Thurén: Ihmisellä on oikeus puhua kuolemastaan

Thurén: Ihmisellä on oikeus puhua kuolemastaan

Lapselle vanhemman puheet omasta kuolemastaan voivat tulla liian lähelle, mutta lapsenlapsi pystyy ottamaan asiaan etäisyyttä.

Juhlimme äskettäin pappani 90-vuotissyntymäpäivää. Paikalla oli yhteensä 28 papan jälkeläistä puolisoineen, ja tunnelma oli lämmin. Onnittelulaulun jälkeen pappa piti puheen, jossa hän kertoi siitä, miten onnellinen ja ylpeä hän meistä on. Puheensa hän lopetti osoittaen sormella ylöspäin: ”Kaikki on valmista. Ainoa toiveeni on, että pääsisin pian taivaan kotiin.”

Voisi ajatella, että on hienoinen latistus lopettaa juhlapuhe toiveeseen omasta kuolemasta. En kuitenkaan ajattele näin. Yhdeksänkymppiselle ihmiselle kuolema voi olla hyvinkin ajankohtainen aihe. Tietenkin tuntuu musertavalta ajatella, että rakas pappani on niin väsynyt ja mammani kuoleman jälkeen niin yksinäinen, että hän kaipaisi jo itsekin taivaaseen. Sen ääneen sanominen tuntuu minusta pahalta. Toisaalta ajatus pyörii hänen mielessään, ja silloin siitä pitää olla oikeus puhua ilman, että joku hyssyttelee tai sanoo, että älä nyt tuollaisia ajattele.

Voisi ajatella, että on hienoinen latistus lopettaa juhlapuhe toiveeseen omasta kuolemasta. En kuitenkaan ajattele näin.

Myös mamma halusi usein puhua kanssani kuolemasta. Filosofiasta aikoinaan valmistuneen mammani ajatuksenjuoksu poikkesi kaikkien tuntemieni ihmisten ajattelusta. Hän pelkäsi kuolemaa valtavasti ja otti esille usein itseään kauhistuttavan ajatuksen siitä, että mitä jos ihminen ei kuolekaan aivan täysin, kunnolla. Mitä jos ruumiiseen jää elämään muutama solu, joka tiedostaa olevansa haudassa. Kauhun tunne oli aitoa, vaikka ajatus olikin absurdi. Tästä syystä oli reilua kuunnella häntä kerta toisensa jälkeen ja eikä sivuuttaa hänen pohdintaansa.

Olen myös ymmärtänyt, että kuolemasta keskusteleminen on tietyllä tapaa lapsenlapsen tehtävä, mikäli tämä on tarpeeksi aikuinen käsittelemään asiaa. Lapselle oman vanhemman kuolemapuheet saattavat tulla liian lähelle. Sen sijaan lapsenlapsi pystyy ottamaan isovanhempiin etäisyyttä ja näkee heidän kuolemansa surullisena mutta luonnollisena asiana.

Kun sitten mammani eli viimeisiä tunteja ja istuimme hänen vierellään, pidin häntä kädestä ja toistelin hänelle, että ei tarvitse pelätä, kaikki on hyvin. Olimme puhuneet tilanteesta etukäteen, ja kaikki sujui hyvin rauhallisesti. Siitä jäi kaunis muisto.

 

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, jota kiinnostaa tällä hetkellä raha ja tasa-arvo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi