Taivaan tähden: Puhallus ja lohdutus

Taivaan tähden: Puhallus ja lohdutus

Voit halutessasi kuunnella tekstin:

-:- / -:-

Uudessa testamentissa ei puhuta paljon lohdutuksesta. Poikkeuksen tekee kynttilänpäivän evankeliumiteksti – se, missä Jeesus tuodaan vauvana temppeliin. Temppelissä oli vanha Simeon, joka puhkesi ylistykseen nähdessään lapsen. Kerrotaan, että hän oli koko ikänsä odottanut Israelille luvattua lohdutusta.

Lohdutusta? Aika erikoinen odotuksen kohde, kun muut odottivat sotasankaria, Messiasta.

Lohdutus – mitä se on? Kaikki me odotamme tai kaipaamme jotain. Lottovoittoa esimerkiksi. Tai menestystä työssä. Mutta mitäpä, jos se, mitä elämästämme eniten puuttuu, onkin syvä lohdutus?

Sanakirja sanoo, että lohtu on sellaista, mikä lieventää sisäistä hätää tai huolta. Lohtu tarkoittaa toivoa. Vastaavasti lohduttomuus merkitsee toivottomuutta. Etymologisen sanakirjan mukaan lohdutuksen alkuperä on talttumisessa, sulamisessa, rauhoittumisessa.

Kun lapseni oli pieni ja satuttanut itsensä, hän tuli syliin ja sanoi: ”Puhalla”. Ja lapsen suru suli, hätä asettui. Ei fyysinen kipu mihinkään kadonnut. Rauhoittuminen tuli aikuisen läsnäolosta ja puhaltamisesta. Myötätunnon kokemuksesta.

Näin se menee. Lohtu on pohjimmaltaan hyväksymistä. Että näin on, ja näinkin selvitään. Siihen itse kukin voi tarvita lohduttajan läsnäoloa.

”Henki armon tuoja, lohdutuksen suoja, asu luonani”, me rukoilemme eräässä Lönnrotin virressä. Se on hyvä aamuvirsi ennen kuin syöksyy talousvaliokunnan kokoukseen tai muihin arjen haasteisiin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi