Tämä kolahti: Huumori hurmaa kauneudellaan Valehtelijan peruukki -näytelmässä
KOM-teatterin uudessa teoksessa elämät ja rakkaudet limittyvät naurun ja menetyksen murheen kanssa.
Heini Junkkaalan käsikirjoittaman ja ohjaaman teoksen lämmin ja ihmistä ymmärtävä huumori hurmaa kauneudellaan. Itseironia, tuo minulle huumorin lajeista rakkain, kukoistaa aseistariisuvana ja tempaa katsojan mukaansa. Ja kun yleisö on syleilty mukaan iloiseen meininkiin, on turvallista sukeltaa yhdessä syviin, mustiin vesiin ja antaa kuoleman koskettaa. Itku käy lähellä.
Konkarinäyttelijät Pirkko Saisio ja Marja Packalén tuovat elämänvaiheensa, työnsä, mokansa ja ihastuksensa tarkasteltaviksi. He asettuvat estradille niiden kanssa rauhassa rinnakkain. Tämmöinen heittäytyminen vaatii rutkasti rohkeutta, vaikkei kaikkia kaapinnurkkia kolutakaan. Kun on elänyt tarpeeksi kauan, ymmärtää, että ihmisyys on enemmän kuin äkkinäinen arvaa. Ymmärtää senkin, että muisti valehtelee ja muuttaa historiaa – tietoisesti tai tiedostamatta. K. Rasilan oivaltava, viitteellinen lavastus tukee tyylikkäästi kokonaisuutta ja antaa esitykselle tilaa hengittää.
Myös Packalénin työ suntiona saa esityksessä osansa. Miten uurnanlaskussa ollaan surevan, iäkkään ja vähävoimaisen omaisen kanssa, joka kuitenkin haluaa itse laskea painavan uurnan. Miten fyysistä ja rytmitajua vaativaa on käsisoittoisten kellojen soittaminen. Monenlaista mahtuu ihmisen työhön, mitä toinen ei vieressä tiedä.
Junkkaala ei päästä seitsemänkymppisiä näyttelijöitään helpolla, sillä kyytiä saavat niin polvet, äänivarat kuin vatsalihaksetkin. Ilmaisu puhuttelee, tunnistettavia tilanteita löytyy ja osaamista on ilo seurata. Valehtelijan peruukin täyteläinen kokonaisuus piirtää syvän jäljen.
Toimittajan fiilikset:
Iloa ja rakkautta:
Naurua:
Surumielisyyttä:
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Luoma: Koomikko Ricky Gervais vitsailee transihmisten kustannuksella, eikä siinä ole mitään rohkeaa
PuheenvuorotIkivanhojen stereotypioiden toisteleminen on laiskaa huumoria.