Taivaan tähden: Kaikesta huolissaan

Taivaan tähden: Kaikesta huolissaan

Monilla on kokemusta ankarasta uskosta ja itsensä kurittamisesta.

Voit halutessasi kuunnella tekstin:

-:- / -:-

Monessa asiassa maksamme edelleen siitä, millainen maailmankuva oli pyhien kirjoitustemme syntyaikojen ihmisillä. Vain vaivoin olemme oppineet uudenlaisen suhtautumisen esimerkiksi lapsiin ja eläimiin. Sen sijaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen eriarvoista kohtelua perustellaan yhä Raamatulla.

Uuden pelko ja elämänkielteisyys ovat nostaneet päätään siellä täällä menneinä vuosisatoina. Monilla meistäkin on kokemusta ankarasta uskosta, joka on satuttanut varmasti yhtä paljon kantajaansa kuin hänen läheisiään. Jumalaan luottamisen sijaan on ollut surullisen raskasta olla koko ajan ja kaikesta mahdollisesta huolissaan.

Perinteinen kristillinen käsitys maailmasta vaarallisena paikkana korostuu erityisesti ankarassa uskonnollisuudessa. Kristityn vaellus on vaikea korpitaival, ja tiellä pysyminen vaatii itsensä kurittamista ja olemista jatkuvasti varuillaan.

Nykyään kiusauksia tuntuu olevan lähinnä leivoshyllyissä ja työpaikkaruokalan lounaana. Aaltoliike on heittänyt toiseen ääripäähän. Ehkä se on tarpeen yhteisössä, jossa uskominen on tarkoittanut elämän kapenemista ja suojautumista Jumalan maailman rikkaudelta.

Onnellisempaa kuin ahdistunut kiusausten kartteleminen on kuitenkin se, että opin kantamaan levollisesti vastuun elämäni valinnoista. Vain kaatumalla tiedän, miltä haava tuntuu. Lääkäreistä paras hoitaa haavat.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi