null ”Apua hakevien ihmisten vaikeudet ovat usein pitkittyneet ja vyyhtiytyneet”, arvioi diakoni Heini Sinkko – syrjäytymisen ketju voi katketa, kun perhe saa tukea

– Aineellinen tuki auttaa perheen tilannetta myös henkisesti, kun esimerkiksi lapsi kokee harrastuksen kautta onnistumisia, osallisuutta ja iloa, Kannelmäen seurakunnan diakoni Heini Sinkko kertoo.

– Aineellinen tuki auttaa perheen tilannetta myös henkisesti, kun esimerkiksi lapsi kokee harrastuksen kautta onnistumisia, osallisuutta ja iloa, Kannelmäen seurakunnan diakoni Heini Sinkko kertoo.

”Apua hakevien ihmisten vaikeudet ovat usein pitkittyneet ja vyyhtiytyneet”, arvioi diakoni Heini Sinkko – syrjäytymisen ketju voi katketa, kun perhe saa tukea

Kannelmäen diakoni Heini Sinkko näkee työssään ylisukupolvisesta syrjäytymisestä kertovia tilanteita. Joskus tukea saaneen perheen elämässä kääntyy uusi lehti.

Äiti harmittelee sitä, että hänen lapsensa ei pääse kesällä Linnanmäelle, koska rahat eivät riitä lippuun ja huvipuistossa syömiseen. Toisella perheellä ei ole varaa lasten vaatteisiin ja opiskelutarvikkeisiin. Pienillä eläkkeillä sinnittelevät isovanhemmat eivät pysty tukemaan perheitä.

Kannelmäen seurakunnan diakoni Heini Sinkko kohtaa työssään tilanteita, joissa ylisukupolvisen syrjäytymisen riski näkyy selvästi.

– Neljän vuoden aikana minua vastaan on tullut muutama perhe, joissa myös lapsi on tultuaan täysi-ikäiseksi siirtynyt toimeentulotuen asiak­kaaksi ja jäänyt asumaan samalle alueelle.

Sinkko työskentelee Kannelmäen seurakunnan alueella yhdessä Heidi Metsälän ja Ulla-Maija Tuuran kanssa. Kolmen diakonin vastuulla on kasvavaa pikkukaupunkia vastaava 30 000 asukkaan alue, johon kuuluvat Kannelmäen ja Malminkartanon lisäksi Maununneva, Hakuninmaa, Honkasuo ja Kuninkaantammi.

Tukea ruokakauppaan ja perheen kesäretkeen

Kannelmäen seurakunnan alueella diakonista apua hakevien elämän vaikeudet ovat usein pitkittyneet ja vyyhtiytyneet. Työttömyyden ja talous­vaikeuksien rinnalla ratkaisuja etsitään myös mielenterveys- ja päihdeongelmiin.

Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien lähellä huono-osaisuus näkyy myös katukuvassa. Tyhjilleen jäävät liiketilat muuttuvat pubeiksi, joihin syntyvissä ryhmissä moni viettää päivänsä. Sosioekonomisen kirjon toisessa päässä ovat omakotialueet, joiden asukkaita ei ole näkynyt Heini Sinkon vastaan­otolla.

Aineellinen tuki auttaa perheen tilannetta myös henkisesti, kun esimerkiksi lapsi kokee onnistumisia harrastuksen kautta. – Diakoni Heini Sinkko

Sinkon mukaan alueella ei kuitenkaan näy gettoutumisen merkkejä.

– Tämä on rauhallinen, kaunis, turvallinen ja yhteisöllinen alue, jossa ihmiset selvästi viihtyvät. Moni on asunut täällä jo kolmekymmentä vuotta.

Kesän aikana koulujen ja päiväkotien lomakausi on näkynyt lapsiperheiltä tulevissa yhteydenotoissa: ruokaa kuluu enemmän kuin lukukausien aikana, ja Venäjän hyökkäys Ukrainassa on nostanut hintoja. Sinkko on tukenut perheitä esimerkiksi myöntämällä osto-osoituksia ruokakauppaan.

– Olemme myös myöntäneet perheille diakonisin perustein Mustasaari-kortteja, jotka kattavat Mustasaareen suuntautuvan kesäretken matkat ja ruoan. Vanhemmilla ei välttämättä ole varaa tarjota lapsille muuta lomakohdetta.

Mustasaari on Helsingin seurakuntien omistama kesäsaari Helsingin edustalla.

Syrjäytymisen vastainen diakoniaprojekti ei toteutunut

Diakoniatyöntekijät auttavat alueen perheitä ja tukevat lasten harrastuksia seurakunnan avustusvaroista sekä tekemällä hakemuksia Tuki­kummit-säätiölle ja Kirkon diakoniarahastolle. Diakonia tukee perheitä myös Kirkkopalvelujen kotimaanavun keräyksen varoilla sekä loppuvuodesta Rakenna joulupuu -keräyksen kautta.

– Ruoka, vaatteet ja harrastustarvikkeet ovat auttamisen pääkohteita. Aineellinen tuki auttaa perheen tilannetta myös henkisesti, kun esimerkiksi lapsi kokee harrastuksen kautta onnistumisia, osallisuutta ja iloa, Heini Sinkko sanoo.

Diakoni Heini Sinkon ja hänen kahden työtoverinsa vastuulla on pientä kaupunkia vastaava 30 000 asukkaan alue.

Diakoni Heini Sinkon ja hänen kahden työtoverinsa vastuulla on pientä kaupunkia vastaava 30 000 asukkaan alue.

Helsingin seurakuntayhtymässä suunniteltiin projektia ylisukupolvisen syrjäytymisen vähentämiseksi muutama vuosi sitten, mutta kaavailtua hanketta ei toteutettu. Diakonin perustyössä aika ei Sinkon mukaan riitä pitkäjänteiseen vaikuttamistyöhön. Hetken mietittyään hän kertoo kaksi esimerkkiä, joissa tukea saaneen perheen tarinassa on alkanut uusi luku.

– Tuimme pitkään erään yksinhuoltajaisän teini-­ikäisten lasten harrastuskuluja. Huomasin, että isäkin voi hyvin, kun lapset olivat tyytyväisiä. Kun lapset kasvoivat ja lähtivät opiskelemaan, isä kertoi, että nyt hänen rahansa riittävät.

– Toisen perheen kohdalla olimme tukeneet pojan harrastuksia, mutta olin huolissani siitä, jääkö hän toimettomaksi aikuistuessaan. Hiljattain kuulin, että poika on päässyt opiskelemaan ja saanut työharjoittelupaikan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: