Tuomiokirkossa kruunattava Lucia on myös hyväntekeväisyyskeräyksen keulakuva ja ahkerasti keikkaileva ihmisten ilahduttaja
Joillakin paikkakunnilla on ollut pulaa hakijoista, mutta koko Suomen Luciaksi pyrkiviä vielä riittää. Vuoden 2023 Lucia on helsinkiläinen Madeleine Amoroso.
Koko Suomen Lucia kruunataan tuttuun tapaan Helsingin tuomiokirkossa 13. joulukuuta. Lucian työnkuvaan kuuluu paljon muutakin kuin esiintyminen kruunajaisissa ja Lucia-kulkueessa kruunauksen jälkeen. Hän toimii tammikuulle jatkuvan hyväntekeväisyyskeräyksen keulakuvana ja vierailee Lucia-kuoron kanssa ilahduttamassa ihmisiä esimerkiksi palvelutaloissa ja sairaaloissa. Vierailuja on lyhyen ajan sisällä noin sata.
Keräyksen järjestämisestä ja Suomen Lucian valinnasta vastaa sosiaali- ja terveysalan palveluja ja tutkimusta tuottava Folkhälsan yhteistyössä Hufvudstadsbladetin ja Ylen kanssa. Varoilla järjestetään esimerkiksi Folkhälsanin FamiljeKraft-leirejä, joilla perheet saavat hengähdystauon arjesta ja vertaistukea muilta perheiltä. Perheiden epävarma taloudellinen tilanne on näkynyt myös Folkhälsanilla: yhä useampi perhe on tuen tarpeessa ja leirihakemuksia tulee aiempaa enemmän. Vuonna 2022 Lucia-keräys tuotti 182 900 euroa.
Vuoden 2023 Luciaksi kruunataan äänestyksen voittanut helsinkiläinen Madeleine Amoroso. Amorosolle Lucia-perinteellä on aivan erityinen merkitys: hänen isovanhempansa ovat kotoisin Sisiliasta eli alueelta, jonne myös legenda Pyhästä Luciasta sijoittuu.
– Olen aina tiennyt Lucian olevan kotoisin sieltä, joten tämän yhteyden ansiosta olen todella tuntenut, että haluan osallistua Lucia-vaaliin, Amoroso kertoo Folkhälsanin tiedotteessa.
Laulutaito on ainoa vaatimus. Lucian pitää olla myös sympaattinen ja lämminhenkinen.
Yle uutisoi marraskuussa, että Turussa Luciaa ei tänä vuonna valita ollenkaan, sillä Luciaksi haluavia ei ollut tarpeeksi. Myös Kokkolassa Lucia-juhlallisuudet jäivät väliin muutama vuosi sitten, koska hakijoita ei ollut.
– Suomen Luciaksi on vielä ollut mukavasti hakijoita ja Lucia-kuoroon myös, viestintäjohtaja Jessica Ålgars Folkhälsanilta kertoo.
– Turussa hakijapula liittyy todennäköisesti siihen, että siellä Luciaksi on usein valittu lukion toisen vuoden opiskelija. Nykyään lukiolaisilla on tiivis aikataulu ja irrottautuminen työtehtäviin lukio-opiskelun ohessa voi tuntua vaikealta. Lucia voi kuitenkin olla vanhempikin, vaikka yliopisto-opiskelija, Ålgars kertoo.
Ålgarsin mukaan Luciaksi ei ole tiettyä ikärajaa. Vanhemmille Luciaksi haluaville on ollut jopa omia kilpailujaan: ainakin Vaasassa, Turussa ja Lapinlahdella on valittu myös Lucia-mummo. Lucia-äänestys ei myöskään ole kauneuskilpailu, vaikka sitäkin jotkut ovat epäilleet.
– Laulutaito on ainoa vaatimus. Lucian pitää olla myös sympaattinen ja lämminhenkinen.
Valtakunnallisen Lucian lisäksi Suomessa valitaan myös paikallisia Lucia-neitoja. Vantaan Luciaksi valittiin tänä vuonna Sara Louhisto, Espoon Luciaksi Jessica Tunn ja Kauniaisten Luciaksi Lillemor Wilén.
Lucian kruunajaisia voi seurata kotona tai paikan päällä
Madeleine Amoroso kruunataan Suomen Luciaksi Helsingin tuomiokirkossa keskiviikkona 13. joulukuuta kello 17. Tuomiokirkko on avoinna yleisölle, mutta paikkoja kirkossa on rajoitetusti. Voit myös seurata kruunajaisia suorassa lähetyksessä Yle Fem -kanavalla sekä Yle Areenassa.
Kruunajaisten jälkeen Lucia-kulkue kulkee Helsingin keskustan läpi. Kulkue lähtee matkaan hieman kello 18 jälkeen. Lähtö tapahtuu Tuomiokirkon portaiden tuntumasta Hallituskadulta. Tämän jälkeen kulkue kulkee reittiä Unioninkatu–Aleksanterinkatu–Mannerheimintie–Pohjoisesplanadi–Unioninkatu ja palaa Senaatintorille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Koulukavereiden kanssa lauletut ruotsinkieliset joululaulut tuovat Rea Lundelinille jouluisen mielen
Hyvä elämäJoulussa on parasta joulusiivous ja koristeiden askartelu.