisissa kirkoissa automatisoitu. Ortodoksikirkoissa soitetaan vielä käsin.

– Suomessa ihmiset valittavat niin helposti. Saksassa on vähän eri juttu. Siellä voidaan soittaa kirkonkelloja vaikka 15 minuutin välein.

Toisaalta kirkonkellojen soiton väheneminen kertoo myös siitä, että niiden merkitys on muuttunut.

– Aikaisemmin kelloilla viestittiin myös kaupunkien välillä. Ne olivat vähän kuin vanhan ajan puhelimia, joilla välitettiin tietoa. Esimerkiksi hautajaiskellojen soiton perusteella sai tietää vainajan iän.


Supavit Nummelinilla on noin 400 kelloa. Niitä on jopa perheen keittiössä.

Vanhoissa kelloissa tuntuu laatu

Supavit Nummelin on käynyt monenlaisissa kirkontorneissa sekä kotimaassa että ulkomailla aina Japanissa asti. Torniin kipuaminen on aina jännittävää, sillä jokaisella kellolla on oma sointinsa. Välillä Akseli on ollut mukana. Esimerkiksi Uspenskin katedraalin kellojen soitto on heille tuttua hommaa.

– Kaikkialla on suhtauduttu hyvin. Minä vaan soitan sinne ja kerroin taustani, Supavit sanoo.

Kirkonkellojen soiton lisäksi musikaalista nuorta miestä kiehtovat urut. Niitä hän käy soittamassa Rekolan kirkolla.

– En ole käynyt soittotunneilla, vaan opetellut itse.

Supavit arvostaa vanhoja perinteitä ja käsityötaitoa. Se näkyy myös pukeutumisessa: kirkonkelloja soittamaan ei mennä hupparissa vaan arvokkaasti puku päällä.

Kelloissakin vanha tarkoittaa parempaa.

– Nykyään tingitään massasta, Supavit harmittelee.

Supavit Nummelin opiskelee toista vuotta puualan artesaaniksi ammattioppilaitos Variassa Hiekkaharjussa. Joulukuussa hän menee työharjoitteluun Kansallisoopperaan. Mitä opiskeluiden jälkeen tapahtuu, sitä Supavit ei vielä tiedä, mutta yrittäjyys kiinnostaa.

Kelloja hän ei enää hanki samaan tahtiin kuin aluksi. Joitakin Supavit on malttanut myydä poiskin.

– Nyt valikoin tarkemmin, mitä haluan.

Kuka?

Supavit "Supa" Nummelin, 18. Asuu Rekolassa vanhempiensa ja kahden pikkuveljen kanssa. Erikoinen etunimi on perua siitä, että Supavit on adoptoitu Thaimaasta.

Mitä?

Opiskelee ammattioppilaitos Variassa puualan artesaaniksi. Harrastaa kelloja, pienoismalleja, urkujen soittoa ja ilmakuvausta.

Motto?

"Kello kuin kello, se soi meidän käsissämme!"

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.