null Vantaan seurakunnat peruivat Tontunniemen metsähakkuut toistaiseksi – alueella tehdään lisäselvitys

Vantaan seurakuntien omistamista metsistä löytyy muun muassa erittäin harvinaista varjojäkälää.

Vantaan seurakuntien omistamista metsistä löytyy muun muassa erittäin harvinaista varjojäkälää.

Vantaan seurakunnat peruivat Tontunniemen metsähakkuut toistaiseksi – alueella tehdään lisäselvitys

Seurakunnat tapasivat Luonto-Liiton metsäryhmän ja totesivat, että toistaiseksi hakkuut on luontoarvojen vuoksi pantava jäihin.

Vantaan seurakuntayhtymän omistamalle metsäalueelle Asikkalan Tontunniemessä aiotut hakkuut on toistaiseksi peruttu.

Vantaan seurakuntayhtymä oli suunnitellut Tontunniemeen erikois-, harvennus- ja poimintahakkuita keväälle 2023. Suunnitelmissa ei ollut aukkohakkuita, sillä niitä ei Vantaan seurakuntien metsäohjelman mukaan tehdä lainkaan.

Viime kesänä Luonto-Liiton metsäryhmä kuitenkin havaitsi omassa selvityksessään, että suunnitelluilla hakkuualueilla oli sittenkin monia uhanalaisia luontotyyppejä ja lajeja, kuten hömötiainen. Aiemmissa selvityksissään Luonto-Liitto oli tehnyt havaintoja muun muassa viherpeiposta, töyhtötiaisesta ja pyystä, joiden kannat ovat pienentyneet dramaattisesti. Lisäksi alueella havaittiin muun muassa erittäin harvinaista varjojäkälää, minkä lisäksi myös puuston tulevaisuus aiheutti huolta.

Tavattuaan Luonto-Liiton metsäryhmän Vantaan seurakuntayhtymä päätti käynnistää perusteellisen lisäselvityksen.

Vantaan seurakuntayhtymä on jo aiemmin laittanut vireille rantakaavamuutoksen, jota Asikkalan kunta parhaillaan käsittelee. Kaavamuutoksen taustalla on seurakuntien omistaman, jo käytöstä poistetun leirikeskuksen tulevaisuus. Vantaan seurakunnat ovat pidemmän aikaa suunnitelleet Tontunniemen alueen kehittämistä leiri-, retriitti- ja virkistyskäyttöön.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: