Tämä kolahti: Malala Yousafzain kirja muistuttaa siitä, millaisia ihmisiä pakolaistilastojen takana on
Malala Yousafzai kävi Swatin laaksossa Pakistanissa viisi vuotta sen jälkeen, kun talebanit ampuivat häntä. Laakso on hänen mielestään kaunein paikka maailmassa. Sinne jäi hänen kotinsa.

Malala Yousafzai kävi Swatin laaksossa Pakistanissa viisi vuotta sen jälkeen, kun talebanit ampuivat häntä. Laakso on hänen mielestään kaunein paikka maailmassa. Sinne jäi hänen kotinsa.

Tämä kolahti: Malala Yousafzain kirja muistuttaa siitä, millaisia ihmisiä pakolaistilastojen takana on

Malala Yousafzaita ammuttiin 15-vuotiaana, koska hän puolusti tyttöjen oikeutta koulunkäyntiin. Nyt Yousafzai antaa äänen muille kauheuksia paenneille tytöille ja naisille.

Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan perjantaina. Yksi etukäteen eniten veikatuista ehdokkaista on 16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thurnberg. Jos hänet palkitaan, hänestä tulee kaikkien aikojen nuorin palkinnon saaja.  Tähän mennessä nuorimpana palkinnon on saanut Pakistanista alun perin kotoisin oleva Malala Yousafzai.

Vaikka Thurnbergia ei palkittaisi, hän on Yousafzain tapaan esimerkki siitä, kuinka nuoret naiset, jopa tytöt, muuttavat maailmaa. He herättävät myös vastareaktion niissä, jotka pelkäävät muutosta tai joiden etu on, että asiat pysyvät ennallaan.

Kun Yousafzai vuonna 2014 sai Nobelin rauhanpalkinnon, hän oli 17-vuotias. Hän oli 15-vuotias, kun Pakistanin talibaneihin kuuluvat terroristit ampuivat häntä koulumatkalla päähän. Syynä oli se, että hän puolusti tyttöjen koulutusta ja rauhaa. Kumpikaan näistä ei ääri-islamistiselle järjestölle käynyt.

Nyt Yousafzai ja hänen isänsä toimivat Malalan nimeä kantavassa Malala Fund -säätiössä. Se pyrkii nostamaan esille tyttöjen oikeutta käydä koulua ja tukee myös kouluprojekteja. Yousafzai jatkaa työtään rauhan puolesta ja kertoo sotien seurauksista naisille, muun muassa pakolaisuudesta.

Uudessa kirjassaan Meidän oli paettava: Minun ja pakolaistyttöjen tarina (Tammi 2019) Yousafzai, apunaan Liz Welch, kertoo eri puolilla maailmaa tapaamistaan pakolaisista. Hän kertoo kirjoittavansa, koska ”liian monet eivät tunnu ymmärtävän, että pakolaiset ovat tavallisia ihmisiä”. Ihmisiä, jotka eroavat muista siinä, että he ovat joutuneet jättämään kotinsa, rakkaansa ja ainoan tuntemansa elämän. Ottamaan suunnattoman riskin usein siksi, että valittavana on joko elämä tai kuolema.

Niin joutuivat tekemään myös Yousafzai ja hänen perheensä kymmenen vuotta sitten. Yousafzain isä on opettaja, joka katsoi, että tyttöjen pitää käydä koulua siinä missä poikienkin. Perhe kamppaili tämän tavoitteen puolesta keskellä vainoa ja sotaa. Lopulta uusi koti oli pakko rakentaa Englantiin. Yousafzain ”maailman kauneimmaksi laaksoksi” kutsumaan Swatin laaksoon ei ollut enää paluuta.

Monet eivät tunnu ymmärtävän, että pakolaiset ovat tavallisia ihmisiä.

Kirjassa Yousafzain tarina käydään lyhyesti läpi, samoin kuin yhdeksän hänen kohtaamansa tytön ja naisen tarina. Heidän kaltaisiaan on miljoonia, sillä pakolaisia on maailmassa nyt 70,2 miljoonaa.

Yksi heistä on kirjaa varten haastateltu Myanmarista Bangladeshiin paennut Ajidaa. Kun hän miehensä ja lastensa kanssa pystytti muovipressuista ja bambukepeistä itselleen telttaa pakolaisleirille, hän mietti: ”Asiat voisivat olla huonomminkin. Me voisimme olla kuolleita.” Hänen perheensä oli paennut pimeään metsään Myanmarin armeijan piiritettyä heidän kylänsä. Miehen veli ammuttiin. Lapset söivät lehtiä viidakosta. Matkan varrella ohitettiin lukuisia ammuttuja ja hengiltä hakattuja.

Nyt Aijdaa rakentaa vapaaehtoistyönä savesta muovattuja liesiä lahjaksi muille pakolaisille. Niitä on valmistunut jo 2 000. ”Palaisin kotiin, jos voisin olla varma, että perhettäni kohdellaan kunnioittavasti. Milloin se aika alkaa?” Nyt sellaista ei ole näköpiirissä. Kotona on tarjolla vain surua ja kuolemaa.

Kongosta alun perin kotoisin oleva Marie Claire on nuori nainen, joka lopulta sai turvapaikan Yhdysvalloista ja pystyi siellä kirjoittamaan ylioppilaaksi. Sitä ennen hänen perheensä oli paennut Kongon sisällissotaa Sambiaan. Siellä he kohtasivat pakolaisille tutut huudot: ”Mitä te täällä teette? Te ette kuulu tänne!”

Perheellä ei vain ollut muutakaan paikkaa, minne mennä. Siksi he yrittivät rakentaa elämäänsä sinne, tehdä työtä ja käydä koulua. Tämä ei sopinut paikallisille pakolaisten vihaajille. Marien äiti pelasti lapsensa viidakkoveitsin ja puukoin varustautuneelta joukkiolta. Hänet tapettiin heidän silmiensä edessä, jätettiin alastomana maahan makaamaan. Isä jäi hädin tuskin henkiin.

Yousafzain kirjan ansio on tavallisten ihmisten tarinoiden tuominen näkyväksi. Lukuihin ja tilastoihin on helppo välinpitämättömästi. Nämä kertomukset kuvaavat oikeita ihmisiä numeroiden takana. Jos on edes hitunen empatiaa, tarinat eivät voi olla koskettamatta.

Toimittajan fiilikset:

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi