Suomessa lapsen jättäminen ulkopuolisten löydettäväksi on jo vuosikymmenten ajan ollut äärimmäisen harvinaista. Tästä saamme kiittää aborttioikeutta, seksuaalikasvatusta, asennemuutosta ja kohtalaista sosiaaliturvaa.
Vastasyntyneen hylkääminen on Suomessa hyvin harvinaista – Muualla Euroopassa ”vauvaluukut” ovat edelleen käytössä
Vauvasta luopuminen on kautta historian kertonut yhteiskunnan arvoista ja turvaverkoista.
Kiinalaisen lastenkodin portinpielestä löytyi kori, jonka sisällä oli vauva. Paikalliset viranomaiset kertoivat etsineensä lapsen biologisia vanhempia tuloksetta. Keväällä 2001 nykyinen Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja hänen vaimonsa Marja adoptoivat 10 kuukauden ikäisen vauvan tyttärekseen.
Lapsi sai nimekseen Saara Keskitalo, ja nykyään hän on MM-tason yleisurheilija.
Suomessa lapsen jättäminen ulkopuolisten löydettäväksi on jo vuosikymmenten ajan ollut äärimmäisen harvinaista – kiitos aborttioikeuden, seksuaalikasvatuksen, asennemuutosten sekä kohtalaisen sosiaaliturvan. Viimeinen mediassa käsitelty lapsen hylkäämiseen liittyvä tapaus on vuodelta 2013, jolloin kuukauden ikäinen poikavauva löytyi kerrostalopihan penkiltä Salosta.
Helsingin kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Aulikki Haimi-Kaikkonen muistaa viime vuosilta joitakin tapauksia, joissa vanhempi on lähtenyt synnytyksen jälkeen sairaalasta ilman lastansa.
– Joskus on käynyt niin, ettemme ole enää tavoittaneet synnyttäjää. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, Haimi-Kaikkonen kertoo.
Euroopan vauvaluukut ovat käytössä vain harvoin
Kautta aikojen on ollut vanhempia, jotka eivät ole voineet huolehtia lapsistaan. Antiikin Kreikassa laki velvoitti vanhemmat luopumaan lapsestaan, jos tällä oli jokin vamma. Roomassa ei-toivottu vauva voitiin viedä paikalliselle vihannestorille. Jos kukaan ohikulkija ei ottanut vauvaa mukaansa, tämä saattoi paleltua kuoliaaksi tai joutua kulkukoirien syömäksi.
Ensimmäinen löytölastensairaala perustettiin Milanoon vuonna 787 pelastamaan avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia surmaamiselta. Niin sanotut vauvaluukut yleistyivät Etelä-Euroopassa ja katolilaisissa maissa keskiajalla. Vauvaluukku sijaitsi usein löytölastensairaalan, luostarin tai kirkon seinässä, ja sinne vanhempi saattoi jättää lapsensa turvallisesti paljastamatta henkilöllisyyttään.
Firenzen Spedale degli innocenti -löytölastenkoti perustettiin vuonna 1419. Lastenkodin seinässä on käytöstä poistettu vauvaluukku, johon vanhempi saattoi jättää vauvansa niin, ettei hänen henkilöllisyytensä paljastunut.
Vauvaluukut ovat edelleen käytössä muun muassa Italiassa, Saksassa, Sveitsissä, Tšekissä ja Belgiassa. Vauvan jättäminen vauvaluukkuun on nykyään harvinaista, mutta tämän vuoden aikana esimerkiksi Belgiassa, Antwerpenissa sijaitsevaan luukkuun on tuotu kaksi lasta.
Hollannissa sairaaloiden yhteydessä saattaa olla turvahuone, jonne vanhempi voi jättää vauvansa anonyymisti. Itävallassa, Luxemburgissa ja Ranskassa synnyttäjät voivat taas valita anonyymin synnytyksen. Myös Suomessa anonyymi synnyttäminen on periaatteessa mahdollista.
Adoption taustalla on yleensä liian pitkälle ehtinyt raskaus
Nykyään jos vanhempi ei syystä tai toisesta pysty pitämään lastaan, lapsi voidaan antaa adoptoitavaksi. Suomessa lapsia päätyy adoptioon hyvin harvoin. Lapsensa adoptioon luovuttaneet elävät usein syystä tai toisesta ilman kumppania. Suurin osa heistä kuuluu valtaväestöön.
– Vielä 15–20 vuotta sitten lapsensa adoptoitavaksi antavat vanhemmat olivat useammin teini-ikäisiä, nykyään on ihan kaiken ikäisiä. Monella heistä on haasteita elämänhallinnassa, Aulikki Haimi-Kaikkonen kertoo.
Saksassa vauvaluukut ovat edelleen käytössä. Kuva on Dortmundissa sijaitsevasta vauvaluukusta.
Yleisin syy sille, että lapsi luovutetaan Suomessa adoptioon, on niin pitkälle edennyt raskaus, ettei sen keskeytystä ole enää mahdollista tehdä.
Aborttioikeutta on viime vuosina kiristetty tuntuvasti osassa länsimaita.
Virallinen adoptio on lapsen oikeuksien kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin anonyymi synnytys. Näin adoptoitu voi halutessaan selvittää, keitä hänen biologiset vanhempansa ovat.
Myyteissä ja kertomuksissa vauvana hylätty henkilö päätyy usein aikuisena tekemään suuria tekoja. Raamatussa näin tapahtuu Moosekselle.
Texasissa, Yhdysvalloissa on vuodesta 1999 lähtien ollut voimassa laki, jota kutsutaan Mooses-vauvalaiksi (Baby Moses law). Lain mukaan vanhempaa, joka jättää korkeintaan 60 päivän ikäisen hyväkuntoisen vauvansa mihin tahansa texasilaiseen sairaalaan, ensiapuun, vauvaluukkuun tai paloasemalle, ei tulla syyttämään lapsensa heitteillejätöstä tai hylkäämisestä.
Mooses-vauva korissa jokeen
Farao halusi hävittää heprealaiset maasta kokonaan, ja siksi hän määräsi, että kaikki heille syntyvät poikavauvat piti tappaa heti syntymän jälkeen. Sillä lailla koko kansa katoaisi pikku hiljaa maailmankartalta.
Erääseen israelilaiseen perheeseen syntyi poikavauva. Perhe pystyi piilottelemaan lasta kolme kuukautta, mutta sitten lapsen itku kiinnitti egyptiläisten huomion.
”Onko sinulle syntynyt pikkuveli?” egyptiläinen vartija kysyi vauvan isosiskolta Mirjamilta. Vartija yritti näyttää niin ystävälliseltä kuin pystyi. Mirjam tiesi, että jos hän kertoo totuuden, he vievät hänen pikkuveljensä pois ja tappavat hänet.
Mirjam valehteli, että ei ole syntynyt.
”Mistä tuo lapsen itku sitten kuuluu?” vartija kysyi.
”En minä kuule mitään itkua”, Mirjam väitti.
Vartija höristeli korviaan, mutta itku ei lakannut, eikä hän kuullut enää mitään.
Pelastaakseen Mooseksen varmalta kuolemalta, hän laittoi Mooseksen kaislakoriin ja laski sen Niiliin.
Kun äiti kuuli vartijan uteluista, hänen tuli kiire viedä vauva turvaan. Mutta sellaista paikkaa ei ollutkaan, jossa heprealainen poikavauva olisi Egyptissä ollut turvassa.
Äiti otti kaisloista punotun korin ja tiivisti sen huolellisesti piellä ja tervalla. Hän otti pienen poikansa, suukotti tätä otsalle, laittoi koriin, peitteli huolellisesti pehmeällä peitolla ja laski korin varovasti Niilin rantakaislikkoon. Äiti toivoi sydämensä pohjasta, että joku löytäisi vauvan ja pitäisi hänestä hyvää huolta, mutta samalla hän pelkäsi pahinta. Mitään vaihtoehtoja äidillä ei ollut.
Kori lähti lipumaan virran viemänä. Äiti katseli rannalta ja toivoi lapselleen parasta. Kun kori näkyi enää pienenä pisteenä, äiti kääntyi ja käveli kotiinsa taakseen katsomatta.
Ote Jaakko Heinimäen kirjasta Suomen lasten Raamattu (Otava 2009).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Virpi, 32: ”Lääkäri huusi, että abortti ei ole mikään ehkäisykeino” – Kirkko näkee valtaosassa aborteista vaikeita eettisiä kysymyksiä
Hyvä elämä”Hiljaisuuteni osoittaa, kuinka latautunut asia abortti on jopa kaltaiselleni modernille feministille”, sanoo 46-vuotias yrittäjä ja kahden lapsen äiti. Hän, 45-vuotias tutkija ja kolmen lapsen äiti sekä 32-vuotias lapseton graafinen suunnittelija kertovat, miltä abortti tuntui tekohetkellä ja miten he kokevat sen vuosia myöhemmin.
