Ellen Thesleffin Lukuhetki-maalauksen malleina vuonna 1906 olivat hänen sisarensa Gerda Thesleff ja ystävänsä Sigrid Schaumann. Kuva Hanna Kukorelli / Helsingin taidemuseo
”Naisen tulee olla nainen taiteessaan, vain silloin se voi olla vahvaa” – tällaisia teoksia maalasivat Suomen 1800–1900-lukujen vahvat naiset
Ellen Thesleff ja Sigrid Schauman ovat esimerkkejä siitä, ettei taiteilijan luomisvoima ole sukupuolesta tai iästä kiinni.
Taannoinen kansainvälinen somekampanja usutti nimeämään viisi naistaiteilijaa. Sen taustalla oli ajatus siitä, että naiset ovat roimasti aliedustettuina esimerkiksi taidemuseoiden kokoelmissa – ja mitä kauemmas nykytaiteesta mennään, sitä vaikeampaa naistaiteilijoita on muistaa tai nimetä. Tässä suhteessa meidän suomalaisten kelpaa kehuskella: 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa esiin nousi hämmästyttävä määrä lahjakkaita ja määrätietoisia naistaiteilijoita. He lähtivät ulkomaille opiskelemaan ja työskentelemään ja uudistivat kunnianhimoisesti omaa ilmaisuaan.
Rantamaisema vuodelta 1900 on Sigrid Schaumanin varhaisimpia teoksia. Kuva Liisa Harju / Aineen taidemuseo.
Suomalaisena voi iloita siitäkin, että nämä naiset eivät ole unohtuneet historiaan. Parhaillaan Helsingissä on tilaisuus nähdä heistä kahden – Ellen Thesleffin ja Sigrid Schaumanin – teoksia. Helene Schjerfbeckin, suomalaisista naistaiteilijoista kansainvälisesti tunnetuimman, tuotantoa puolestaan on esillä heinäkuusta alkaen Lontoon Royal Academy of Artsissa. Marraskuussa tuo näyttely avataan laajennettuna Ateneumissa.
1890-luvun alussa Ellen Thesleffillä oli lyhyet hiukset. Kuva Svenska Litteratursällskapetin arkisto.
Sigrid Schaumanin ja Ellen Thesleffin tiet leikkasivat monessa kohtaa, sillä Schauman oli Thesleffin ja tämän sisarten Gerdan ja Thyran ystävä. Heidän elämänvaiheensa olivat kuitenkin erilaiset. Thesleff sai alusta asti kotoa täyden tuen taiteilijanuralleen. August-isä rohkaisi häntä, mikä tuohon aikaan oli poikkeuksellista. Schaumanin isä sen sijaan kommentoi kirjeessään tyttärensä taiteilijanhaaveita näin: ”sinulla ei ehkä ole riittävästi taipumuksia siihen”.
Thesleffillä oli siis selvästi paremmat lähtökohdat rakentaa itselleen identiteettiä taiteilijana. Hänen mielestään taiteessa ei ole väliä sukupuolella. Eräässä kirjeessään hän totesikin: ”Minä olen taiteilija – siinä kaikki.” Schauman sen sijaan oli vakuuttunut siitä, että nainen ja mies ovat erilaisia ja myös heidän taiteellinen ilmaisunsa on erilaista. ”Naisen tulee olla nainen taiteessaan, vain silloin se voi olla vahvaa”, hän kirjoitti. Hänelle tärkeintä taiteessa oli tunnekokemus ja sen välittäminen.
Sigrid Schauman kesällä 1958. Kuva Hufvudstadsbladetin kuva-arkisto.
Seitsemänkymppisen Ellen Thesleffin maalaukset lähenivät abstraktia ilmaisua. Ikaros on maalattu 1940-luvun lopulla. Kuva Hanna Kukorelli / Helsingin taidemuseo.
54-vuotiaana Sigrid Schauman liittyi katoliseen kirkkoon, mutta uskonnollisia aiheita hänen maalauksistaan ei löydy. Sen sijaan hänen kokemustaan Jumalasta voi etsiä siitä, kuinka hän maalauksissaan käsittelee valoa – ja varjoa. ”Hän maalasi sisäistä valoa, valoa aineettomana ominaisuutena ja henkisenä laatuna”, kuvailee Schaumanin elämäkerran kirjoittanut Camilla Granbacka.
Molemmat taiteilijat ovat loistavia esimerkkejä siitä, ettei luomisvoima ole iästä kiinni. Thesleff maalasi seitsemänkymppisenä 1940-luvulla teoksia, jotka lähenivät abstraktia ilmaisua. Kun hän vuonna 1943 osallistui kunniavieraana Taidehallissa järjestettyyn Nuorten näyttelyyn, hänet arvioitiin yhdeksi näyttelyn nuorimmista.
Sigrid Schauman maalasi Maiseman Pohjois-Italiasta vuonna 1859, jolloin hän oli yli kahdeksankymppinen. Kuva Harri Heinonen / Mikkelin taidemuseo.
101-vuotiaaksi elänyt Sigrid Schauman piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä 86-vuotiaana. Hän oli toiminut 30 vuotta taidekriitikkona ja maalannut lähinnä vapaa-ajallaan. Eläkkeelle jääminen antoi hänelle uuden tilaisuuden keskittyä maalaamiseen. Schauman oli ryhtynyt kriitikoksi, koska hänellä oli tytär elätettävänään. Hän oli elänyt suhteessa liikemies Reguel Wolffin kanssa, aikomattakaan mennä naimisiin, ja jättänyt miehen raskaana ollessaan.
Thyra Elisabeth vuodelta 1892 on Ellen Thesleffin symbolistisen kauden tärkeimpiä teoksia. Kuva Helsingin taidemuseo.
Thesleffin törmäykset oman aikansa naiskuvan ahtaisiin rajoihin olivat toisenlaisia. Nuorena hän leikkasi hiuksensa lyhyeksi poikatukaksi ja keski-ikäisenäkin pukeutui kesäpaikassaan miehen vaatteisiin. Hän oli itsenäinen ja tuntui pitävän itsestään selvänä, että hänellä on samanlainen oikeus keskittyä työhönsä kuin miespuolisilla kollegoillakin. Elämä Firenzessä, jossa Thesleff vietti paljon aikaa, oli myös vapaampaa kuin koti-Suomessa.
Thesleff ei koskaan mennyt naimisiin tai saanut lapsia, mutta rakastunut hän kyllä oli. Rakkaus brittiläiseen teatterivaikuttajaan Gordon Craigiin ei ilmeisesti saanut vastakaikua, mutta ystävyys ja kirjeenvaihto jatkuivat vuosikymmeniä.
Sigrid Schauman – Taide tunteiden kuvana 4.8. asti Villa Gyllenbergissä, Kuusisaarenpolku 11, Helsinki.
Ellen Thesleff – Minä maalaan kuin jumala 26.1. asti Helsingin taidemuseo HAMissa Tennispalatsissa, Eteläinen Rautatiekatu 8.
Näyttelyiden kuraattorit Camilla Granbacka ja Hanna-Reetta Schreck keskustelevat Schaumanin ja Thesleffin elämästä ja taiteesta ke 12.6. klo 17 Helsingin kaupungin taidemuseossa, Eteläinen Rautatiekatu 8.
Lähteet:
Camilla Granbacka: Taide ja tunteet. Sigrid Schaumanin elämä. Parvs 2019.
Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide. Teos 2017.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uudessa Amos Andersonin kotimuseossa on kappeli, jossa näkyy hänen kiinnostuksensa katolisuuteen ja Neitsyt Mariaan
HengellisyysLiikemies Amos Anderson kiinnostui kristinuskosta jo poikana. Aikuisena hän keräsi mittavan kokoelman vanhaa uskonnollista taidetta ja herätti pahennusta ekumeenisilla suhteillaan.
