– Ihmisarvo on minulle pyhä. En näe itselläni muuta vaihtoehtoa kuin huolehtia lapsista, jotka eivät voi asua kotonaan, sanoo Raija Kalliorinne.
Valvoja Raija Kalliorinne tuntee Suomen lastenkodit todennäköisesti paremmin kuin kukaan muu – hän tarkastaa sijoituspaikan tavat, kun helsinkiläinen Nico sijoitetaan toiselle puolelle maata
”Olen haastatellut ainakin 500 helsinkiläislasta sadoissa lastenkodeissa”, Kalliorinne kertoo. Hän kohtaa yhä uudelleen lasten oikeuksien perusteetonta rajoittamista.
Jos Nico Kontulasta huostaanotetaan ja sijoitetaan lastenkotiin toiselle puolelle Suomea, sosiaaliohjaaja Raija Kalliorinne, 58, matkaa jonkin ajan päästä haastattelemaan paikan työntekijät ja lapsen.
Kalliorinne kysyy Nicolta esimerkiksi sitä, millaisia asioita lapset ja aikuiset tekevät yhdessä. Onko hänellä turvallinen olo? Mitkä ovat kolme parasta asiaa lastenkodissa, entä mitkä kolme asiaa pitäisi tehdä toisin? Ovatko säännöt oikeudenmukaiset?
– On tärkeää, että lapsi otetaan tosissaan. Vertailen aikuisten ja lasten kertomuksia ja selvitän, mitkä asiat ovat totta. En ole ostettavissa.
Kalliorinne puhuu lasten kanssa kaikista asioista niiden oikeilla nimillä.
– Yksi lapsi kertoi minulle, että hän on nähnyt niin paljon, ettei yhtään jaksa epäaitoutta. Mikään epäinhimillinen lastensuojelussa ei ole itselleni vierasta. En totu lasten hätään, enkä haluakaan tottua.
Tältä näyttää Helsingin Naulakallion lastenkodissa. Sen olohuoneessa ei ole valvontakameraa, jollainen hätkähdytti Raija Kalliorinnettä erityislastenkodissa Pohjanmaalla.
Suuri osa lastenkodeista on Kalliorinteen mukaan hyviä ja jotkut jopa erinomaisia. Kun hän puuttuu lasten kohteluun, kyse on useimmiten tarpeettoman kovasta kurista.
Lastensuojelulaki velvoittaa sijaishuoltoyksikköä tekemään erillisen päätöksen aina, kun lapselle kuuluvia vapauksia rajoitetaan.
– Jos tehdään talon sääntöjä, joissa kaikkien lasten itsemääräämisoikeutta rajoitetaan rutiininomaisesti, niin se ei ole oikein. Se ei ole oikein, Kalliorinne toistaa painottaen joka sanaa.
Kaikilta lapsilta ei esimerkiksi saa kerätä kännyköitä yöksi pois sillä ajatuksella, että se vähentää valvomista. Lapsilla on oikeus opetella hyvän kännykänkäytön kansalaistaitoa myös lastenkodissa. Puhelin otetaan väliaikaisesti pois vain lapselta, joka ei osaa nukkua sen kanssa.
Lapsia ei saa myöskään käskeä pysymään sisällä lastenkodissa. He eivät ole vankeja. Lasten oikeuksien sopimuksessakin sanotaan, että vapauden riistoa saa käyttää vasta viimeisenä keinona.
– Tässä on menty hurjasti eteenpäin. Ennen ovet laitettiin säppiin perjantai-iltana, ettei tule houkutusta lähteä mihinkään.
Lastenkoti kasvatti ensin Janinan ja sitten tämän lapsen
Helsingin sijaishuollon grand old lady. Raija Kalliorinnettä voi hyvin kutsua sellaiseksi 32 työvuoden jälkeen.
Ensimmäiset 20 vuotta Kalliorinne työskenteli eri tehtävissä Naulakallion lastenkodissa Itä-Helsingissä. Viimeiset 12 vuotta hän on kiertänyt Suomen satoja lastenkoteja.
Monelle huostaanotetulle helsinkiläislapselle ei löydy sijoituspaikkaa pääkaupungista tai edes lähikunnista. Helsingin kaupunki haluaa varmistaa, että sen lapset saavat sellaista hoitoa, josta kaupunki maksaa. Kalliorinne ajattelee, että jos lapsi otetaan pois kotoaan, hänelle on tarjottava sitä paremmat olosuhteet.
– Olen haastatellut ainakin 500 lasta satojen valvontakäyntien yhteydessä. Minulle on kerrottu, että olen tarkastanut koko maassa enemmän lastenkoteja kuin kukaan muu.
Raija Kalliorinteelle sanotaan usein, että hän tekee tärkeää työtä sijaishuollon ohjaajana ja valvojana. – Vastaan rinta rottingilla, että niin teenkin. Mutta valitettavasti arvostus ei näy palkassa.
Kalliorinne on nähnyt työssään, miten lastensuojelun asiakkuus periytyy toisinaan sukupolvelta toiselle. Se pysäyttää.
– Haastattelen jossain lastenkodissa lasta ja tajuan, että olen laittanut vuosia sitten Naulakallion lastenkodissa hänen äitinsä Janinan nukkumaan. Silloin mietin, osasimmeko tehdä työmme riittävän hyvin Janinan kanssa.
Kalliorinteellä on huoli sijaishuollon kasvattamista lapsista, jotka ovat olleet lastensuojelun piirissä pienestä pitäen. Sen sijaan päihteillä ja väkivallalla oireilevien, teininä huostaanotettujen nuorten tulevaisuuden hän näkee valoisampana.
– Jos nuoren oireilu liittyy ensisijaisesti itsenäistymisen kehitystehtävään, tilanne ei ole välttämättä huolestuttava. Kun lapsuus on ollut turvallinen, ongelmat selviävät usein hyvässä sijaishuollossa.
Koulukotihäiriköt vaihtuivat nepsylapsiksi, jotka tuntevat oikeutensa
Mikä lastensuojelutyössä on muuttunut yli 30 vuodessa? Raija Kalliorinne miettii vastausta pitkään.
Sosiaaliohjaaja on seurannut läheltä yhteiskunnan jakautumista. Suurin osa lapsista voi entistä paremmin, mutta pieni osa huonommin. Vaikeat lapset ovat yhä vaikeampia, ja heidän oireilunsa äärimmäisempää.
– Lastenkodissa työskentely on järkyttävän rankkaa ja vaativaa duunia. Luulen, että en enää pystyisi tekemään sitä ainakaan vuorotyönä.
Lapsia hoidetaan yhä yksilöllisemmin. Aiemmin oli koulukoteja käytöshäiriöisille lapsille, nyt yksi sijoitetaan päihdehuoltoon erikoistuneeseen lastenkotiin, toinen psykiatriseen hoitoyksikköön ja kolmas neurologisiin pulmiin erikoistuneeseen paikkaan. Puhutaan paljon nepsy-lapsista, joilla on erilaisia neuropsykiatrisia häiriöitä.
– Nepsy-lapsi on voinut olla esimerkiksi järjettömän nokkela höyrypää, joka kaahaili varastetulla autolla ja teki sata asiaa yhtä aikaa. Nyt ymmärretään, että lapsi ei voi käyttäytyä oman neurologiansa kanssa muuten kuin hän käyttäytyy ja mietitään, voiko lapsen elämää selkiyttää kuntoutuksella ja lääkityksellä.
Kalliorinne kertoo, että ihan tavallisetkin perheet voivat tarvita apua lastensa neurologisten pulmien vuoksi. Joko niiden määrä on lisääntynyt tai sitten niitä vain tunnistetaan koko ajan paremmin.
Kalliorinne iloitsee siitä, että vanhempien merkitys huostaanotetun lapsen elämässä tajutaan aiempaa paremmin. Sekin on hyvä kehityssuunta, että lapset tuntevat omia oikeuksiaan.
– Lapsi voi lähettää sähköpostia suoraan eduskunnan oikeusasiamiehelle ja pyytää, että tulkaa tsekkaamaan, millaista täällä on. Ei ennen ollut sellaista.
– Tuntuu nastalta mennä viidettä kertaa johonkin lastenkotiin, jossa kysytään innoissaan, että näyttääkö meidän meininki nyt sellaiselta kuin kuuluu. Kun työntekijöillä on hyvä buusti tehdä duunia, myös lapset voivat hyvin, Raija Kalliorinne kertoo Naulakallion lastenkodin pihalla.
Uusi alku kosteiden vuosien jälkeen
Raija Kalliorinne on kohdannut työssään lukuisia elämäntarinoita, jotka eivät seuraa mitään yhteiskunnassa yleistä käsikirjoitusta. Hänen omakaan elämänsä ei sovi sellaiseen.
Yksi suurista käännekohdista tapahtui yhdeksän vuotta sitten.
– Minulle oli pikkuhiljaa kehittynyt alkoholiongelma, jota oli pakko pysähtyä miettimään.
Kalliorinne kävi yhä uudestaan läpi AA-liikkeessä käytettyä tyyneysrukousta: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”
– Rukouksen kautta tein tiliä sen kanssa, mitä kaikkea olen elämässäni tehnyt, kokenut ja nähnyt. Ei ole helppoa työskennellä päivästä toiseen vaikeiden asioiden kanssa.
Raitistumisen ansiosta Kalliorinne uskalsi edistää lapsihaavetta itseään nuoremman vaimonsa kanssa.
– Kuinka monta lapsen nimeä meillä olikaan valmiina!
Nyt parilla on esikoulua käyvä poika. Juhlapäivinä vaimo ottaa kuohuviiniä, Kalliorinne ja lapsi kilistävät alkoholittomalla kuohuvalla.
Raija Kalliorinne aloitti työuransa Naulakallion lastenkodissa.
Kalliorinteen on välillä vaikea uskoa onneaan todeksi. Hän puhuu kaiken läpileikkaavasta kiitollisuudesta ja pyyhkii silmiään.
– Pääsin näin vanhana odottamaan lasta puolisoni kanssa, olemaan synnytyksessä ja kokemaan vanhemmuuden iloineen ja huolineen. Sain elämään uuden startin. Kai se on armoa.
Korjattu 19.11. klo 14.30: Raija Kalliorinne on tehnyt satoja valvontakäyntejä lastenkoteihin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Yhdeksänvuotias Remu Kanerva viettää lasten oikeuksien päivää – ”Jos kaikki olisi sallittua, pelaisin videopelejä viisi tuntia putkeen”
Hyvä elämäRemu Kanervasta olisi hirveää, jos ei saisi käydä koulua. Vanhempien tärkein velvollisuus on Kanervan mukaan huolehtia lapsista.
