Hanna Vihriälän teos Nousutuki koostuu vaijeriin ripustetuista akryylihelmistä. Taiteilija käsitteli teoksen avulla isänsä pitkäaikaissairautta ja kuolemaa. Kuva: Paula Ollikainen.
Taideteokset näyttävät, miltä tuntuu olla masentunut, peloissaan tai lähellä kuolemaa
Morbus-näyttelyn teokset pysähdyttävät tutkimaan omaa suhdetta sairauteen ja sairaisiin.
Tuskin on ihmistä, jota oma tai läheisen vakava sairaus ei jossain vaiheessa elämää koskettaisi. Silti asia on niin pelottava, ettei sitä mielellään ajattelisi. Taiteen avulla sairauden ja kuoleman kysymyksiä voi lähestyä lempeämmin, hieman viistosta ja omia reaktioitaan tunnustellen.
Sairautta, ruumiillisuutta ja kuolevaisuutta käsitellään nyt Villa Gyllenbergissä näyttelyssä, joka on saanut nimekseen tautia tai sairautta tarkoittavan latinan sanan Morbus. Esillä on teoksia viideltätoista nykytaiteilijalta ja sen lisäksi Helene Schjerfbeckin ja Hugo Simbergin kaltaisilta klassikoilta.
Näyttelyn on kuratoinut taiteilija Magdalena Åberg, jonka omia teoksia myös on mukana. Aihepiiriin liittyvät epämukavuuden ja pelon tunteet ovat tuttuja myös Åbergille itselleen – jopa siinä määrin, että hänestä on tuntunut ahdistavalta kävellä sairaala-alueen läpi. Åberg kertoo, että näyttelyn kokoaminen olikin hänelle eräänlaista terapiaa. Omissa teoksissaan hän käsittelee muun muassa sairastumisen pelkoa ja äitinsä muistisairautta.
Magdalena Åbergin maalaus Unohdus (äidin muotokuva) kuvaa hänen äitinsä muistisairautta. Kuva: Jussi Tiainen.
Åbergin äiti on sairastanut muistisairautta yli kymmenen vuotta. Hän tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa eikä pysty juuri puhumaan. Åbergin maalaus Unohdus (äidin muotokuva) näyttää sairauden vaiheet. Aluksi sairaus on kauhistuttava, musta möykky, joka leviää ja peittää alleen tutun ihmisen. Sairauden edettyä möykky on muuttunut pehmoisen pastellisävyiseksi kukkapilveksi, johon uponneella ehkä onkin rauha.
Rauhaa sekä hellyyttä ja jonkinlaista hyväksyntää henkivät myös Rafael Wardin (1928–2021) teokset, joissa hän kuvaa Alzheimerin tautia sairastanutta vaimoaan, tämän potilastovereita ja hoitokodin arkea. Ne tuntuvat olevan kovin kaukana niistä kauhutarinoista, joita muistisairaiden elämästä ja heidän hoidostaan usein kuulee.
Rafael Wardin teos Valkeat hiukset (Reeta) on muotokuva hänen vaimostaan. Kuva: Jussi Tiainen.
Muistisairaan maailmaan muilla ei ole pääsyä, mutta masentuneen kokemus on mahdollista jakaa. Ehkä masennus on kuin voima, joka koko ajan on vetämäisillään alas pimeisiin syvyyksiin. Henrika Laxin kahdeksantoista maalauksen sarja Syvyydestä on syntynyt pimeyden ja Jumalan poissaolon kokemuksista, joihin masennus hänet upotti. Selviytyäkseen Lax ui päivittäin Ahvenanmeressä aina sen jäätymiseen asti ja maalasi kokemastaan sarjan veden ja taivaan sävyjä – välillä synkempiä, välillä valoisampia.
Helene Schjerfbeckin (1862–1946) omakuviin ei luultavasti kyllästy koskaan. Ne tuntuvat avautuvan aina vain uusilla tavoilla ja kertovan ihmisen perimmäisestä yksinäisyydestä ja kuolemaa kohti kulkemisesta jotain sellaista, mihin sanoilla ei ole pääsyä. Morbus-näyttelyssä on esillä taiteilijan viimeiseksi jäänyt omakuva vuodelta 1945. Se on pieni, muutamalla viivalla toteutettu hiilipiirros, jossa kuvattu hahmo näyttää olevan enää juuri ja juuri ihminen. Samalta vuodelta on myös Omakuva, valoa ja varjoa, jota maalatessaan Schjerfbeck jo sairasti syöpää.
Mari Sunnan maalaus Pray. Kuva: Jussi Tiainen.
Noin joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossakin vaiheessa elämäänsä, ja monet syövät pystytään parantamaan. Silti sairauksista juuri syöpä tuntuu herättävän selittämätöntä kauhua. Syöpä tulee hakematta mieleen, kun katsoo Mari Sunnan maalauksia, joissa jonkinlainen epämääräinen kasvusto hämärtää ruumiin rajat. Magdalena Åbergin Tartunnan saanut -sarjassa aivoihin on pesiytynyt hyönteisiä, jotka tekevät hiljaista tuhoaan. Ovatko ne oikeasti siellä vai onko kyse vain kuvittelusta ja turhasta huolesta?
Morbus 21.9. asti Villa Gyllenbergissä, Kuusisaarenpolku 11.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Minusta ei tule koskaan vanhaa” – syöpää sairastava Krista Launonen ymmärsi, että miksi-kysymyksiin ei ole vastausta
Hyvä elämäKrista Launonen sairastaa parantumatonta syöpää. ”Sairastuminen ei ole jalostanut minua paremmaksi ihmiseksi enkä halua puhua syövästä taisteluna”, hän sanoo.
