Thurén: Kirkkoon liittyminen oli byrokratian irvikuva

Thurén: Kirkkoon liittyminen oli byrokratian irvikuva

Itkin kaksi kertaa sinä aikana, kun yritin saada lapseni kirkon jäseneksi. Palvelumuotoilua voisi hioa.

Rekisteröin lapsen nimen ensin maistraattiin, sillä tarvitsin hänelle passin ennen ristiäisiä. Lisäksi halusin, että pappina toimiva isäni kastaa lapsen – ei seurakunnan oma pastori. Nämä kaksi tavallisesta poikkeavaa asiaa vetivät kirkkoherranviraston työntekijän ärsyyntymään, mutta sain lopulta mukaani lomakkeen täytettäväksi.

Vietimme ristiäiset, täytin lapun allekirjoituksineen ja lähdin toimittamaan sitä virastoon. (Koska mitään ei voinut hoitaa sähköisesti.) Kävi ilmi, että olin saanut väärän lapun. Siinä oli samat tiedot, mutta jokin sananmuoto oli erilainen. Piti kuulemma täyttää vielä uusi lappu, metsästää jossain päin Itämerta purjehtivan isäni allekirjoitus ja tuoda se takaisin virastoon.

Ihmiset, jotka ovat liittymässä tai liittämässä lastaan kirkkoon, ovat herkässä tilassa.

Kun lähdin virastosta, satoi kaatamalla, lapsi huusi ja olin niin turhautunut, että aloin itkeä. Nelikuisen vauvan väsyneenä äitinä en kaivannut ylimääräistä vaivaa elämääni. Jos olisin ollut liittymässä vaikka kauppaketjun omistaja-asiakkaaksi, olisin viimeistän tässä vaiheessa lopettanut prosessin kesken.

Tuli kesäloma ja viraston työntekijä jätti puhelinvastaajaani pari kitkerän oloista hoputteluviestiä. Lopulta vein viraston postilaatikkoon uuden lapun. Olin niin vihainen, että jätin kuoreen myös palautetta: ”Kirkosta voi erota netissä alle minuutissa. Kirkkoon lapsen liittäminen on äärimmäisen vaikeaa. Palvelumuotoilua voisi hioa.” Pian sain kotiin kirjeen. Viraston työntekijä oli kirjoittanut tietokoneella minulle vastauksen, printannut sen ja postittanut minulle. Siinä kerrottiin, miten minä olen väärässä, oikeasti prosessi on aivan helppo, mutta minä en vain ollut osannut noudattaa sitä. Kyyneleet nousivat taas silmiin, tällä kertaa raivosta. Piti sitten saada sanoa se viimeinen sana. Nöyryyttää vielä kerran pikkuvauvan äitiä.

Olen antanut tämän episodin jo anteeksi ja pian kolmevuotias lapseni on tyytyväinen kirkon jäsen. Toistan kuitenkin palautteeni: Ihmiset, jotka ovat liittymässä tai liittämässä lastaan kirkkoon, ovat herkässä tilassa. He kaipaavat selkeää palvelupolkua ja ystävällistä kohtelua. Asia nousi mieleeni nyt, kun kolmekymppinen helsinkiläinen ystäväni on pitkän pohdinnan jälkeen päättänyt liittyä kirkkoon. Hän laittoi seurakuntaan viestiä kolme viikkoa sitten, että tarvitsisi kasteen ja konfirmaation. Vastausta ei ole kuulunut vieläkään.


Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, jota kiinnostaa tällä hetkellä raha ja tasa-arvo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi