Värikuvassa vesiputous Vanhankaupunginkoskella Vantaanjoen eteläpäässä. Mustavalkokuvassa kylpijöitä Helsingin pitäjän Kirkonkylän myllypadolla vuonna 1927. Kuvankäsittely: Katri Saarela
Vantaanjoki oli muinoin liki yhtä vilkas kuin meille on moottoritie – nyt joenrannat pursuavat historiaa ja kiinnostavaa tekemistä, katso kolme tärppiä!
Se lipuu puskien takana, peltojen vierillä, kerrostalojen takapihoilla. Piileskelee siltarumpujen alla, kuohuu keväisissä koskissa. Naamioituu lumen ja jään alle. Näin kuvailee Hanna Apajalahti Vantaanjokea tuoreessa kirjassaan.
Vantaanjoki kuohuu neljässäkymmenessä koskessaan, mutta muuten se virtaa melko hiljaa läpi kuuden kunnan. Joki kiemurtelee aina hämäläisen Hausjärven mailta Helsingin keskustan liepeille Vanhankaupunginlahteen, noin 100 kilometrin matkan. Joenvarret huokuvat historiaa ja kulttuuria kivikaudelta rauta-aikaan, keskiajalta uuteen aikaan. Joen valuma-alueella asuu yli miljoona ihmistä.
– Ihmiset ovat asuneet Vantaanjoen rannoilla kivikaudelta lähtien ja se on historian saatossa ollut todella tärkeä kulkuväylä, melkein kuin meillä nyt moottoritiet, Hanna Apajalahti kertoo.
Apajalahden kirjoittama Vantaanjoki – Tutkimusmatkailijan opas (SKS 2022) listaa joen komeimmat kosket, kauneimmat lehdot ja luontopolut. Joen vartta taittava löytää kirjasta myös reitin varrelle osuvat piknikpöydät, uimarannat ja kahvilat. Lintubongari ja kalannarraaja löytävät kirjasta hyviä vinkkejä omiin harrastuksiinsa, kulttuuri- ja historiaharrastaja vihjeitä näkemisen arvoisista paikoista.
– Olen kahden vuoden aikana kirjaa valmistellessani ihan henkilökohtaisesti käynyt kaikki nuo paikat läpi jalkautumalla maastoon, Käpylässä asuva Apajalahti naurahtaa.
Vantaanjoen Nukarinkoski. Kuva: Istockphoto
Vantaanjoessa voi nykyään kalastaa, vaikka joki saasteista välillä kärsikin. Joessa tavataan 34 kalalajin lisäksi nahkiaisia. Joen varrella ja läheisyydessä on useita luonnonsuojelualueita, joilla elää harvinaisia ja jopa uhanalaisiksi käyneitä eläimiä ja kasveja. Tällainen on muun muassa vuollejokisimpukka, jonka yksilöistä Suomessa on yli 15 prosenttia Vantaanjoessa. Joen luonto on lailla suojeltua Natura 2000 -aluetta 59 kilometrin matkalta Nukarinkoskelta Vanhankaupunginlahdelle.
Vantaanjoki käy myös liikunnallista ajanvietettä etsivän ihmisen kohteeksi, sillä sitä pitkin voi kulkea meloen kanootilla, kajakilla tai vaikka suppilaudalla, halutessaan joen alusta loppuun ja laavulla yöpyen. Pyörällä voi polkaista joenvartta ajaen Helsingin Vanhankaupunginlahdelta Vantaankoskelle asti. Lumisena talvena Vantaanjokivartta pääsee suksilla Vanhankaupunginlahdelta Vantaan Vetokannakselle saakka. Hiihtolatuja löytyy myös joen välittömästä läheisyydestä pelloilta ja metsistä.
Vanhankaupunginlahti ennen vuosisadan vaihdetta 1900. Kuva: Fritz Hjertzell, Museovirasto.
Jokisuu ja Vanhankaupunginlahti 1932. Silta Pornaistenniemeen saatiin vuonna 1998. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Liki mihin vuodenaikaan tahansa on mahdollista kävellä tai patikoida kaunista kulttuurireittiä pitkin. Vanhaa kylänmaisemaa pääsee ihailemaan Vantaalla Keimolan, Viinikkalan, Voutilan, Martinkylän ja Myllymäen kylissä. Helsingin puolella arvokas maisema-alue alkaa Haltialan pelloista ja päättyy Vanhankaupunginlahteen.
Apajalahden kirjassa kerrotaan Riipilän eli Ripubyn kylästä, joka sisarkylineen on Helsingin pitäjän pohjoisosien vanhin asuinpaikka. Vantaanjoki mutkittelee seudulla erityisen kauniisti peltojen, niittyjen ja metsien halki. Tällä alueella on asuttu kivikaudelta lähtien, jo 9000 vuotta sitten. Keskiajalla, joen uoman asettumisen jälkeen alueelle alkoi tulla asukkaita Hämeestä ja Lohjalta. Ruotsalaisten kolonisaation myötä joenmutkaan nousi myös useita suurtiloja eli kartanoita.
Helsingin pitäjän Kirkonkylällä on ollut pitkään mylly. Kuvassa kesäpäivän viettoa myllypadolla vuonna 1927. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo.
Mallia Vantaan Pyhän Laurin kirkon kattomaalauksiin haettiin Pariisin Notre-Damesta. Kuva: Hanna Apajalahti
Historiasta kiinnostuneelle Vantaanjoen varrelta löytyy siis nähtävää. Kartanoiden ohella yksi suosituimmista kohteista on Suomen suosituimpiin vihkikirkkoihin lukeutuva, noin vuonna 1452 valmistunut Pyhän Laurin harmaakivikirkko. Puinen kirkko kylässä oli ollut jo aiemmin. Valkoiseksi kalkittu, Pyhän Laurentiuksen mukaan nimetty kirkko oli alun perin katolisen uskon pyhättö.
– Laurentius oli 200-luvulla elänyt roomalainen diakoni, jota pidetään erityisesti palomiesten, leipurien, kirjaston- ja mehiläistenhoitajien suojeluspyhimyksenä. Jostain syystä tämä diakoni kärvennettiin halsterissa. Joka tapauksessa keskiajalla Helsingin pitäjän yleisin miehen nimi oli suojeluspyhimyksen mukaan Lars tai Lasse, Apajalahti toteaa kirjassaan.
Voi vain kuvitella, mitä kaikkea tuo pääkaupunkiseudun vanhin rakennus on mahtanut nähdä vuosisatojen aikana omalla paikalla seistessään. Apajalahden kirjassa kerrotaan kirkon peruskorjauksen aikana sen mailta tehdyistä löydöistä: vauvojen salahautoja, lehmän kallo, jäniksenkäpälä, sammakon reisiluu ja lepakon siipiluu.
Apajalahden kirjassa historialliset paikat heräävät henkiin monien tarinoiden kautta. Lukija saattaa jäädä miettimään, mahtaako kirkon katolla asuva metallinen kukko todella pystyä ennustamaan vaaran. Perimätiedon mukaan se on natisten kääntynyt katsomaan aina vihulaisen suuntaan.
Vantaanjoen alkupuro hämäläisellä pellolla Vantaa-nimisessä kylässä. Kuva: Hanna Apajalahti
Hanna Apajalahden kolme helmeä Vantaanjoella
”Valtavan viehättävä tapahtuma, jossa on tarjolla keskiaikaista ruokaa, musiikkiesityksiä myös kirkossa sekä taistelunäytöksiä.”
Vietetään 13.8. kirkon nimikkopyhimyksen Laurin päivän aikoihin. Ohjelmassa ainakin laulua, tanssia ja taistelua. Haarniskoihin pukeutuneet miehet kalistelevat miekkoja, muorit värjäävät lankoja sienillä, joku paistaa avotulella kokonaista sikaa, ja säkkipilli soi. ”Marian terve”, sanotaan. Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Vantaa-Seura ja Tikkurilan seurakunta.
2. Nukarinkoski
”Nukarinkoskelle pääsee Helsingin keskustasta kätevimmin matkaamalla ensin junalla Jokelaan ja siitä noin neljä kilometriä esimerkiksi pyörällä polkien, ellei käytössä ole omaa autoa. Nukarilla on todella kivoja nuotiopaikkoja ja laavuja.”
Nukarinkoskesta on mainintoja 1300-luvulta asti. Tuolloin talvella kuljettiin reellä ja sula-aikaan hevosen vetämillä kärryillä. Matka saattoi kestää päiviä, ja välissä yövyttiin kestikievareissa. Yhden krouvin perusti eräs herra Nukari paikassa, jossa Nurmijärventie ylitti Vantaanjoen.
Kosken voi kiertää myös lähtien kylän sillan läheltä, jolloin pian tulee vastaan hieno laavu noin 350 metrin päässä. Laavu on kalastusosakuntien omistama, ja Nukarin muutenkin aktiivinen kylätoimikunta toimittaa talkoilla laavulle klapeja tulentekoa varten. Laavulta on lyhyt pitkospolku koskelle.
3. Pitkäkoski
”Siellä on kaikkina vuodenaikoina kaunis luontopolku, jolla retkeily on tehty tosi helpoksi. Reitin varrella on ihanat piknikpöydät. Helsingin keskustasta Pitkäkoskelle on matkaa noin 12 kilometriä.”
Pitkäkoski on Vantaanjoen toiseksi pisin koski: reilun kilometrin mittainen, viiden metrin pudotuksella. Kumpikin puoli rantaa on luonnonsuojelualuetta ja monen eläimen koti. Aluella on nähty muun muassa harvinainen saukko, peltosirkku ja liito-orava.
Vantaan puolella jokea, eli pohjoispuolella, kulkee kaunis luontopolku, jonka molemmissa päissä on opastaulut ja piknikpöydät. Reitin Vantaan puoleinen aloituspiste on Jokitien päässä. Luontopolku on edestakaisin kuljettuna alle kolmen kilometrin pituinen lumoava retki, eikä eksymisen vaaraa ole.
Rannassa on rakennettuja katselulavoja penkkeineen koskimaisemien ihailemista varten. Herkkien pähkinäpensaiden lomassa voi kuunnella joen solinaa ja kohinaa. Tunnelmallinen luontopolku kulkee myös Helsingin puoleisissa rinnelehdoissa.
Luonnonsuojelualueella on syytä kulkea merkittyjä polkuja pitkin, pitää koira kiinni ja jättää polkupyörä telineeseen. Alueella on portaat, mutta muuten kulkeminen on sileitä polkuja pitkin helppoa.
Juttua korjattu 8.8. klo 10.20. Helsingan keskiaikapäivän pääjärjestäjä on Vantaa-Seuran lisäksi Tikkurilan seurakunta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keskiaikaistyylinen taistelu on herrasmieslaji, jossa tärkeää on oikea ajoitus – keskiaikaharrastuksen monet muodot ovat esillä Helsingan keskiaikapäivässä
Hyvä elämä AjankohtaistaKeskiajalla taisteluissa oli kyse elämästä ja kuolemasta. Nykyajan keskiaikaharrastajat selviävät kamppailuista onneksi yleensä mustelmilla.
