Taidekritiikki on kuollut, suree Kirkko ja kaupungin kolumnistina aloittava Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi tapaa ihmisiä työasioissa

Otso Kantokorpi tapaa ihmisiä työasioissa "toimistossaan" Corona-baarin terassilla.

Taidekritiikki on kuollut, suree Kirkko ja kaupungin kolumnistina aloittava Otso Kantokorpi

Taide on Alaston kriitikko vinkkaa -nimikkeellä esiintyvälle taidekriitikolle pyhää, koska se käsittelee kaikille tärkeitä elämän kysymyksiä.

Suomen taidepiireissä on hahmo, jonka tuntevat kaikki. Hän on taidekriitikko, toimittaja, kolumnisti, kuraattori ja tietokirjailija Otso Kantokorpi. Moni tietää hänen Alaston kriitikko -bloginsa, ja syyskuun alussa hän alkaa kirjoittaa Kirkko ja kaupungin verkkosivuilla Alaston kriitikko vinkkaa -nimikkeen alla.

Kantokorpi aloitti bloginsa kymmenkunta vuotta sitten jakaakseen tekstejään laajemmalle yleisölle.

– Kävin paljon näyttelyissä, ja ryhdyin raportoimaan niistä. Samalla tämä on ollut tapa jeesata nuoria taiteilijoita, joille merkitsee paljon se, että joku arvioi heidän töitään. Olen myös itse pysynyt näin paremmin ajan tasalla ja nähnyt, mihin suuntaan taide on menossa.

Kantokorpi aikoo kertoa kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvissä kolumneissaan, mitä erilaiset näyttelyt herättävät hänessä. Hän tekee sen paitsi taidetietämyksensä myös omien kokemustensa pohjalta.

– Taide on minulle pyhää, koska se käsittelee kaikille tärkeitä kysymyksiä, elämää, kuolemaa ja rakkautta. Kaikkea sellaista, mille ei oikein löydy muuta kieltä, Kantokorpi sanoo.

Kulttuurijournalismi aallonpohjassa

Otso Kantokorpi on kirjoittanut näyttelyarvioita Kirkko ja kaupunkiin vuodesta 2013 lähtien. Hän suree kulttuurijournalismin tilaa: se on hänestä täysin aallonpohjassa.

On pelottavaa, miten mediassa näkyy kaiken henkilöityminen ja viihteellistyminen.

– On pelottavaa, miten mediassa näkyy kaiken henkilöityminen ja viihteellistyminen.

Kantokorven mukaan taidekritiikki on oikeasti kuollut – sitä on nykyään niin vähän. Aiemmin näyttelystä saattoi ilmestyä toistakymmentä arvostelua, jolloin siitä oli tarjolla erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä.

Kriitikko pitää muutokseen syynä lehtitalojen monopolisoitumiskehitystä. Hän itse lopetti muutama vuosi sitten Alma Median avustamisen, kun hänen juttunsa julkaistiin samanaikaisesti konsernin seitsemässä lehdessä.

Useita kirjoja taiteesta ja Virosta

Taidekriitikoksi Otso Kantokorpi ryhtyi, koska hän rakastaa taiteen lisäksi kirjoittamista. Kantokorpi oli pitkään Taide-aikakauslehden päätoimittajana, ja hän on kirjoittanut vuosien varrella arvioita moniin eri lehtiin. Lisäksi hän on toiminut yli kymmenen vuotta Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman kolumnistina.

Kantokorpi on myös kirjoittanut kirjoja taiteesta ja taiteilijoista. 2000-luvulla kuvioihin tuli Viro, ja hän alkoi tehdä oppaita Tallinnassa liikkumisesta.

– Pidin Viroa aluksi vain eräänlaisena piilopaikkana, mutta sitten kiinnostuin sen kulttuurista. Nyt työn alla ovat Aino Kallaksen kulttuurimatkaopas, Itä-Viron opas sekä valokuvataiteilija Timo Setälän kanssa taideprojekti Viron vesitornikerrostaloista.

Taidenäyttelyjen kuraattorinakin tämä monitoimimies ehtii hääriä. Viimeksi tänä kesänä hän valitsi suomalaisten kuvanveistäjien töitä Virossa pidettyyn kansainväliseen ympäristötaidenäyttelyyn.

Lue Otso Kantokorven ensimmäinen kolumni täältä!

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi