Pellervo Lukumiehen Toivakan kirkkoon maalaman Jeesuksen kengissä on siivet.
Toivakan kirkon pop-tyyliset maalaukset olivat skandaali, jota käsiteltiin tuomiokapitulia myöten
Nykyään hippi-Jeesusta ja muotilehtienkeliä esittävät kirkkomaalaukset ovat keskisuomalaisen Toivakan merkittävin matkailunähtävyys.
Arkkitehti L.I. Lindqvistin suunnittelema, vuonna 1882 valmistunut Toivakan uusgoottilainen kirkko korjattiin vuonna 1923 Alvar Aallon johdolla. Aalto suunnitteli kirkkoon uudet kattomaalaukset, jotka Aallon luonnosten mukaan toteutti W. Wahlroos. Maalausten aiheena oli messiaaninen näky: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon” (Jes. 9:1). Kirkon alaosa oli tummansävyinen ja katto vaalea. Kattoon maalattiin Aallon suunnitelmien mukaan muun muassa apostoleja ja enkeleitä.
1970-luvulla kattomaalaukset olivat päässeet huonoon kuntoon, ja maalausta rapisi katosta penkeille. Uusia alettiin suunnitella vuonna 1970 – tai joidenkin käsitysten mukaan suunnitelmat koskivat vanhojen maalausten entisöintiä. Piispantarkastuksen yhteydessä piispa Eero Lehtinen kehotti konsultoimaan muotoilija Yki Nummea, joka on tunnettu myös Tikkurilan uranuurtavan Joker-värikartan suunnittelijana. Kirkkovaltuusto antoi tehtävän kuitenkin kirkkohallintokunnan hoidettavaksi, ja se palkkasi paikallisen taidemaalarin Pellervo Lukumiehen (s. 1935).
Kirkkoherra otti lopputilin kuvien valmistuttua
Lukumies oli käynyt Suomen Taideakatemian koulua vuosina 1955–58 opettajanaan muun muassa Sam Vanni. Arvailla sopii sitäkin, kuinka paljon sopimuksen syntyyn vaikutti se, että Lukumiehen isä oli Toivakan pitkäaikainen (1937–67) kirkkoherra Kalle Lukumies. Oma vaikutuksensa on epäilemättä ollut Pellervo Lukumiehen tarjouksellakin: 4 000 silloista markkaa olisi nykyarvoltaan vain noin 5 800 euroa.
Lukumiehen tarjouskirjeen sanamuodosta voi päätellä, että taiteilijalla oli jo ketunhäntä kainalossaan: ”Kuviot vanhalta pohjalta, aiheiltaan ja hengeltään persoonani mukaan.”
Seurakunnan käsitys oli hieman toinen, kirkon asioita koskevassa sunnuntaikirjassa todetaan, että kyseessä on ”entisöiminen asiantuntijan mukaan”.
Kohu ja vaikeudet alkoivat heti. Työkin venyi. Kirkkoneuvosto käsitteli asiaa 15.9.1972: ”Kattomaalausten käsittelyssä on liiaksi poikettu entisistä, joihin kuitenkin olisi pyrittävä, jonka vuoksi olisi saatava selvät luonnokset, joiden varassa voidaan päättää työn jatkamisesta.”
Kalle Lukumiehen seuraaja Leevi Vironmäki ei pitänyt näkemästään, ja Vironmäki ehdottikin kasettien maalaamista yksivärisiksi, koska entisöiminenkään ei enää olisi mahdollista. Kirkkovaltuusto päätti kuitenkin jatkaa Pellervo Lukumiehen kanssa, ja kirkkoherra jäi yksin.
Pellervo Lukumies kuvasi enkeleitä eri kulttuurien edustajana. Romanipuvussa esitetty vahvasti meikattu enkeli oli monelle liikaa.
Itse asiassa oli lähellä, ettei Toivakan kirkon 1820-luvulta peräisin oleva J.E. Lindhin alttarimaalauskin olisi muuntunut Lukumiehen kädenjäljeksi. Kirkkohallintokunta ehti jo antaa hänelle tehtävän, jota hän aloittelikin, mutta Museoviraston väliintulo esti hankkeen, ja virasto restauroi maalauksen virkatyönä.
Riidat etenivät tuomiokapituliin asti. Opettaja Helga Ilomäki teki 1.12.1973 valituksen, johon kirkkoneuvosto yhtyi. Tavoitteena oli ”ainakin Vapahtajan kuvan korjaaminen”. Asia ei edennyt, ja Toivakan kirkon pop-tyyliset kattomaalaukset valmistuivat. Kirkko saatiin käyttöön maalaustöiden päätyttyä 6.12.1973. Kirkkoherra Vironmäki otti ja lähti, koska hän ei halunnut saarnata Lukumiehen kuvien alla.
Lukumiehen maalaukset korvasivat Alvar Aallon tekemiin luonnoksiin pohjautuneet enkeleitä ja apostoleja esittäneet maalaukset.
Hippi-Jeesus, romanienkeli ja saunavihta
Mikä Jeesuksen kuvassa oli sitten liikaa? Lukumiehen pop-taiteesta vaikutteita saanut kuvakieli yrittää selvästikin tuoda hengellisen sanoman silloiseen nykypäivään. Pop-taiteessa oli kyse aikansa kuvan laajentamisesta populaarikulttuurin kuvastolla – vastoin korkeataiteen elitismiä. Monen tarkoitus oli tehdä kuvataiteesta samanlaista suosittua kulttuuria kuin musiikki.
Lukumiehen Jeesus on kuin päivitetty nuorisoversio. Totutun pitkätukkaisenakin hänen pukeutumisensa on pikemminkin kuin Suosikista: eriväriset parta ja tukka, pitkä punainen viitta ja torvilahkeiset raidalliset housut.
Ei pelkästään Jeesus herättänyt kohua. Lukumies kuvasi enkeleitä eri kulttuurien edustajana, ja varsinkin romanipuvussa esiintyvä, vahvasti meikattu enkeli oli monelle liikaa. Lukumiehellä ei kuitenkaan ollut tavoitteenaan rienaus. Hän oli ajatuksissaan aidosti kristillinen halutessaan muistuttaa siitä, että taivaassa oli sijaa kaikille etnisille ryhmille. Muut enkelit olivat pakanuuden enkeli, omakeksimä Kati Josefiina, kiinalaisenkeli ja egyptiläisenkeli.
Lukumies maalasi kattoon sekä raamatunlauseita että viittauksia kuvia selittäviin raamatunkohtiin. Esimerkiksi kuin suoraan jostain 1970-luvun muotikuvasta repäisty lierihattuinen ja aurinkolaseilla varustettu Kati Josefiina avautuu omalla tavallaan, kun avaa annetun kohdan (Luuk. 24: 18): ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.” Raamatunkohdassa viitataan toki toisiin tapahtumiin, ja epäilenkin Lukumiehen tarttuneen hieman humoristisesti vain ajatukseen ’näinä päivinä tapahtuneesta’.
Lukumies on urallaan muutenkin viljellyt huumoria, niin myös kirkkomaalauksissaan. Hän maalasi kahden nuotiolla paistettavan kalan lisäksi esille myös kahvipannun, koska oli sitä mieltä, että jos Jeesus olisi Genesaretinjärven sijaan ollut Suomessa, olisi hänelle kalansaalisihmeen jälkeen varmaankin keitetty nokipannukahvit. Sama huumori näkyy myös Lukumiehen näkemyksessä Eevasta: tällä on verhonaan saunavihta.
Lukumies itse korostaa kuvaohjelmansa tulevan pelkästään Raamatusta ja sen tutkiskelemisesta. Hän myös katsoo ottaneensa huomioon Alvar Aallon alkuperäisen suunnitelman.
Pellervo Lukumies kuvasi enkelit eri kulttuurien edustajina.
Kahvipannusta Abloy-avaimeen
Taiteilijoiden näkemyksen mukaan toteutetut kirkkomaalaukset ovat tupanneet olemaan sekä aikanaan kiisteltyjä että sitten nousemaan klassikoiksi. Näin on käynyt Lukumiehellekin.
Lukumies on liittynyt samaan seuraan kuin Tampereen tuomiokirkon 1900-luvun alussa maalanneet Hugo Simberg ja Magnus Enckell. Simbergin alastomia köynnöksenkantajia pidettiin aikoinaan kirkkoon sopimattomina.
Seuraajiakin on. Omat ongelmansa on ollut Hannu Väisäsellä, joka on siirtänyt problematiikan myös romaanin aiheeksi kirjassaan Taivaanvartijat (Otava 2013). Hän maalasi Kontulan Mikaelinkirkkoon Abloy-avaimen, jonka arkisuutta moni ensi alkuun vierasti – aivan kuin Lukumiehen kahvipannua.
Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Lukumies olisi kattomaalauksillaan lunastanut pysyvää paikkaansa taidehistoriassa, vaikka hänen muu uransa ei niin uratietoiselta ole koskaan vaikuttanutkaan.
Lukumies on pitänyt näyttelyitä harvakseltaan, ja häntä on myös omituisuudessaan totuttu sijoittamaan jo ITE-taiteilijoidenkin joukkoon, vaikka hän on akateemisesti koulutettu. Tämä lienee vahva todistus siitä, että Lukumiestä ei taideta vieläkään ihan kunnolla ymmärtää.
Onkin pakko tunnustaa, että vaikka olen tehnyt urani kuvataiteen parissa ja kuvitellut jo kaiken mahdollisen nähneeni, olin melko häkeltynyt, kun kävin tänä vuonna Toivakan kirkossa ensimmäistä kertaa elämässäni.
Veljen on pakko todistaa väkevästi: Jokaisen vähänkin vakavissaan Suomen taiteen historiaa harrastavan on syytä ainakin kerran elämässään käydä Toivakan kirkossa.
Taidemaalari Pellervo Lukumies (s. 1935) toi Jeesuksen 1970-luvulle. Kuva on hänen 80-vuotisnäyttelystään vuonna 2015.
Pellervo Lukumies esittelee Toivakan kirkon maalaukset Toivakan seurakunnan ja kunnan videolla:
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kun maalasin enkelin niin jo lähti pappi karkuun!” – Suuria kiistoja aiheuttanut kirkkotaide on myöhemmin usein pidettyä ja arvostettua
HengellisyysKirkkotaide puhutti ihmisiä erityisesti 1900-luvun alun Tampereella, 1970-luvun Toivakassa ja 2020-luvun alussa Oulussa, mutta kirkkotaidekiistojen jatkumo näkyy muuallakin.
