Sururyhmä auttaa hyväksymään kaikenlaiset tunteet
Erja Vaarala-Saarenpään työt muuttuivat valoisimmiksi sururyhmän edetessä.

Erja Vaarala-Saarenpään työt muuttuivat valoisimmiksi sururyhmän edetessä.

Sururyhmä auttaa hyväksymään kaikenlaiset tunteet

Erja Vaarala-Saarenpää sai tukea seurakunnan Maalataan surun värit -vertaisryhmästä. Syksyn ryhmään ilmoittaudutaan parhaillaan.

Jokainen menettää joskus läheisensä. Suru on luonnollista, mutta siitä puhuminen on kulttuurissamme vähäistä, sanoo sururyhmään osallistunut Erja Vaarala-Saarenpää.

Vuosi sitten hän menetti äkillisesti isänsä muutaman kuukauden sairastelun jälkeen. Vaarala-Saaranpää tiesi heti haluavansa käsitellä surua tekemällä asioita käsillään.

Viha näyttäytyi mustana

Seurakunnan järjestämässä Maalataan surun värit -ryhmässä surua käsitellään muun muassa maalaamisen, musiikin ja kirjoittamisen avulla. Ryhmä on tarkoitettu läheisensä menettäneille.

Ryhmän kokoontuessa aluksi pidetään kuulemiskierros, jonka jälkeen virittäydytään työskentelyyn. Osallistujalta ei vaadita taitoja tai harrastuneisuutta, sillä tärkeintä ei ole lopputulos vaan hoitava tekeminen.

Käytössä on peitevärejä, liituja ja luonnonmateriaaleja. Erja Vaarala-Saarenpää teki työnsä pääosin peitevärillä.

– Oli tärkeää saada maalia käsiinsä. Koin, että tunteet menivät käsiin ja sitä kautta paperille. Pintaan voi nousta asioita, joita ei osaa pukea sanoiksi.

Vertaistuella on iso merkitys. Omista töistään voi kertoa ryhmäläisille, jos haluaa. Toisen työtä saa kommentoida, mutta ei arvostella tai tulkita.

Hyvä, että kaikenlaisille tunteille oli tilaa. Kyllä Jumala kestää meidän kapinointimme.

Eija Vaarala-Saarenpään mukaan ryhmässä oli hyväksyvä tunnelma. Sinne sai tulla sellaisena kuin on. Hänelle tärkein ryhmässä syntynyt työ on maalaus, jonka hän teki toisella kokoontumiskerralla.

– Olin tosi vihainen. Otin liidun ja väritin paperin niin mustaksi kuin pystyin.

Päälle Vaarala-Saarenpää maalasi sormenpäillä vihreitä pilkkuja ja painoi lopulta kätensä maalauksen päälle. Kotona hän asetti työn pyykkitelineen päälle.

– Aamulla, kun katsoin työtä uudestaan, sen merkitys oli muuttunut. Näin siinä mullan, johon olin kylvänyt uuden elämän siemeniä.

Ajattelussa tapahtui muutos

Vaikka suru yhdistää, on se jokaisella omanlaisensa.

– Minun kokemukseni on se, jonka vain minä voin kokea, toteaa Erja Vaarala-Saarenpää.

Hänen mielestään surusta ei puhuta kovin paljon arjessa. Sururyhmässä sai puhua. Se nostikin pintaan paitsi iloa, myös vihaa Jumalaa ja kuolemaa kohtaan.

– Hyvä, että kaikenlaisille tunteille oli tilaa. Kyllä Jumala kestää meidän kapinointimme.

Vaarala-Saarenpää kokee ryhmän hälventäneen tuskaa, lisänneen tietoisuutta itsestä ja auttaneen hyväksymään kaikenlaiset tunteet.

– Loppua kohden työt muuttuivat valoisimmiksi.

Ryhmän loputtua Vaarala-Saarenpää teki teologian opinnoissaan kandidaatin tutkielman, jossa hän käsitteli taidetyöskentelyn vaikutuksia surutyöhön. Työssä nousi esiin ryhmän puhdistava vaikutus: se auttoi saavuttamaan yhteyden omiin tunteisiin ja antoi asioille uusia merkityksiä.

– Luopumisen idea on, että ajattelussa tapahtuu muutos. Sitä kautta myös kasvaa ihmisenä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi