Terhi Törmälehto arvioi, että uskonto ei ole ainoa elämänalue, jossa ihmisen taipumus mustavalkoiseen ajatteluun näkyy. Sitä on myös politiikassa ja erilaisissa elämäntapavalinnoissa.
Terhi Törmälehto kirjoitti romaanin kristityistä sionisteista, jotka odottavat lopunaikoja ja näkevät maailman henkivaltojen taistelukenttänä
Kirjailija ei kammoksu tiukkaa uskontulkintaa sinänsä, mutta haluaa tarkastella kriittisesti sitä, mihin se voi johtaa.
Aamulla on kylmä. Päivällä on kuuma. Työ on raskasta ja likaista. Sellaisia ovat Terhi Törmälehdon muistot liki kolmenkymmenen vuoden takaa israelilaisen kibbutsin kiivipelloilta. Hän oli lähtenyt sinne lukion jälkeen vetämään henkeä pänttäämisestä. Taustalla ei ollut mitään suurta aatteen paloa vaan ennemminkin halu nähdä maailmaa ja kokea uutta.
Omasta kokemuksesta oli apua, kun Törmälehto kirjoitti uusinta romaaniaan, elokuussa ilmestynyttä He ovat suolaa ja valoa (Otava). Romaanissa toinen sen päähenkilöistä, lääkäri Susanna on vapaaehtoistyössä laittoman juutalaissiirtokunnan viiniviljelmällä palestiinalaisalueella. Pitkinä ja uuvuttavina työpäivinä Susannaa siivittää vahva vakaumus, että hän on oikealla asialla, Jumalan tahtoa toteuttamassa.
Kaikissa kolmessa kirjassani on ollut joku ilmiö tai kysymys, joka on kiehtonut minua.
Susanna on kristitty sionisti. Hänelle Israelin valtiossa on kyse Raamatun profetioiden täyttymisestä. Susanna odottaa lopunaikoja ja Jeesuksen toista tulemista, mutta sen edellytyksenä on juutalaisten kokoaminen Israeliin. Sitä vauhdittaakseen Susannakin on osallistunut niin kutsuttuun alija-työhön eli maksanut juutalaisten muuttomatkoja Israeliin.
Lopunaikojen odotus ja sen merkkien näkeminen maailman tapahtumissa on ollut yksi kristinuskon juonne alkuseurakunnasta asti. Varhaiset kristityt odottivat Jeesuksen palaavan jo heidän elinaikanaan, mutta sitä mukaa, kun tuo paluu on viivästynyt, tuntuu kiivain ja äänekkäin odotus jääneen herätyskristillisyyden huoleksi. Kristilliseen sionismiin se kuuluu olennaisesti.
– Lopunaikojen merkit kiinnostivat minua kovasti. Niitä voi nähdä luonnonilmiöissä, sodissa ja levottomuuksissa tai länsimaiden moraalisessa rappiossa. Myös kristittyjen vaino on yksi merkki, johon usein viitataan. Fundamentalistisissa uskonnoissa ja myös politiikassa on aika tyypillistä nähdä itsensä jotenkin uhattuna – että meitä ei nyt hyväksytä tai meidät hiljennetään, Törmälehto sanoo.
Kirjoittaminen on tutkimusta
Romaanin aihe oli elänyt Terhi Törmälehdon mielessä jo pitkään. Hän halusi käsitellä uskonnollista fundamentalismia, jota kristillinen sionismikin edustaa. Taustatyötä tehdessään hän luki aihetta käsittelevää tutkimusta, perehtyi asialle omistautuneiden järjestöjen työhön, liittyi niiden sähköpostilistoille ja luki niiden julkaisemia lehtiä. Hän katsoi israelilaisia sarjoja suoratoistopalveluista ja jopa opiskeli hepreaa Duolingo-sovelluksen avulla. Hän myös teki kaksi matkaa Israeliin ja Palestiinaan.
Törmälehto kertoo, että kirjoittaminen on hänelle eräänlaista tutkimusta.
– Kaikissa kolmessa kirjassani on ollut joku ilmiö tai kysymys, joka on kiehtonut minua. Olen lähtenyt selvittämään, mitä se merkitsee ihmisille, jotka ovat sen sisällä, ja toisaalta niille, jotka ovat sen liepeillä tai joutuvat haluamattaankin tekemisiin sen kanssa – tai ehkä ihailevat sitä. Ja miltä se näyttää kauempaa katsottuna.
Törmälehdon edellisessä romaanissa, hänen isosisästään Taavi Törmälehdosta kertovassa Taavissa, tuo ilmiö oli sotasankaruus. Esikoisteos Vaikka vuoret järkkyisivät puolestaan tarkasteli nuoren naisen uskonnollista etsintää ja karismaattista kristillisyyttä.
Terhi Törmälehto oli teini-ikäisenä mukana erilaisissa kristillisissä porukoissa ja on miettinyt, että hänestäkin olisi voinut tulla romaanihenkilöidensä kaltainen.
Valppaana henkivaltojen varalta
Terhi Törmälehdon romaanin toinen päähenkilö Anu on opettaja, joka on matkustanut Israeliin, koska on kokenut Jumalan ohjanneen hänet sinne. Hän tarkkailee jatkuvasti pieniäkin tapahtumia ympärillään ja oman mielensä liikkeitä nähdäkseen niissä rukousvastauksia ja merkkejä Jumalalta.
Törmälehdolle Anun ja Susannan edustama puhetapa ja ajatusmaailma olivat jonkin verran tuttuja teinivuosilta, jolloin hän liikkui erilaisissa kristillisissä yhteisöissä. Hän arvioi jo silloin katsoneensa ihmisten toimintaa kuin antropologin tai kielitieteilijän silmin.
Romaanin henkilöiden mustavalkoisen maailmankuvan kuvitteleminen ja kuvaaminen oli Törmälehdon mukaan hänelle helppoa siksikin, että hän arvioi olevansa itse jollakin tapaa monomaani ja yhden asian ihminen. Joskus hän on miettinyt, että hänestä itsestäänkin olisi voinut tulla henkilöidensä kaltainen.
Ei kuitenkaan tullut. Pikkuhiljaa Törmälehto erkaantui herätyskristillisistä porukoista. Hän huomasi, ettei hänen uskonsa ollut niin vahvaa ja yksiselitteistä kuin millaiseksi usko niissä yhteisöissä käsitettiin.
– Eikä ollut kyse siitä, että minulta olisi vaadittu jotakin tai minua olisi painostettu, vaan ihan siitä, miten sen itse koin.
Se, mikä Törmälehdon romaanin henkilöissä lienee monille lukijoille hämmentävintä, on heidän peittelemätön uskonsa siihen, että maailma ja ihmisen sielu ovat erilaisten henkivaltojen taistelutannerta. Siksi on jatkuvasti oltava valppaana. ”Jokainen tie on kaita tai lavea, henget ovat kaikkialla. Onhan Rovaniemikin henkivaltojen taistelukenttä”, romaanin Anu ajattelee.
– Puolisoni on Kolumbiasta. Siellä uskonnollisuus on paljon arkisempi osa ihmisten elämää kuin meillä, ja siihen mahtuvat myös selittämättömät asiat. Siellä ei ajatella, että ihmiset, joilla on hengellisiä kokemuksia tai jotka uskovat vaikka saavansa Jumalalta merkkejä, ovat jotenkin hölmöjä tai hihhuleita, Törmälehto kertoo.
”Kirkon ja kristittyjen piirissä Israelin ja Palestiinan tilanteeseen suhtaudutaan eri tavoin, eikä kristillinen sionismi edusta valtavirtaa”, Terhi Törmälehto muistuttaa.
Omaa ajattelua taivutetaan yhteisöön sopivaksi
Kun esimerkiksi herätysliikkeitä tai muuta konservatiivisempaa uskonnollisuutta käsitellään julkisuudessa, huomio keskittyy Terhi Törmälehdon mukaan useimmiten yhteisöön ja sen sääntöihin. Ollaan kiinnostuneita siitä, mitä missäkin yhteisössä saa tai täytyy tehdä, esimerkiksi seksuaalisuutta koskevista normeista.
Yhteisön vallankäytön sijaan Törmälehto on halunnut tarkastella yksilöitä ja sitä, millaisia ajatusrakennelmia he ovat omaksuneet ja miten he niiden pohjalta toimivat. Toisin kuin monissa tiukkaa hengellisyyttä käsittelevissä teoksissa, Törmälehdon romaanin henkilöt eivät ole uhreja eivätkä pyristele irti jonkun liikkeen tai lahkon otteesta.
Ihmiset haluavat tuntea olevansa osa jotakin isompaa.
Mikä mustavalkoisessa uskonnollisuudessa sitten ihmisiin vetoaa? Törmälehto huomauttaa, että kyllähän ihmisten taipumus mustavalkoisuuteen näkyy muillakin elämänalueilla, on kyse sitten politiikasta tai elämäntapavalinnoista. On me ja sitten ne muut.
– Tuon tyyppiseen uskonnollisuuteen ikään kuin kuuluu se, että omaa ajattelua taivutetaan yhteisöön sopivaksi. Mutta samaahan me teemme muuallakin. Jos meillä on vaikka tietty kaveriporukka, jota arvostamme ja johon haluamme kuulua, niin mukaudumme siihen. Jonkinlainen osallisuudenkaipuuhan meillä on kaikilla. Ihmiset haluavat tuntea olevansa osa jotakin isompaa. En minä halua sellaista inhimillistä tarvetta demonisoida, vaikka tarkastelenkin kriittisesti sitä, mihin se voi johtaa.
– Tiukkaakaan uskontulkintaa ei itsessään ole minusta syytä kammoksua, mutta kun sen seurauksena kajotaan toisten elämään ja oikeuksiin, kuten kristillinen sionismi pahimmillaan palestiinalaisille tekee, ollaan jo ihan toisessa tilanteessa, Törmälehto sanoo.
Hän lisää, että halusi romaanissaan tuoda esille myös sen, että kirkon ja kristittyjen piirissä Israelin ja Palestiinan tilanteeseen suhtaudutaan eri tavoin, eikä kristillinen sionismi edusta valtavirtaa. Romaaniinsa hän kirjoitti Susannan puolisoksi liberaalin luterilaisen papin, joka vieroksuu vaimonsa edesottamuksia.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Onko Israelin valtio osa Jumalan suunnitelmaa? – Tutkija Timo R. Stewart ja Karmel-yhdistystä edustava Risto Auvinen ovat siitä eri mieltä
Hengellisyys AjankohtaistaKristilliseen sionismiin kuuluu ajatus siitä, että nykyinen Israelin valtio on ennustettu Raamatussa. Kristittyjen enemmistö ei tätä käsitystä jaa.
