Toimittajalta: Olisiko Jeesus tyytyväinen siihen, miten somekohuissa jonkun koko elämä häpäistään?

Toimittajalta: Olisiko Jeesus tyytyväinen siihen, miten somekohuissa jonkun koko elämä häpäistään?

Someraivojen aikana kansa ilkkuu väärintekijöille, jotka kantavat syntitaakkoja median Golgatalle. Ongelma on siinä, ettei tuomita vain tekoja, vaan koko ihminen.

Vuonna 2011 musiikkilehti The Rolling Stone julkaisi luettelon viidestäsadasta kaikkien aikojen parhaasta rockbiisistä. Listan ykkönen oli yllättäen Bob Dylanin Like A Rolling Stone. Dylan kirjoitti sen 24-vuotiaana. Biisin kesto on noin kuusi minuuttia, mikä siihen aikaan oli ennenkuulumatonta.

Like A Rolling Stone – tai kuten Dylan-fanien sisäpiirissä lyhennetään LARS – kertoo ihmisestä, joka on epäonnistunut ja pudonnut pohjalle. Laulussa on tietty ivallinen ja kylmä, suoranaisen vahingoniloinen sävy. Laulaja kääntää veistä haavassa kysellessään, miltäs nyt tuntuu, kun olet koditon ja näkymätön. Olet vierivä kivi. Dylanin ääni on metallinen ja jäätävä.

Olen yli puolet elämästäni ollut Dylanin seuraaja. Mutta juuri LARS oli pitkään vaikea pala. Kerran oikein kysyin Dylan-kavereiltani, eikö teidän mielestänne siinä biisissä ole ikävää kovuutta ja armottomuutta. Että tämäkö on parasta, mihin kirjallisuuden Nobelilla palkittu Dylan on kyennyt.

Nyt elämme aikaa, jolloin sosiaalisesta mediasta on tullut vihantunteiden purkukanava. Omissa samanmielisten somekuplissamme syljemme epäonnistuneiden ja moraalittomien ihmisten päälle. Kun raivo on irti, vihan kohteen puolustamisesta tulee mahdotonta, koska se koetaan varsinaisten uhrien vähättelyksi.

Kun massat lähtevät jyräämään, epäilemisestä tulee kiellettyä toisinajattelua, koska sehän olisi askel pois hyvyydestä.



Sama kaava on toistunut niin monta kertaa, että minusta me yksinkertaisesti vain haluamme säännöllisin väliajoin höyhentää jotakuta. Aina jonkun osa on tulla kristukseksi ja kantaa häväistynä omaa ja vähän muidenkin syntitaakkaa (sosiaalisen) median Golgatalle. Ruotsissa tämän roolin veti Tukholman teatterin johtaja Benny Fredriksson, joka 58 vuoden iässä murtui ja teki itsemurhan.

Kun uskonnot ovat menettäneet merkityksensä, niiden tilalle on tullut eräänlainen moraalikultti. Siinä palvonnan kohteena on mielikuva eettisesti virheettömästä yli-ihmisestä, joka puhuu ja käyttäytyy aina siivosti. Jokaisen kultin jäsenen päämäärä on tulla yli-ihmisen kaltaiseksi moitteettomaksi olennoksi. Kun joku mokaa, seurakunta ojentaa. Mutta kun yksi huippu-urheilija käryää dopingista, luulemmeko oikeasti, että muut eivät ole niihin aineisiin milloinkaan koskeneet?

Minustakin olisi mukava olla hyvä ihminen. Koen silti oloni epämukavaksi, kun oikein joukolla ruvetaan marssimaan hyvyyden puolesta. Kun massat lähtevät jyräämään, epäilemisestä tulee kiellettyä toisinajattelua, koska sehän olisi askel pois hyvyydestä. Siksi pelkään, että kuplat alkavat muistuttaa uskonlahkoja, joihin kelpuutetaan vain hyväksyttyjä mielipiteitä omaksuneet yksilöt.

Vauhti on kova. Esimerkiksi aika moni varmaan ajattelee, ettei Migri oikeasti voi arvioida toisten ihmisten uskonnollista vakaumusta. Eihän toisen sydämeen voi nähdä. Silti esimerkiksi Aku Louhimiehen kohdalla ei ollut mitään estettä keskustella sivistyneesti siitä, oliko anteeksipyyntö sydämessä aito.

Joitain vuosia sitten minulla heräsi kiinnostus Jeesus Nasaretilaiseen. En ollut ikinä ajatellut, millainen ihminen hän oli. Aloin ajatella, että hän oli oikeasti vaikuttava opettaja. Jeesus oli viisas ja oppinut ajattelija, joka tunsi juutalaiset kirjoitukset.

Yksi pelottavan kuuloinen Jeesuksen neuvo on vaatimus täydellisyydestä. Hän sanoi: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Mt. 5:48)

Tarkoittiko se, että Jeesus ei sallinut virheitä? Olisiko hän pyhän raivon vallassa lyönyt vettä myllyyn, että pahat ihmiset saadaan savustettua? Eikö hän nimenomaan sanonut, etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat? Ehkä täydellisyysvaatimus oli jotakin muuta. Jeesus söi yhdessä epämiellyttävien ihmisten kanssa.

Jeesuksen opetuksen taustalla oli tuohon aikaan Kuolleella merellä Qumranissa vaikuttaneen yhteisön elämänkatsomus. Qumranin yhteisön omissa säännöissä sanottiin: "Minä en vastaa kenellekään pahantahtoisesti, pyrin jokaisen kohdalla hyvään. Sillä Jumalalle kuuluu kaiken elollisen tuomio, ja Hän antaa kullekin ansionsa mukaan.”

Someraivossa kansa kuitenkin huutaa: Ristiinnaulitse! Julkisten nöyryyttämisten ongelma on siinä, että niissä ei tuomita vain vääriä tekoja, vaan koko ihmisen olemassaolo häpäistään perusteellisesti. Otamme itsellemme tuomiovallan, joka ei meille kuulu. 1700-luvulla julkinen häpäisy oli normaali rangaistus. Kansa nauroi, kun juopolle puettiin päälle pelkkä tynnyri, jonka sivuille oli porattu käsien mentävät reiät. Somekiljuminen on samanlainen primitiivinen reaktio.

Tämä ei tarkoita, etteikö väärintekijän pidä kantaa vastuunsa teoista, jotka ovat syvästi vastenmielisiä.



Mitä Dylan-kaverini sitten vastasivat? Eikö Like A Rolling Stone ole vain kuuden minuutin kestoinen sadistinen kidutuskappale? Missä on myötätunto? Ei, kaverini sanoivat. Heidän mielestään LARS kertoo siitä, että kuka tahansa meistä voi epäonnistua ja pudota. Osat voivat vaihtua minä hetkenä hyvänsä. Jeesuskin sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeisiksi.

Tämä ei tarkoita, etteikö väärintekijän pidä kantaa vastuunsa teoista, jotka ovat syvästi vastenmielisiä. Tietenkin pitää. Se vain on ihan eri asia kuin vaino, jossa keskuudessamme elävät pahat tapetaan sosiaalisesti. Meissä jokaisessa on kyky hyvään ja pahaan, ja siksi ihan jokainen tarvitsee myötätuntoa ja ymmärrystä.

Someraivojen aikana pelkokerroin kuitenkin kasvaa: kuka kivitetään seuraavaksi?

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi