null Tikkurilaan tulee valoisa ja rauhallinen kirkko

Havainnekuva Tikkurilan uudesta kirkkokorttelista. Kirkko sijaitsee kuvassa nykyisen Danske Bankin paikalla.

Havainnekuva Tikkurilan uudesta kirkkokorttelista. Kirkko sijaitsee kuvassa nykyisen Danske Bankin paikalla.

Tikkurilaan tulee valoisa ja rauhallinen kirkko

Uusi kirkko on tarkoitus rakentaa toria vastapäätä.

Tikkurilan uuden kirkon suunnittelu etenee. Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunnan on määrä käsitellä kirkkohankkeen edellyttämää asemakaavamuutosta kokouksessaan maanantaina 13.2. Asemakaavaluonnoksen tarkoituksena on mahdollistaa Tikkurilan kirkon, Seurakuntien talon ja viereisen liikerakennuksen purkaminen sekä korttelin rakentaminen keskustakortteliksi. Kortteliin sijoittuisi uuden kirkon ja seurakunnan tilojen lisäksi liike- ja toimistotilaa sekä asuntoja. Kirkko on tarkoitus rakentaa Asematielle nykyisen Danske Bankin paikalle toria vastapäätä.

Tikkurilan nykyinen kirkko on ollut suljettuna jo kesästä 2013, ja jo sitä ennen osa rakennuksesta oli käyttökiellossa sisäilmaongelmien vuoksi. Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan musiikkitoiminta, jumalanpalvelukset ja erilaiset kerhot on siirretty korvaaviin tiloihin.

Tikkurilan seurakunnan kirkkoherran Janne Silvastin mukaan seurakunnilta puuttuvat nyt niiden toiminnalleen tarvitsemat tilat.

– Kirkkoa tarvitaan, teemme sitä ihmisille. Haluamme rakentaa rakennuksen, joka on paitsi sanomaltaan myös toiminnaltaan valoa ja toivoa viestivä, Silvast sanoo.

Kirkolta edellytetään myös teknistä toimivuutta ja pitkäikäisyyttä.

Uuden kirkon suunnittelusta vastaa Verstas Arkkitehdit. Arkkitehti Jussi Palvan mukaan nyt julkaistu havainnekuva kirkosta on suuntaa antava, ensimmäinen esitys asemakaavaan. Se tulee vielä muuttumaan.

– Selvää kuitenkin on, että tällaisen rakennuksen tulee olla sekä kaunis että tarkoituksenmukainen.

Vantaan kaupungin asemakaavasuunnittelija Seppo Niva kertoo, että kaupungin tavoitteena on saada kirkon korttelista elävä keskustakortteli.

– Siinä on kirkon lisäksi asuntoja, toimistoja ja liiketilaa. Kirkko sijoittuu uuden torin ja tulevan kävelykadun reunaan, joten sen ja tietysti koko korttelin merkitys kaupunkikuvalle on suuri. Siksi arkkitehtuurin korkeasta tasosta pidetään kiinni, Niva toteaa.

Kirkkokorttelia koskeva kaavaluonnos tulee todennäköisesti kaupunkilaisten nähtäville helmi–maaliskuussa. Kirkkohankkeen kokonaisbudjetti on 20 miljoonaa euroa. Uuden kirkon olisi tarkoitus valmistua vuonna 2020.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: