null Tämä kolahti: Kuusivuotiaan Aatoksen vilpittömät jumalapohdinnat pysäyttävät

Antiikin jumaltarusto innosti Aatosta niin, että hän pukeutui meren jumala Poseidoniksi.

Antiikin jumaltarusto innosti Aatosta niin, että hän pukeutui meren jumala Poseidoniksi.

Hyvä elämä

Tämä kolahti: Kuusivuotiaan Aatoksen vilpittömät jumalapohdinnat pysäyttävät

Dokumenttielokuva Aatos ja Amine kuvaa suomalaischileläistä poikaa ja hänen elämäänsä muslimivaltaisella asuinalueella Brysselissä.

Reetta Huhtasen ohjaaman dokumenttielokuvan Aatos asuu perheensä kanssa Brysselissä Molenbeekin kaupunginosassa. Siellä suuri osa väestöstä on muslimitaustaisia ja sen vuoksi aluetta on nimitetty jidahismin pääkaupungiksi. Aatoksen hyvä ystävä, Amine, on myös muslimi. Hänen uskonsa näkyy eri tavoin arjessa, ja islamiin liittyvät tavat ja rituaalit kiinnostavat Aatosta kovasti. Hän kyselee Aminelta muun muassa sitä, mikä on Allah ja miksi Amine ei syö sianlihaa.

Aatos haluaisi myös itselleen oman jumalan. Hän tutustuu muun muassa antiikin Kreikan jumaliin ja innostuu leikkimään sinisessä viitassa Poseidonia, meren jumalaa.

Aatoksen toinen ystävä, Flo, puolestaan edustaa aivan toisenlaista, maallista näkemystä. Kun Aatos kysyy hänen mielipidettään uskonnosta ja jumalista, tämä kertoo pitävänsä uskovaisia hulluina. Flon mielestä luonto tarjoaa vastaukset kaiken olemassaoloon.

Varsinkin Aatoksen erilaisista uskonnoista ja maailmankatsomuksista kiinnostunut persoona pysäyttää.

Dokumentin lapset keskustelevat leikin lomassa elämästä ja uskonnosta luontevasti ja sävyisästi. Lasten näkemyksissä heijastuu toki heidän oma taustansa. Kun Aatos kertoo Aminelle tietävänsä, että Jeesus on Jumalan poika, Amine kiistää tiedon, sillä islaminuskossa Jeesusta pidetään profeettana.

Kesken kuvausten lähistöllä olevalle metroasemalle tehdään terrori-isku. Se näkyy katukuvassa poliisien ja sotilaiden läsnäolona ja vaikuttaa vahvasti lasten leikkeihin ja tarinoihin.

Reetta Huhtanen löysi Aatos ja Amine -dokumenttinsa aiheen kolmisen vuotta sitten perhepiiristään, sillä Aatos on hänen sisarenpoikansa. Hän päätti tarttua toimeen kuultuaan pojan syvällisiä pohdiskeluja ja tarinoita tämän ystävistä ja monikulttuurisista kotikulmista.

Huhtanen on päässyt seuraamaan läheltä kuusivuotiaan Aatoksen ja hänen kavereidensa maailmaa, heidän tekemisiään ja keskustelujaan. Äänessä ovat nimenomaan lapset, vanhemmat on häivytetty taustalle. Varsinkin Aatoksen erilaisista uskonnoista ja maailmankatsomuksista kiinnostunut persoona pysäyttää. On hienoa, miten avoimin mielin lapsi voi tutustua uusiin hämmentäviinkin asioihin, varsinkin jos hän saa tehdä sen kaikessa rauhassa vailla mustavalkoisia ennakkoasetelmia.

Toimittajan fiilikset: 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.