Vaittinen: Jeesus ei syntynyt sisustusjutun keskelle
Minun jouluni näyttää sotkuiselta ja keskeneräiseltä, mutta joulun lapsen valo yltää kaikenlaisen kotihäpeän yli.
Lehdet pursuavat kuvia täydellisistä joulukodeista, tyylikkäistä sisustuksista, joiden keskellä istuu kauniita, valkoisin hampain hymyileviä ihmisiä. Kun näkee mainosten kuvia mitä upeimmista jouluherkuista ja itse askarrelluista kransseista, oma joulu tuntuu olevan aina jotenkin niin hävettävän kesken.
Omassa joulussani marketin valokoriste loistaa ikkunassa jonkun pienen tahmatassun sormenjälkien yläpuolella. Likapyykkivuori vyöryy pyykkihuoneesta kohti olohuonetta. Ulko-ovesta tuntuu virtaavan hiekkaa eteiseen ja siitä kaikkialle taloon. Jouluaattona riisipuuro palaa hieman pohjaan, jouluruoat eivät maistu ja lapset riitelevät siitä, kuka söi parhaat suklaakonvehdit. Seimiasetelman hahmoista on jo kaksi rikki.
Miltä minun jouluni näyttäisi lehtien sivuilla tai lifestyle-ohjelmassa? Keskeneräiseltä. Sotkuiselta. Välillä riitaiselta. Epätäydelliseltä.
Puhumattakaan sydämestäni – joulurauhaa ja lempeää rakkautta siellä on rehellisyyden nimissä aivan liian vähän. Usein enemmänkin levottomuutta, kiukkua, huolta, pelkoa, häpeää. En pysty täyttämään itselleni asettamiani laatustandardeja: en todellakaan ole aina lempeä, lehmänhermoinen äiti, vaimo ja lähimmäinen, en edes jouluna.
Vaan entä joulun syntymäpäiväsankari, Jeesus-lapsi – syntyikö hän korkeahuoneiseen luksusasuntoon, joka on sisustettu linjakkaan ajattomilla klassikkohuonekaluilla ja viimeistelty pikanteilla design-esineillä? Ei, hän syntyi eläinten suojaan. Keskelle keskeneräisyyttä, rähjäisyyttä, varmasti myös huolta, pelkoa ja hätää. Tuskin Marian ja Joosefkaan välttyivät perheriidoilta vaiheikkaan joulunsa pyörteissä.
Vapahtaja ei etsi täydellisyyttä. Hän tulee keskeneräisyyden keskelle.
Rähjäisessä eläinten suojassa ensiparkaisunsa huutanut, ihmiseksi tullut Jumala kolkuttaa ovella ja tahtoo tulla sisään. Häpeästä välittämättä. Vapahtaja ei etsi täydellisyyttä. Hän tulee keskeneräisyyden keskelle.
Joulun lapsen valo yltää kaikenlaisen kotihäpeän yli. Se valaisee jokaisen sotkuisimman ja rähjäisimmänkin kodin. Ennen kaikkea tuo ihmeellinen valo valaisee sisimpäni. Joulun taivaallinen valo yltää myös sydämeni pimeimpään, sotkuisimpaan nurkkaan, jota en edes ajatellut koskaan kokonaan esitellä kenellekään.
Ja se valo vapauttaa.
Jeesuksen valo ei ole silmiä viiltävää, vaativaa keinovaloa vaan lempeää, taivaallista valoa, joka herättää elämään, iloon ja vapauteen. ”Älä pelkää. Tässä minä olen. Tiedän sinusta kaiken ja rakastan sinua silti. Saanko viettää joulua kanssasi?”
Kirjoittaja on yhteisöllisyydestä haaveileva pappi, joka tykkää leikkiä sanoilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vaittinen: Kirkolla on tarjota arvaamaton positiivinen tekijä, joka on mukana piinassa ja rakkaudessa
PuheenvuorotKirkon työssä minua puhuttelee eräänlainen ”faktori X”. Se on läsnä, kun muistisairas yhtyy kostein silmin lapsuutensa virteen tai tuoreen isän silmäkulmaan nousee kyynel kasteveden koskettaessa vauvan päälakea.
