Kuva: Thinkstock
Vapautumisen jälkeinen vartti määrää ex-vangin elämän
Entisiä vankeja on keskuudessamme kaikkialla. Tukiverkosto ja päihteettömyys auttavat vapautumaan vankilasta.
Suomalaisissa vankeuslaitoksissa istuu hieman yli kolme tuhatta vankia. Osa heistä palaa sinne vapautumisensa jälkeen uudestaan. Toiset onnistuvat pysymään kaidalla tiellä, mutta siihen vaaditaan usein monimuotoista tuki- ja kuntoutustoimintaa.
”On tietysti yhtä monta tarinaa ja tapausta kuin on vankiakin, mutta yleisesti ottaen voidaan todeta, että päihteettömänä pysyminen ja tukiverkostot ovat vankilasta vapautumisen jälkeen ne merkittävimmät kriteerit, jotka määrittävät vapautuvan vangin tulevan elämän suuntaa”, Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja psykiatrian dosentti Hannu Lauerma toteaa.
Lauerman mielestä vankilan porttien aukeamisen jälkeiset viisitoista minuuttia ovat ne kaikkein kriittisimmät.
”Jos siellä odottaa perhe, kumppani tai opiskelu- tai työpaikka, tai vaihtoehtoisesti entisen elämän tuttavat pullojen ja päihteiden kanssa”, voi tästä hetkestä päätellä aika paljonkin.
Syrjäytymiseen puututtava aikaisessa vaiheessa
Vapautuvista vangeista alle puolet uusii rikoksen ja palaa istumaan uutta tuomiota. Nuorten 15–18-vuotiaiden ensikertalaisten kohdalla prosentti on paljon korkeampi, noin 80.
Tämä johtuu Lauerman mukaan paristakin eri syystä. Nuorten rikollisten taustalla on usein monitahoisia ongelmia, kuten rikkinäistä perhetaustaa tai ei perhettä ollenkaan, laajaa syrjäytymistä ja asosiaalista käytöstä.
”Heidän tuomionsa ovat myös usein sen verran lyhyitä, että vankilassa aloitettava tuki- ja kuntoutustyö ei ehdi kunnolla päästä käyntiin ja kantaa hedelmää. Tämä selittää osin sitä, miksi nuoret rikoksentekijät joutuvat vankilakierteeseen. Ensimmäinen tuomio monen rikoksen jälkeen voi vauhdittaa kierteen syntymistä.”
Lauerman mukaan syrjäytymiseen pitäisi puuttua jo aikaisessa vaiheessa. Nuoreen ensikertalaiseen rikollinen alakulttuuritausta voi olla jo niin juurtunut, että peliaikaa lyhyiden tuomioiden aikana on käytännössä liian vähän.
Pitkä tuomio kypsyttää ajatukseen vapaudesta
Tilastojen valossa yllättävän hyvät mahdollisuudet elämän saamiseen uomiinsa siviilissä on monilla elinkautisvangeilla. Pitkän tuomion aikana alkaa syntyä luontaista kypsyyttä siviilielämään sopeutumiseen.
”Vankeusaikana voi osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen ja päästä avovankilaan tai koevapauteen. Jotkut käyvät avovankilasta käsin päivittäin töissä, ja monilla saattaa olla uusi parisuhde odottamassa. Näin kun rakennetaan elämää pitkäjänteisesti uudestaan, tulevaisuudennäkymät voivat olla hyvinkin positiiviset”, Hannu Lauerma pohtii.
Paljon on kyse siitä, pystyykö vankeusaikaa hyödyntämään esimerkiksi opiskeluun ja uusien elämänhallinnallisten keinojen opetteluun. Päihderiippuvuus ja -ongelmat ja niistä irti pääseminen ovat hyvin keskeisessä roolissa vapautuvan vangin tulevaisuuden suhteen.
”Suomessa henkirikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisina n. 80 prosenttia, ja vain noin yhdellä kuudesosasta kaikista vangeista ei ole päihdetaustaa. Päihdetyöllä on siis erittäin suuri merkitys mitä tulee koko vankeinhoitoon”, Lauerma toteaa.
|
Vankeuden päättymisen vaikeutta käsitellään Kansallisteatterin Vapauden kauhu -esityksessä, joka tulee ensi-iltaan marraskuussa. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen & John Webster |
Vanki naapurina
Mitä pitäisi sitten ajatella, jos ex-vanki muuttaa naapuriin tai tulee työkaveriksi? Voimmeko omilla asenteillamme vaikuttaa entisten vankien yhteiskuntaan sopeutumiseen? Lauerman mielestä vankeja ei pidä lätkäistä yhteen nippuun.
”Vankeja niin kuin rikoksiakin on niin monenlaisia, että vanki-käsitys itsessään jonain myyttisenä keskiverto-oletuksena on problemaattinen. Osa meistä pelkää ja karttaa vankeja hyvinkin paljon, mutta toisaalta entisiä vankeja on keskuudessamme kaikkialla. Suuri osa meistä on varmastikin ollut tekemisissä heidän kanssaan ongelmitta”, Lauerma sanoo.
Yksi suurimmista vankeinhoidon ongelmista, josta Lauerman mielestä tulisi puhua enemmän, on vankiloiden päihdetyön ja psykologien toiminnan irrallisuus vankeinhoidon terveydenhuollosta.
”Jostain syystä päihdetyöntekijät ja psykologit eivät ole aikoinaan halunneet osaksi terveydenhuollon systeemiä, vaan toimivat erillään vankiloiden johtajien alaisuudessa. Tämä kuvio on ongelmallinen, kun vasen käsi ei niin sanotusti tiedä, mitä oikea tekee. Näen tämän suoranaisena resurssien hukkaamisena”, murahtaa Lauerma.
Päihdetyön ja psykologien osuuden ja vankeinhoidon terveydenhuollon yhdistäminen mahdollistaisi vangeille perusteellisempien diagnoosien tekemisen, ja diagnoosien pohjalta taas tehdään tärkeää kuntoutustyötä. Nyt vankiloiden päihdetyöntekijöitä saatetaan resurssipulassa käyttää esimerkiksi vartiointitehtävissä.
Muutenkin vankeinhoidon terveydenhuollon integrointi osaksi yhteiskunnan terveydenhuoltoa olisi Lauerman mielestä suotavaa. Vapautuessaan suureksi riskitekijäksi ongelmakäyttäjille muodostuvat siviilielämässä helposti saatavilla olevat rauhoittavat lääkkeet, joita vankilahoidossa vältetään.
”Yleinen tausta väkivallan uusimiselle on bentsodiatsepiinien ja estoja löyhdyttävien särkylääkkeiden asiaton käyttö yhdessä alkoholin kanssa. Ne vangit, joilla on päihdeongelmia, hakeutuvat julkisen tai yksityisen terveydenhuollon puolella usein niiden lääkäreiden vastaanotolle, jotka määräävät näitä lääkkeitä kevein perustein. Tässä on todellinen ongelmatekijä, johon pitäisi puuttua”, Lauerma painottaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mia löysi Hermannin diakoniatalosta uuden alun elämälleen vapauduttuaan vankilasta
Ajankohtaista Hyvä elämä"Olin jättänyt entisen elämäni taakse enkä tiennyt, mistä ottaa kiinni."
