Taivaan tähden: Tässä ajassa ja tuolla puolen

Taivaan tähden: Tässä ajassa ja tuolla puolen

Mitäpä jos tämä elämä onkin arvo itsessään?

Professori Osmo Tiililä sanoitti kristillisen uskon yhtä keskustaa sanoilla ”Kirkko on kuolemista varten.”

Miksei niin. Moni löytää tiensä elävään uskoon kuolemasta käsin. Elämä tuntuu turhanaikaiselta, jos kyseessä on vain kertakäyttötuote. Asia muuttuu, jos voi mieltää elämän ikään kuin valmistautumisvaiheeksi iankaikkisuuteen.

Näkökulma korostuu vanhoissa, tutuissa virsissä. Lastenvirressä Mä silmät luon ylös taivaaseen elämän merkitys tästä näkökulmasta kerrotaan tehokkaasti: ”Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu.”

Se on hyvin sanottu, ja mielelläni sitä veisaan esimerkiksi kastetilaisuuksissa. Mutta ajatus elämästä vain porttina tai eteisenä taivaaseen saattaa kaventaa tämän puolisen elämän merkitystä.

Mitäpä jos tämä elämä – kaikessa lyhykäisyydessään ja vaivoissaan – onkin arvo itsessään?

Jeesuksen aikana suurin osa juutalaisista, esimerkiksi saddukeukset, eivät uskoneet elämän jatkumiseen. Vuosisatoja ihmiset elivät ja kilvoittelivat, suorittivat sen mitä piti, kantoivat surunsa ilman tuonpuoleisuuden tuomaa palkkiota. Ja kaiken keskellä uskoivat vahvasti Jumalaan. Ja heille oli merkittävää elävä yhteys tässä ajassa tähän Jumalaan. Ihminen on katoavainen, he ajattelivat, mutta Jumala on ajaton. Ylistys hänelle.

Usko näyttää avautuvan ihmisille kahdesta eri näkökulmasta. Elämästä tai kuolemasta. Jotakin aikamme hengellisyydestä kertoo se, että virsikirjaan viime vuonna lisätyt 78 uutta virttä käsittelevät enemmän elämää kuin kuolemaa.

Suunta on selvä. Ei elämästä kuolemaan vaan kuolemasta elämään kuten kuuluu ensi sunnuntain teema. ”Sillä Jumalalle kaikki elävät.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi