null Taivaan tähden: Tiedossa ikuiset bileet

Hengellisyys

Taivaan tähden: Tiedossa ikuiset bileet

Voit halutessasi kuunnella tekstin:

-:- / -:-

Juhlimme edelleen pääsiäistä. Tänä vuonna pääsiäisjuhla päättyy kirkon kalenterissa vasta kesäkuun kahdeksantena päivänä – ja tekee tilaa uudelle juhlakaudelle. Silloin aiheena on helluntai, maailmanlaajuisen kirkon syntymäpäivä. Ei siis mikään pieni juhla sekään.

Ei ehkä aina tule mieleen, että kristityt ovat juhlakansaa, bilettäjiä, kuten nykykielellä sanotaan.

Varsinkin pohjoisessa uskoa on eletty harmauden, arjen ja kovan työn kautta. Tosin on silloinkin pantu parasta ylle kirkkoon mentäessä. Joulua on juhlittu uusilla oljilla ja tavallista paremmalla ruualla.

Miksi me juhlimme? Perussyy löytyy pääsiäisestä ja silloin syntyneestä ylösnousemususkosta. Kristinusko on uskoa siihen, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Pääsiäisen tyhjä hauta muutti ratkaisevasti ihmisen näkökulmaa. Menneisyyden tilalle me saimme tulevaisuuden. Pääsiäinen käänsi katseemme eteenpäin, uuteen aamuun.

Ensi sunnuntain oikea nimi on Jubilate eli Riemuitkaa, juhlikaa. Vähän hassusti se on saanut suomenkieliseksi nimeksi Jumalan kansan koti-ikävä.

Koti-ikävä kääntyy mielessämme helposti kohti menneisyyttä. Mutta sen oikea merkitys on itse asiassa uskovan katseen kohdistaminen tulevaisuuteen. Uuteen aamuun, uuteen elämään ja tulevaan suureen juhlaan, joka meitä odottaa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Luopumisen kipu

Hengellisyys

Helatorstaina Jeesus jätti opetuslapset harjoittelemaan aikuisuutta.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.