The Boy with the Light-Blue Eyes on unenomainen ja ahdistavakin kertomus vapaaksi pyristelystä.
Syrjäseutuja Jumalan selän takana, syyllisyyden taakkoja ja nuoria itseään etsimässä – Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin elokuvissa usko ei ole kovin iloinen asia
17.9. alkavan Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa on tänä vuonna useampia uskoa tai hengellisyyttä käsitteleviä elokuvia. Tähän on poimittu niistä viisi.
Pikkukaupungin lääkäri (John C. Reilly) ja sheriffi-pappi (Johnny Flynn) joutuvat raskaiden valintojen eteen A Prayer for the Dying -elokuvassa.
A Prayer for the Dying
Dara Van Dusenin elokuvassa eletään aikaa, jolloin Yhdysvaltain sisällissodasta on kulunut muutama vuosi. Wisconsinilaista pikkukaupunkia koettelee kuivuus. Aurinko paahtaa, ihmiset ovat köyhiä ja kovilla. Kaupungissa sheriffin ja papin tehtäviä hoitavalla Jacob Hansenilla (Johnny Flynn) on vaimo ja pieni lapsi, mutta silti hän on rikkinäinen mies, jonka painajaismaisiin näkyihin sotakokemukset edelleen tulevat.
Sitten kaupungin reunamilta löytyy kuollut mies. Kurkkumätäepidemia uhkaa levitä, ja Jacob ja kaupungin lääkäri (John C. Reilly) ovat mahdottoman edessä. Suljetaanko kaupunki karanteeniin? Mitä tehdään, kun kaupunkia lähestyy hurjana riehuva maastopalo? Pidetäänkö terveetkin odottamassa varmaa kuolemaa tulisessa pätsissä vai yritetäänkö heidät evakuoida? Katsoja tajuaa, että traagisten menetysten ja vaikeiden moraalisten valintojen taakkaa kantava Jacob ei oikeastaan voi selviytyä, olipa elokuvan loppuratkaisu millainen tahansa.
Camp-elokuvan tytöt ohjaavat lapsia päivisin ja harjoittavat magiaa iltaisin.
Camp
Nuori Emily (Zola Grimmer) on kahdesti ollut osallisena tapahtumissa, jotka ovat johtaneet toisen ihmisen kuolemaan. Syyllisyys tuntuu sietämättömältä. Isänsä ehdotuksesta hän vaihtaa maisemaa ja lähtee ohjaajaksi ongelmanuorille tarkoitetulle kristilliselle kesäleirille. Hän ystävystyykin nopeasti ohjaajatoveriensa kanssa, mutta tyttöporukan tarjoama hengellinen sisaruus ja keskinäinen tuki on jotain ihan muuta kuin leirin kristillisen julkisivun perusteella voisi odottaa.
Vaikka kanadalaisen Avalon Fastin ohjaama Camp lainailee teinikauhun elementtejä ja kotivideofiilistä, se ei ole varsinainen kauhuelokuva. Ennemminkin se on elokuva aikuistumisen tuskallisuudesta, kuulumisen kaipuusta ja luopumisen ja syyllisyyden käsittelystä. Siihen moni tarvitsee jotakin itseään isompaa turvajärjestelmää. Joillekin sellaisen tarjoaa perinteinen uskonnollisuus, leirin traumatisoituneille tytöille puolestaan jonkinlainen manifestointi, jossa universumi kuuntelee toiveita – varsinkin jos sitä vähän auttaa taioilla.
Jos jotain kepeyttä kaipaa, sellainen hetki löytyy leirinuotiolta, jolla kitarasäestyksellä veisataan hengellistä rallia. Tutun kiusallista rippileirin kokeneille.
Teresa (Manuela Martelli) ja Ilija (Filip Duric) käyvät pitkiä keskusteluja, vaikka yhteistä kieltä ei juuri ole.
God Will Not Help
Syrjäiseen kroatialaiseen vuoristokylään saapuu mustiin pukeutunut nainen, joka sopottaa rukouksia oudolla kielellä. Teresa (Manuela Martelli) on tullut meren yli kaukaa Chilestä. Mukanaan hänellä on kuvitettu hartauskirja ja kangasnyytillinen ihmisen luita. Hän kertoo olevansa Mitrovićin perheen Marko-pojan leski ja tuoneensa onnettomuudessa kuolleen miehensä luut haudattavaksi tämän kotiseudulle.
Elokuvan nimi kertoo paljon sen tunnelmasta. Perheen elämä lammaspaimenina on karua ja perheenjäsenten keskinäiset suhteet jännitteiset. Vaikka Teresa kokee Neitsyt Marian opastaneen hänet perille, oudossa perheyhteisössä ja paikallista kieltä taitamattomana hän on suojaton. Perheen Milena-tytär (Ana Marija Veselčić) on hyljeksitty ja vailla tulevaisuutta. Perheen pojista Ilija (Filip Đurić) on joutunut luopumaan pappishaaveistaan, ja nyt hänen kirkkonsa on vuoristoluonto ja seurakuntansa koostuu lampaista.
Kroatialaisen Hana Jušićin ohjaama elokuva kertoo syyllisyydestä, sovituksesta ja toteutumattomista haaveista. 1900-luvun alkuun sijoittuvaa elokuvaa voi katsoa myös kuvauksena ajasta, jolloin naisten tila toimia ja tehdä omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja oli lähes olematon.
Ainara (Blanca Soroa, oik.) löytää paikkansa luostarista.
Sundays
17-vuotias Ainara (Blanca Soroa) on menettänyt äitinsä jo pienenä, ja siitä pitäen äidin paikan ovat täyttäneet isoäiti ja Maite-täti (Patricia López Arnaiz). Nyt hän on siinä vaiheessa elämäänsä, jossa pitäisi miettiä opiskelupaikkaa ja tulevaa ammattia. Ainara on katolisen koulun kasvatti, mutta silti perhe järkyttyy, kun hän ilmoittaa haluavansa lähteä luostariin.
Maallistuneelle isälle ja ateistitädille tytön kutsumus tuntuu käsittämättömältä. Ei auta, että hän yrittää selittää, kuinka usko saa hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi. Hän on ollut koulutovereidensa kanssa retriitissä luostarissa ja kokenut olevansa siellä onnellinen. Tädin mielestä tyttö on aivopesty ja rakkaus voi odottaa – hän haluaa, että Ainara opiskelisi, matkustelisi ja kokisi asioita.
Lopulta perhe taipuu siihen, että Ainara muuttaa luostariin kokeilemaan, millaista elämä siellä todella on. Aamuvarhain alkavat päivät täyttyvät fyysisestä työstä, hiljaisuudesta ja yhteisestä rukouksesta. Totisen tyyni tyttö näyttää löytäneen paikkansa.
Espanjalaisen Alauda Ruiz de Azúan ohjaama elokuva näyttää, kuinka vaikeaa erilaisen vakaumuksen omaavien voi olla oikeasti ymmärtää toisiaan. Kun yhteistä kokemusmaailmaa ei ole, puhe Jumalan kutsusta tai uskon lahjasta kuulostaa vain oudolta sanahelinältä.
The Boy with the Light-Blue Eyes -elokuva kuvaa Petroksen (Giorgos Karydis) itsenäistymistä ja itsensä löytämistä.
The Boy with the Light-Blue Eyes
Teini-ikäinen Petros (Giorgos Karydis) on ikänsä elänyt pimeydessä silmät naamiolla peitettyinä. Äiti (Syrmo Keke) ja pikkukylän lahkoa johtava voimakastahtoinen isoäiti (Sofia Filippidou) ovat antaneet pojan uskoa, etteivät hänen silmänsä kestä valoa. Todellisuudessa pojan silmät ovat vaaleansiniset, mikä taikauskoisten kyläläisten mielestä on merkki kirouksesta.
Kreikkalaisen Thanasis Neofotistoksen elokuvaa voi katsoa tutkielmana siitä, millainen voima ahtaalla ja hurmoksellisella uskonnollisuudella on ja miten se pitää ihmisiä vankinaan. Normista poikkeavat joutuvat piiloutumaan naamion taakse, ja vain siellä he ovat turvassa ennakkoluuloilta ja vihalta. Totuuden tajuaminen itsestä ja vapaaksi pyristely on kivuliasta ja vaarallista. Elokuvan unenomainen, surullinen tunnelma jää kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa.
Elokuvan ohjaaja Neofotistos ja toinen käsikirjoittaja Grigoris Skarakis vierailevat festivaalilla ja ovat mukana kolmessa elokuvan näytöksessä.
Rakkautta ja anarkiaa 17.9.–27.9. Katso ohjelma täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Häpeässä piilevät kiinnostavimmat asiat” – Virheet ja nöyryytykset ovat näyttelijä Laura Birnille lahja niin elämässä kuin taiteen tekemisessä
Hyvä elämäIntuitio ja häpeä auttavat Laura Birniä näyttelijäntyössä. Syksyn odotetussa ensi-iltaelokuvassa hänet nähdään sairaanhoitajana.
