null Taivaan tähden: Elämä on matkalaulu

Hengellisyys

Taivaan tähden: Elämä on matkalaulu

Jumalasta on helpompaa laulaa kuin puhua.

Voit halutessasi kuunnella tekstin:

-:- / -:-

Pekka Simojoki on tehnyt laulun, jonka kertosäkeessä toistetaan: ”Sillä mitään ei ole suurempaa kuin työtä tehdä ja rakastaa.”

Laulu kuuluu Tuomasmessun suosituimpiin, eikä se johdu vain kauniista melodiasta. Kertosäkeen sanat kuvaavat 1900-luvun psykiatrian ja terapian merkittävää löytöä. Sigmund Freud piti mielenterveyden mittapuuna kahta asiaa: kykyä tehdä työtä ja kykyä rakastaa.

On mielenkiintoista, miten suuret totuudet elävät yhtä aikaa akateemisissa tutkijankammioissa ja trubaduurien musiikissa. Harva jaksaa lukea tuhansia sivuja tutkittua tietoa. Mutta tee samasta asiasta muutaman rivin laulu, ja totuus lähtee lentoon. Siitä tulee kaiken kansan korvamato.

Jumalasta on taatusti helpointa puhua laulamalla. Ajattele vaikka Polyteknikkojen kuoroa. Joulunaluskonserteissa rationaaliset insinöörinalut ylistävät Neitsyt Mariaa, jouluyön enkeleitä ja seimen Jeesus-lasta.

Laulu on uskonnon äidinkieli. Siksi kirkoissa lauletaan enemmän kuin puhutaan. Evankeliumia kutsutaan hyväksi uutiseksi, mutta ihan yhtä hyvin se on hyvä laulu. Tämä tuli ensimmäisenä mieleeni, kun huomasin ensi sunnuntain teeman. Se on suomeksi Taivaan kansalaisena maailmassa, mutta vanhassa latinankielisessä muodossa: Cantate. Laulakaa! Teemat eivät ole ristiriidassa keskenään vaan täydentävät toisiaan. Elämä on matkalaulu. Ihan niin kuin vanhassa laulussa kajautamme: "Laula, laula kunnes saavutaan rantamille soiton, laulun maan. Siellä laulu taivaan enkelten valtaa sydämen."

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Taivaan tähden: Muuta mielesi

Hengellisyys

Vanhoja näkemyksiään ei tarvitse nolostella – niitä voi parantaa.


Taivaan tähden: Juristin keksintö

Hengellisyys

Taivaan tähden: Pyhä Navigaattori

Hengellisyys

Taivaan tähden: Luopumisen kipu

Hengellisyys




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.