Thurén: En ole iloinen veronmaksaja, vaan neutraali veronmaksaja

Thurén: En ole iloinen veronmaksaja, vaan neutraali veronmaksaja

”Iloinen veronmaksaja” asemoi itsensä hyvinvointivaltion asiakkaaksi: verotus on hyvä juttu silloin, kun siitä saa itse suoraa hyötyä.

Ihmisillä on tapana kertoa haavereistaan ja onnettomuuksistaan talouden kielellä. Kun käsi kipsataan sairaalassa tai lapsi kiidätetään ambulanssilla Lastenklinikalle, asiasta kerrotaan jälkikäteen toteamalla, että kylläpä taas sain verorahoilleni vastinetta. Tällainen ”iloinen veronmaksaja” ikään kuin asemoi itsensä hyvinvointivaltion asiakkaaksi: verotus on hyvä juttu silloin, kun siitä saa itse suoraa hyötyä. Mutta jos asiasta pitää mainita ääneen, niin onko verotus toisena päivänä sitten huono juttu?

Kirkollisveroa pidetään rangaistuksena siitä, että kuuluu kirkkoon.

Tällainen puhetapa ohjaa ajatusmaailmaa kylmään suuntaan. Moni puhuukin veron maksamisesta rangaistuksena. Perintövero on rangaistus siitä, että läheinen kuolee, tulovero taas rangaistus siitä, että vaivautui nousemaan sängystään ja menemään töihin. Kirkollisveroa taas pidetään rangaistuksena siitä, että kuuluu kirkkoon.

Maailma näyttäytyy aika surkeana, jos koko ajan on sellainen olo, että isoveli tuolta langettaa rangaistuksia niskaan. Etenkin kun todellisuus on se, että tuolla ”rangaistuksella” pyöritetään suurin piirtein kaikkea, mitä ympärillämme näemme, kuten teitä, päiväkotia tai poliisia. Kirkko taas järjestää esimerkiksi diakoniatyötä, josta jokainen kirkollisveronmaksaja ei välttämättä hyödy henkilökohtaisesti, mutta moni muu saa siitä suuren avun.

Miksi veroista pitäisi iloita vain silloin, kun niistä hyötyy itse? Tai oikeastaan, miksi verotusta kohtaan pitäisi ylipäänsä tuntea suuria tunteita? Mielestäni paras asenne verojen maksuun on neutraali. Vero on pakollinen paha, jotta systeemi toimisi, mitä sitä sen enempää laskeskelemaan, onko itse juuri nyt saama- vai antajapuolella. Tällainen ajattelu nimittäin arvottaa ikävästi ihmisiä: ikään kuin suurten verojen maksajat olisivat parempi osa yhteiskuntaa kuin ne, jotka eivät juuri tällä hetkellä ”tuota” tarpeeksi. Ei kaikkea kannata miettiä talouden kannalta. Ei varsinkaan sitä, että käsi menee poikki tai lapsi joutuu sairaalaan. Silloin on muutakin ajateltavaa.


Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, jota kiinnostaa tällä hetkellä raha ja tasa-arvo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi