Koskelan seniorikeskuksen johtaja Anneli Walldénin ja sairaalapappi Pirkko Linderin mukaan vanhuus on nykyään aktiivinen elämänvaihe.
Vanhuuteen kannattaa satsata – tämän päivän seniorit voivat paremmin kuin koskaan, tekevät töitä ja haaveilevat loppuun asti
Koskelan seniorikeskuksessa pyritään yksilölliseen asukaslähtöiseen auttamiseen. Koskelan sairaala-alue täyttää tänä vuonna 110 vuotta.
Vanhukset ovat tänä päivänä paremmassa kunnossa kuin koskaan historiassa. Tätä mieltä on Koskelan seniorikeskuksen johtaja Anneli Walldén.
– Vanhuus on osallistuva ja toimijuutta sisältävä elämänvaihe nykypäivänä.
Hyvä näin, sillä vuonna 2021 lähes 24 prosenttia Suomen väestöstä oli yli 65-vuotiaita. Elinajanodote oli vuonna 2020 naisille 85 vuotta ja miehille 79 vuotta.
Hyvä elämisen taso näkyy muun muassa siinä, että yhä useampi eläkeläinen haluaa tehdä töitä. Tänä kesänä Koskelan seniorikeskuksessakin työskentelee 35 eläkkeellä olevaa hoitajaa lomasijaisina.
Aktiivinen vanhuus näkyy myös muualla yhteiskunnassa. Tämän kevään ylioppilaista vanhin oli 80-vuotias. Voice of Finland: Senior -laulukilpailussa laulutaidoista mittelevät 59–84-vuotiaat kultakurkut.
Walldén on seurannut muutosta mielissään. Hän on itse pyrkinyt edistämään aktiivista ja omaehtoista vanhuutta työssään Koskelan seniorikeskuksen johtajana vuodesta 2003 lähtien.
Terveydenhoitoalalla Walldénille on kertynyt kokemusta peräti 45 vuoden ajalta. Hän jää eläkkeelle Koskelan seniorikeskuksen johtajan toimesta joulukuussa.
Koskelan seniorikeskuksen johtaja Anneli Walldén jää marraskuussa eläkkeelle. Eläkkeellä hän aikoo matkustaa Armas-koiran kanssa Euroopassa ja tehdä tassufrendi-vierailuja. – Työ on ollut minulle todella tärkeää. Tulen kaipaamaan Koskelan seniorikeskuksen hyvää henkeä.
Luovuus, uskonnollisuus ja sisin eivät katoa muistisairauden myötä
Vanhusten hoiva on Walldénin mukaan mennyt monessa asiassa eteenpäin viimeisten vuosikymmenten aikana sekä Koskelassa että koko Suomessa.
– Rutiininomaisesta hoitotyöstä on menty yksilölliseen asukaslähtöiseen auttamiseen, Walldén sanoo.
Koskelassa pyritään mahdollistamaan asukkaille merkityksellinen, omaehtoinen elämä loppuun saakka. Suurin osa asukkaista elää Koskelassa elämänsä viimeiset 4–5 vuotta. Asukkaiden ikähaitari on laaja: vanhin on 102-vuotias, nuorin nelikymppinen.
Koskelassa panostetaan mielekkääseen tekemiseen. Walldén on innostanut hoitajiaan Green care -toimintaan. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisuuksien mukaan luonto ja eläimet ovat mukana asukkaiden elämässä. Tänä kesänä Koskelan sairaala-alueen Myötätuuli-puistoon on rakennettu istutuslaatikoita, joihin asukkaat voivat istuttaa herneitä, perunoita ja kukkia.
Seniorikeskuksessa käy myös tassufrendejä eli koiria, jotka vierailevat silloin tällöin osastoilla. Myös Walldénin puolivuotias prahanrottakoira Armas on tuttu näky Koskelassa.
Koskelassa on paljon muistisairaita. Eläimen, musiikin tai mielekkään tekemisen kautta on mahdollista löytää yhteys asukkaaseen.
– On tärkeää muistaa, että vaikka ihminen vanhenee, hänen kosketuksensa sisimpäänsä ja luovuuteensa eivät katoa. Muistisairautta potevalle uskonnolliset kokemukset tavoittuvat vielä hyvinkin tuttuina ja kannattelevana, Koskelan seniorikeskuksen pappi Pirkko Linder sanoo.
Koskelan asukkaat elävät seniorikodissa viimeisiä vuosiaan. Iäkkäillä on usein taito puhua herkistäkin asioista avoimesti.
– Arjessa on tärkeää tavoitella muistoja ja näköaloja, jotka auttavat jaksamaan, ottamaan vastaan tulevaisuutta, johon sisältyy myös oman elämän päättyminen.
– Oleellista on puhua myös arjen ja elämän toiveista ja unelmistakin. On tärkeää, että niitä on loppuun saakka.
Koskelan seniorikeskus juhlii tänä vuonna 110-vuotissyntymäpäiviä
Koskelan sairaala-alueelle perustettiin vuonna 1559 alueen ensimmäinen sairaala, Annalanmäen hospitaali. Se oli toiminnassa vuoteen 1713 saakka.
Vuonna 1912 valmistui Forsbyn työ- ja vaivaistalo. Kaksi vuotta myöhemmin nimi muutettiin Helsingin kaupungin kunnalliskodiksi ja työlaitokseksi. Asukkaat olivat köyhäinhoidon tarpeessa olevia aikuisia.
Kunnalliskodin ja työlaitoksen alueella sijaitsi asuinrakennuksia, pesula, työlaitoksia, kirkko, lääkärin asunto, arestihuone, kanala, sikala, käymälöitä ja sauna.
Koskelan sairaalan vanhoja rakennuksia.
Toisen maailmansodan jälkeen kiinnostus lääketieteellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin ja hoitoon kasvoi. Vuonna 1953 kaupungin valtuusto päätti, että kunnalliskodista tulisi kehittää sairaala pitkäaikaispotilaille, kuten vanhuksille.
Vuonna 1957 nimi muutettiin Koskelan sairaskodiksi. Siirtymävaiheessa luotiin korkeatasoista lääketieteellis-sairaanhoidollista toimintaa ja kehitettiin sairaanhoidon ja sosiaalityön yhteistyömuoto, joka palveli iäkkäitä henkilöitä. Se sai runsaasti huomiota myös kansainvälisesti 1960–1970-luvuilla.
Vuonna 1982 Koskela muuttui sairaalaksi ja vuonna 2010 vanhustenkeskukseksi.
Tällä hetkellä Koskelan sairaala-aluetta kunnostetaan asuinalueeksi. Osa vanhoista rakennuksista puretaan pois tai muutetaan asuinkäyttöön.
Koskelan seniorikeskukselle rakennetaan uudet tilat.
Koskelan sairaala-alueen seniorikeskus puretaan pois ja tilalle rakennetaan uusi.
Hyvää pitää vaalia, muuten kehitys voi pysähtyä
Vaikka Walldén näkee paljon hyvää vanhustenhuollon nykytilanteessa, hän ajattelee, että paljon on vielä tehtävänä.
– Jos hyvää ei kannattele, kehitys voi pysähtyä, Walldén sanoo.
Terveydenhuoltoalaa vaivaa tällä hetkellä valtava hoitajapula. Hoitajien puute näkyy myös vanhustenpalvelussa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan vuonna 2020 hoitajamitoitus oli 0,5 työntekijää asiakasta kohden tehostetuissa vanhustenpalveluissa. Toimintayksiköistä kuusi prosenttia ei tuolloin yltänyt minimimitoitukseen. Ensi vuonna hoitajamitoitus nousee 0,7 työntekijään per asiakas.
Kesällä tilanne on erityisen hankala, koska koulutettua henkilökuntaa on vaikea löytää lomasijaisiksi.
– Resurssipula koskee koko kaupunkia ja maata. Meillä Koskelassakin on sijaispula. Lisäksi tietojärjestelmämuutokset kuormittavat hoitajia ja esihenkilöitä, esimerkiksi Apotissa on edelleen oppimista, Walldén sanoo.
Meidän pitäisi ymmärtää, kuinka paljon ihmiselle tapahtuu juuri ikääntyessä.
– Sairaalapappi Pirkko Linder
Apotti on sosiaali- ja terveydenhuollontietojärjestelmä, jonka tarkoitus on yhdistää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot yhteen järjestelmään.
Walldén haluaa uskoa, että vanhustenhoito tulee kehittymään myös tulevaisuudessa. Se vaatii kuitenkin panostusta päättäviltä tahoilta.
– Toivotaan, että neuvottelut hoitajien palkoista saadaan äkkiä eteenpäin. Palkan lisäksi pitää kiinnittää huomiota hoitajien työhyvinvointiin sekä mahdollisuuksiin edetä ja kehittyä työssä, Walldén sanoo.
Koskelan seniorikeskuksen sairaalapappi Pirkko Linderin mielestä vanhuus pitää nähdä merkityksellisenä vaiheena elämässä. – Ihmisinä toivomme, että elämämme tulisi eletyksi omannäköisesti. Silloin on ehkä myös valmiimpi vastaanottamaan kuoleman.
Sairaalapappi Pirkko Linderin mielestä tarvitaan parempaa kulttuurista ja yhteiskunnallista ymmärrystä siitä, mitä vanhuus on.
Vanhuus pitäisi hänen mielestään nähdä mahdollisuutena. Silloin iäkkäiden hyvinvointi, mielenterveys ja fyysinen terveys nähtäisiin panostuksen arvoisena.
– Meidän pitäisi ymmärtää, kuinka paljon ihmiselle tapahtuu juuri ikääntyessä. Silloin ihmisen voimavarat vähenevät ja arki on haastavampaa. Siihen sisältyy menetyksiä ja luopumista sekä valmistautumista kuolemaan, Linder kertoo.
Sielunhoitoa vaivaistaloista sairaaloihin
Vaivaistaloissa ja sairashuoneissa tulee järjestää sielunhoitoa, kuului Kirkolliskokouksen päätös vuonna 1893. Paikalliset seurakunnat velvoitettiin vastaamaan tehtävästä.
Seuraavana vuonna Helsingin sairaaloihin palkattiin yhteinen päätoiminen saarnaaja valtion varoilla. Virkaa hoiti ensimmäisenä Lars Oskar Kjäldström vuosina 1895–1901.
Sairaalatoimi laajeni Helsingissä 1900-luvun alkupuolella. Koskelan sairaala perustettiin vuonna 1912. Tässä vaiheessa kaupungin sairaaloiden sielunhoidosta vastasivat taas seurakuntien viralliset apulaiset.
Vuonna 1925 Kullervo R. Immonen nimitettiin koko Suomen sairaalasaarnaajaksi. Hän toimi virassaan 32 vuotta. Seurakuntien viralliset apulaiset avustivat sairaalasaarnaajaa tehtävässään.
Helsingin musiikkiopisto järjestää Koskelan sairaala-alueen kirkossa konsertteja ja oppitunteja. Oulunkylän seurakunta järjestää siellä toisinaan hartauksia.
Uusia sairaalasielunhoitajan virkoja perustettiin 1940–1950-luvuilla kasvavien sairaaloiden tarpeisiin. Viides virka perustettiin Koskelan sairaala, tuolloin Helsingin kunnalliskodin sairaala, vuonna 1955.
Tällä hetkellä Koskelan seniorikeskuksen sairaalapapin tointa hoitaa Pirkko Linder. Hän pitää seniorikeskuksessa hartaushetkiä, joita on koronan vuoksi ollut vähemmän. Linder on koulutukseltaan myös psykoterapeutti.
– Käyn asukkaiden ja heidän omaistensa kanssa myös yksilö- ja ryhmäkeskusteluja. Jollekin voi olla hankalaa sopeutua muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Monet kokevat menetyksiä ja iankaikkisuuskysymykset askarruttavat. Myös saattohoito on tärkeä osa työtä.
Kesäksi Linder haluaa järjestää toimintaa Koskelan sairaala-alueen kirkkoon.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkko tulee palvelukeskukseen – seniorikeskuksessa asuva Onerva Rytilä, 94, osallistuu joka kerta hartauteen: ”Papin sanat tuntuvat tärkeiltä, varsinkin kun hän ei puhu tuomitsevasti”
HengellisyysPappi Miira Muroma-Nikunen käy Riistavuoressa kerran kuussa pitämässä ehtoolliskirkon, eräänlaisen pienoisjumalanpalveluksen. Sinne voivat tulla seniorikeskuksen asukkaat ja asiakkaat sekä alueen asukkaat.
