Mia löysi Hermannin diakoniatalosta uuden alun elämälleen vapauduttuaan vankilasta
Mia Savolaisen päivät kuluvat diakoniatalossa erilaisissa käytännön töissä ja ihmisiä kohdatessa.

Mia Savolaisen päivät kuluvat diakoniatalossa erilaisissa käytännön töissä ja ihmisiä kohdatessa.

Mia löysi Hermannin diakoniatalosta uuden alun elämälleen vapauduttuaan vankilasta

"Olin jättänyt entisen elämäni taakse enkä tiennyt, mistä ottaa kiinni."

Kun Mia Savolainen vapautui vankilasta, hänellä oli loppupalkka vankila-aikana tehdystä työstä ja vankilasta ostettu kahvinkeitin, eikä paluuta entiseen.

– Lähdin nollasta rakentamaan elämääni uudestaan, Savolainen kertoo.

– Oli Luojan lykky, että pääsin tänne asumaan ja töihin.

Savolainen on kuntouttavassa työtoiminnassa Hermannin diakoniatalossa ja asuu paikan järjestämässä tukiasunnossa. Hänen rintapielessään lukee vapaaehtoinen, kuten muillakin taustasta tai elämäntilanteesta riippumatta. Diakoniatyöntekijä Virpi Liirus-Mäkelän mukaan jokainen tulee osaksi tiivistä yhteisöä ja kertoo itse taustastaan, jos haluaa.

– Ihmiset ovat kokeneet, että meillä vallitsee hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, hän sanoo.

Myös vankien omaiset tarvitsevat tukea

Hermannin diakoniatalossa tehdään päihde- ja kriminaalityötä, joka tarkoittaa esimerkiksi "pullakirkkoa" sekä hätämajoituksen ja palvelujen tarjoamista asunnottomille ja päihdekuntoutujille. Kriminaalityössä tarjotaan tukea vangeille ja heidän omaisilleen sekä muun muassa kohdataan ihmisiä vankiloissa.

– Kun vapautuminen alkoi tulla ajankohtaiseksi, eräs vankikaveri kysyi, oletko jutellut Virpin kanssa. Tapasimme askartelukerhossa ja kahden kesken, Mia Savolainen kertaa alkua.

Hänen mielestään vapautuva vanki jää liian helposti yksin taistelemaan byrokratian kanssa ja käsittelemään vapautumiseen liittyviä henkisiä ongelmia.

– Vankilassa sain paljon apua, mutta vapautumisen jälkeen se katkesi kuin seinään. Olin jättänyt entisen elämäni taakse, enkä tiennyt mistä ottaa kiinni. Olo oli kuin kahdeksantoistavuotiaalla, joka on juuri muuttanut pois kotoa. Välillä kaipasin jopa takaisin vankilaan, kun kaikki oli ollut niin selkeää.

Diakoniatalolla pääsee myös kuntosalille

Suurimmaksi vapautumisen jälkeiseksi avuksi Mia Savolainen on kokenut diakoniatalon yhteisön ja asukasohjaajalta saadun avun.

– Hän on auttanut laskujen maksamisessa ja kaikenlaisissa käytännön asioissa. Täällä on myös kuntosali, josta on tullut minulle uusi ja rakas harrastus.

Savolainen haluaa vuorostaan auttaa muita.

– Siivoan, pyykkään ja juttelen ihmisten kanssa. Täällä kaikilla on aina ollut aikaa kuunnella huoliani, ja minäkin haluan nyt kuunnella toisia, hän sanoo.

Virpi Liirus-Mäkelän mielestä juuri vertaistuki ja yhteinen jakaminen ovat tärkeitä.

– Me työntekijät toimimme ikään kuin sillanrakentajina, mutta toiminta on pitkälti vapaaehtoisten pyörittämää. Emme tulisi toimeen ilman heitä.

Tulevaisuudelta Savolainen odottaa paluuta työelämään ja omaa asuntoa. Hermannin diakoniatalo auttaa myös sen löytämisessä.

– Meiltä ei lähetetä ketään kadulle, Liirus-Mäkelä vakuuttaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi