Kuusijärvellä kellojen kumahdukset kertovat, milloin saa lähteä metsään laulamaan joululauluja
Rekolalainen Supavit Nummelin soittaa kelloja.
Supavit Nummelinille, 21, ovat tulleet tutuiksi erilaiset materiaalit, kuten puut, metallit ja muovit. Hän on opiskellut puuseppälinjalla Vantaan ammattiopisto Variassa. Töissä hän on ollut Aalto-yliopistossa pajamestarina, ja Suomen Kansallisopperassa hän on tehnyt lavasteita.
– Nyt puuhailen kirkonkellojen kanssa, Nummelin toteaa.
Nummelinilta on tilattu Tikkurilan uuteen kirkkoon carillon eli tornikellopeli, jonka hän on suunnittelee ja tekee. Siihen tulee yksi vanhan Tikkurilan kirkon kello ja 29 uutta kelloa.
– Minulla on kirkonkelloihin liittyen monenlaista osaamista ja kiinnostusta. Kellopelin tekemisessä tarvitaan metallin ja puun työstöä. Tykkään historiasta ja musiikista, ja soitan urkuja. Ja minulla on absoluuttinen sävelkorva, Nummelin listaa.
Talo täynnä kirkonkelloja
Kiinnostus kirkonkelloihin alkoi Supavit Nummelinilla jo päiväkoti-ikäisenä. Syömäpuikoista poika rakensi muun muassa Kölnin tuomiokirkon kellon. Legoista syntyi kirkko torneineen. Kirkon torniin Supavit laittoi pienen laivakellon, jonka hän asensi legomoottorilla heilumaan ja soittamaan tasatunnein.
– Aloin laivakellojen jälkeen ostaa vellikelloja, ja homma lähti lapasesta. Teen nykyisin yhteistyötä italialaisten, kreikkalaisten ja hollantilaisten kirkonkellojen valajien kanssa.
Nummelin kerää kirkonkelloja. Niitä on talo täynnä. Nummelin asuu vielä vanhempiensa kanssa. Hän on vallannut verstaakseen kodin olohuoneen.
– Olohuoneeseen ei todellakaan mahdu muita! Se on minun olohuoneeni, Nummelin sanoo hymyillen tyytyväisen näköisenä. Haaveissa on silti oma verstas.
– En tiedä Suomessa muita, jotka keräilisivät kirkonkelloja. Saksassa kirkonkellojen keräileminen on yllättävän yleinen harrastus.
Lyhdyt mukaan Valon laulajaisiin
Supavit Nummelin on kutsuttu Kuusijärven Valon laulajaisiin kellojensa kanssa. Valon laulajaiset järjestetään tämän vuoden toiseksi lyhimpänä päivänä, lauantaina 21. joulukuuta. Seuraavana päivänä on talvipäivänseisaus.
– Toimin Valon laulajaisissa kellonsoittajana. Soitan kelloja aina ennen kuin uusi ryhmä lähtee oppaan kanssa kiertämään Kuusijärveä ja laulamaan Kauneimpia joululauluja, Nummelin kertoo.
Kuusijärvi kierretään ympäri lyhtyjä kantaen. Kierroksille lähdetään vartin välein.
– Tuon Kuusijärvelle neljän tai viiden kellon sarjan ja soitan niillä iloisia joulun sävelmiä. Ehkä soitamme kanttori Sirkku-Liisa Niemen kanssa jotakin myös yhdessä, Nummelin miettii.
Valon laulajaiset la 21.12. klo 16–18 Kuusijärven ulkoilualueella, Kuusijärventie 3. Ota oma lyhty tai taskulamppu mukaan. Tarjolla lämmintä mehua ja pipareita. Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti kehitysmaiden heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi. Tuoton toimittaa perille Suomen Lähetysseura.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Joulunajan tilaisuuksien kävijämäärä kasvoi Vantaalla
AjankohtaistaKirkon tilaisuuksiin löysi Vantaalla tiensä 4 000 ihmistä enemmän kuin viime vuonna.