Ruuskanen: Jouluna ihmisten odotetaan olevan onnellisia, ja se on monelle rankkaa

Ruuskanen: Jouluna ihmisten odotetaan olevan onnellisia, ja se on monelle rankkaa

Elämänlaatua ei kannata mitata jouluna vaan jonain aivan tavallisena tiistaina.

Joulun tullessa tunnelma perheneuvonnassa muuttuu. Jouluna monet ongelmat tuntuvat raskaimmilta kuin yleensä. Kaipaus, suru, ahdistus ja yksinäisyys moninkertaistuvat. Toisaalta myös perheneuvonnassa koetaan kiitollisuutta, ja pienetkin eteenpäin vievät askeleet tuovat toivoa.

Muistan joskus yrittäneeni lohduttaa vastapäätä istuvaa sanomalla, että joulu on vain yksi päivä muiden joukossa. Yksi päivä, joka tulee ja menee. Se ei taida pitää paikkaansa. Joulu kestää paljon kauemmin kuin yhden päivän. Joulusta nauttijat iloitsevat jo ennen joulua ja aina loppiaiseen asti, ja samalla tavalla se ahdistaa toisia koko pitkän joulukuun.

Mikä on tehnyt juuri joulusta niin monia ahdistavan juhlan?

Miksi lukemattomat perheneuvonnan kävijät kertovat tuntevansa joulukuun alusta alkaen yhä kiristyvämpää painoa rintalastassaan ja pohjatonta apeutta ja voimattomuutta?

Yksi syy on varmaan se, että joulun ympärille on syntynyt ankara hyvyyden ja onnellisuuden vaade. Joulu ikään kuin mittauttaa meidän elämämme laadun. Se kertoo, kuinka meillä oikeasti menee, miten paljon rakkautta, hyvyyttä ja osallisuutta elämästämme löytyy.

Paljon kohtuullisempaa ja totuudellisempaa olisi tehdä mittaus vaikkapa tavallisena tiistaina. Arjen keskellä vaatimukset ovat vähäisempiä ja arviot todellisempia.

Jotkut kantavat raskaita jouluja harteillaan lapsuudesta asti. Mitä enemmän niitä on takana, sitä painavampi taakka on. Silloin voi olla, että joulun aika itsessään tuottaa masennusta.

Se riittää, että voi nukkumaan mennessä sanoa itselleen, että tästäkin selvittiin

On ihmisiä, joiden elämässä ei tällä hetkellä ole hyvyyttä, rakkautta tai läheisyyttä. Miten silloin voisikaan olla niin, että kun on koko vuoden ja viimeiset pimeät viikot raahautunut eteenpäin tunti kerrallaan, yhtenä iltana kaikki kärsimys ja onnettomuus olisikin taianomaisesti poissa?

Itselleni joulu näyttäytyy ristiriitaisena. Toisaalta joulu on ajanjakso, jolloin ihmisillä on tarve tehdä toiselle hyvää, muistaa ja antaa lahjoja. Ihmisten kurottautumisessa kohti hyvää on jotain kaunista ja koskettavaa – samoin siinä, että joulu taivuttaa monet hiljaisuuteen ja pyhyyden ääreen. Mutta toisaalta joulu piirtää selvimmin esiin osattomuuden ja eriarvoisuuden. Jouluna tuntuu joskus siltä että he, joilla jo on, saavat yllin kyllin, ja heiltä, joilta puuttuu, riisutaan se vähäinenkin.

Ehkä lohtu voi löytyä siitä, että tajuaa niin monen muunkin kamppailevan jouluna riittämättömyyden tunteiden kanssa. Että ei osaa olla sellainen kuin haluaisi olla, että ei osaa nauttia, vaikka pitäisi. Siksi ajattelen, että ihmisillä on oikeus viettää oman näköisiä jouluja. Ei tarvitse pystyttää kulisseja yhden päivän ajaksi, idyllejä muiden katseltavaksi.

Se riittää, että voi nukkumaan mennessä sanoa itselleen, että tästäkin selvittiin.

On traditioita, jotka ovat raskaita ja tuottavat meille tyhjyyden tunnetta. Silloin on hyvä olla yrittämättä väkisin. Ja sitten on traditioita, jotka kannattelevat meitä silloin, kun emme itse jaksa kannatella itseämme tai läheisiämme. Lukemattomat kirkot ovat valmistaneet meille tilan, johon voimme tulla juuri sellaisen elämän kanssa, jota nyt elämme. Ehkä jokin lausuttu sana, laulun säe tai hiljainen rukous voi avata jotain, kantaa eteenpäin.

Tämänkin jouluaaton iltana kävelen hämärässä koiran tassuttaessa rinnalla. Taivaanrannassa näkyy heikko kajo. Juuri tämä hetki, kun nostan katseeni omasta elämästäni ulospäin, saa minut tuntemaan osallisuutta. Ajattelen tänä vuonna kohtaamiani ihmisiä, ajattelen omia läheisiäni ja ystäviäni. Ajattelen, kuinka toiveikkuus ja kaipaus näkyvät meissä ja kuljettavat meitä eteenpäin.


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi