– Näen joka päivä hyvään uskomista. Maailmalla tapahtuu koko ajan skeidaa, mutta minä näen siviilirohkeutta ja asioihin puuttumista, sanoo Mikko Saari.
Ujoudesta tuli nuorisotyönohjaaja Mikko Saaren työkalu
Kun Töölön seurakunnan yökahvilan ovet aukeavat, Mikko Saari kättelee kaikki. Illan jälkeen hän istuu yksin kotonaan oranssissa huoneessa ja kuuntelee mättöheviä.
Oranssi on Mikko Saaren sielunmaiseman väri.
– Kotona minulla on oranssi huone, hän kertoo.
Saari on Töölön seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Hän esittelee seurakunnan kerhohuoneen, kerhiksen, takaseinää. Oranssi. Sinisellä pöydällä on kynttilöitä. Oransseja.
– Meillä oli kirkkoherra Auvo Naukkarisen kanssa mahdollisuus vaikuttaa kerhotilan sisustukseen, Saari sanoo.
Kerhiksen ikkunalaudalle on asetettu Marvin Gayen LP What's Going on vuodelta 1971. Pastori-isänsä ampumana vuonna 1984 kuolleen Gayen ääniala oli kolme oktaavia. Gaye lauloi paljon seksistä, mutta What's Going on kertoo mustien asuinkortteleiden köyhyydestä ja manaa kuvia ympäristötuhosta.
– Tämä on kerhiksen kaikkien aikojen soitetuin levy, Saari sanoo.
Hänellä on joka perjantaisessa nuorten kahvilassa parituntinen DJ-sessio.
– Seitsemäntoista vuoden ajan olen pitänyt yökahvilaa joka halvatun perjantai pois lukien lomat, Saari sanoo.
Musiikkivalikoima koostuu etupäässä 1960–70-lukujen soulista ja funkista.
– Se on hyvällä tavalla harmitonta musiikkia, koska se ei karkota ketään pois, Saari toteaa.
Levysoittimen vieressä on muovilaatikollinen LP-levyjä. Vanhoja rispaantuneita kansia. Earth, Wind & Fire, Curtis Mayfield, Jimmy Cliff. Ne ovat Saaren henkilökohtaisesta kokoelmasta.
Jimmy Cliff oli varhaisen reggaen suuri lupaus, ja Curtis Mayfieldin tuotanto pureutui mustien ihmisoikeustaisteluun. Sentyyppinen sanoma kiinnostaa monia nuoria.
Kun nuortenilta alkaa, Saari kättelee jokaisen tulijan. Hän tuntee heidät henkilökohtaisesti. Juontaessaan iltaa Saari on showmies, Töölön oma Conan O'Brien.
Mutta kun illan jälkeen Saari raahustaa kotiinsa, hänestä tulee sisäänpäin käpertynyt, ujo ja introvertti oma itsensä.
Käännekohta oli Rainbowin Stargazer
Mikko Saari änkyttää. Häntä kiusattiin koulussa. Saari pukeutuu pelkästään mustaan, mutta ei koskaan farkkuihin. Lahkeiden pitää olla trumpettimalliset.
Kevättalvella 1982 Saari oli 13-vuotias seiskaluokkalainen. Iltaisin punertavan kevättaivaan alla hän ravasi Töölön kirjastossa, joka vuosikymmenten ajat on ollut tunnettu valveutuneesta musiikkivalikoimastaan.
– Silloin minusta tuli hevari, Saari sanoo.
Kääntymiseen tarvittiin 8 minuuttia 26 sekuntia. Se on hevibändi Rainbowin kappaleen Stargazer kesto. Biisi alkaa rumpufillillä. Sen päälle kitaristi liu'uttaa plektraa kielten päällä. Rumpu-kitara-möyrinnän jälkeen nytkähtää liikkeelle raskassoutuinen perusbiitti. On kuin kivilohkareita pähkinöiksi allensa jauhava maansiirtokone raivaisi tietä autiolla planeetalla.
Sanoitus liikkuu fantasiamaailmassa, jonne pääsee vain toinen hevari.
– Se biisi kuvaa minua. Sitä, kuinka yksinäinen vaeltaja kulkee kohti valoa, Saari sanoo.
"Miten niin minä, joka olen ujo ja änkytän"
Saari muuttui päivä päivältä hevarimmaksi. Abiturienttikuvassa hänellä oli hartioihin ulottuva, aikakauden muodin mukainen aito heviletti. Siihen kuuluu olennaisesti lyhyt otsatukka.
Mikään ei viitannut tulevaan ammatinvalintaan paitsi se, että Saaren profiili sopi kirkon hommiin täydellisesti.
Sen tajusi aikoinaan myös nuorisotyönohjaaja, joka sanoi Saarelle, että "me tarvitaan hyviä tyyppejä isosiksi".
– Ihmettelin, että miten niin minä, joka olen ujo ja änkytän, Saari muistelee.
Nuorisotyön täytyy olla sellaista, että siinä on hyvä olla.
Mutta nuorisotyön ammattilaisella oli silmää nähdä, että Saaren heikkoudet eivät todellisuudessa olleet heikkouksia ensinkään. Ne olivat hänen suurimpia valttejaan. Nuorisotyössä etevimpiä eivät ole ylimieliset rokkitähdet vaan ne, jotka ovat aitoja ihmisiä. Sellaisten kanssa kukaan ei jää yksin.
– Nuorisotyön täytyy olla sellaista, että siinä on hyvä olla. Seurakunnan tehtävä on avata ovia ja mahdollisuuksia nuorille turvallisten ja myönteisten virikkeiden kautta, Saari muotoilee.
Hänen työkaverinsa sanoo, että Mikko Saari on ihminen, joka osaa kuunnella eri mieltä olevia ihmisiä.
– Mikko osaa kuunnella ja keskustella ilman, että arvottaa toisia näkemysten tai olemisen perusteella, työkaveri sanoo.
– Eikä hän koskaan neuvo ja päsmäröi. Siksi hänellä varmaan on niin laaja ystäväpiirikin. Töölöläiset nuoret ja heidän perheensä ovat Mikolle oikeasti tärkeitä. Ne ovat hänen hoodejaan, työkaveri todistaa.
"Ennen oltiin paljon pinnallisempia"
Vuonna 1993, kun Mikko Saari valmistui, oli lama. Siihen aikaan nettiyhteys muodostettiin lankapuhelinverkossa modeemilla. Reittioppaana oli puhelinluettelon kartta. Sellaista käsitettä kuin someraivo ei ollut olemassa, kun ei ollut koko somea. Ei ollut ilmastonmuutosta vaan kasvihuoneilmiö.
– Työkännyköitä ei ollut. Kun lähdettiin nuorten kanssa reissuun, jollakulla osallistujista saattoi olla kännykkä, jolla tilattiin pizzat. Puhelimen omistaja sai aterian korvaukseksi kalliista kännykkälaskusta, Saari muistelee.
Kun Mark Zuckerberg julkaisi yhteisöpalvelu Facebookin, ensi kesänä rippileirille menevät lapset olivat yksivuotiaita. Silloin ei ollut olemassa sellaista sanaa kuin yhteisöpalvelu.
Nyt on kaikki toisin. Paitsi Saaren mielestä. Hän uskoo, että mikään ei ole muuttunut.
– Vaikka maailma on nykyään teknisempi kuin koskaan ennen, ainakin nuorten perustarpeet ovat pysyneet samoina. Jokaisella on tarve toisiin ihmisiin. Nykynuoret ovat aivan yhtä uteliaita kuin heidän vanhempansa aikanaan, Saari sanoo.
Hän ei myönnä, että nykymaailma paratiisihotelleineen ja viidakon tähtösineen olisi sen pinnallisempi kuin 1980–90-luvut.
– Kyllähän ennen puhuttiin rahasta paljon enemmän kuin nykyään. Itse asiassa 1980-luku oli paljon pinnallisempi kuin nykyaika, Saari sanoo.
– Näen joka päivä hyvään uskomista. Maailmalla tapahtuu koko ajan skeidaa, mutta minä näen siviilirohkeutta ja asioihin puuttumista.
Töölön seurakunnan kerhiksen kaikkien aikojen soitetun levy, Marvin Gayen What's Going on, suhtautuu maailmanmenoon juuri tällä vakavuudella. Mutta miten Saari sitten välittää nuorille kristinuskon ydinmehun, armon? Eikö Gayen yhteiskuntapaatos jätä ihmistä yksin ongelmiensa kanssa?
– Marvin Gayen soulissa armo ei ole aina kuultavissa sanoissa vaan musiikillisessa herkkyydessä, Saari sanoo.
– Armo on ei-sanallista. Se on tunnetta tiedon sijaan. Sen sijaan, että armo tulisi ilmi sanojen tarkoissa merkityksissä, se ilmenee sävelten tunnevärityksessä. Toisille pelkkä instrumentaalinen kirkkourkumusiikki toimii armona.
Kuka?
Mikko Saari, 48, on koko ikänsä Töölössä asunut nuorisotyönohjaaja, jolla ei ole ajokorttia.
Mitä?
Pitää omien sanojensa mukaan "joka halvatun perjantai" nuorten yökahvilaa.
Motto?
"Etsi, kyseenalaista, pysähdy kiinnostavan ääreen."
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Temperamenttierot aiheuttavat kahnauksia lähisuhteisiin – emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo, miten toisia voi kestää
Hyvä elämäTyöelämässä temperamentilla ei pitäisi olla merkitystä. Avokonttori kuormittaa erityisesti introverttia, mutta heikentää enemmän ekstrovertin työtehoa.
