Ville Auvinen lähtee konservatiivien ehdokkaaksi arkkipiispanvaaliin
Sleyn lähetysjohtaja ja Sanansaattaja-lehden päätoimittaja Ville Auvinen on viides ehdokas Kari Mäkisen seuraajaksi.
Teologian tohtori, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen(Sley) lähetysjohtaja ja järjestön Sanansaattaja-lehden päätoimittaja Ville Auvinen pyrkii arkkipiispaksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Sanansaattaja-lehti Sleyn verkkosivuilla.
Auvinen on viides arkkipiispakisaan lähtevä ehdokas. Ehdolle asettumisestaan on ilmoittautunut aiemmin neljä muuta eli yliopisto-opettaja ja entinen hiippakuntasihteeri Heli Inkinen, SDP:n kansanedustaja ja entinen piispa Ilkka Kantola, Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma sekä Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Myös he ovat Auvisen tapaan teologian tohtoreita.
Auvinen on selkeästi konservatiivinen ehdokas. Hän kertoo Sanansaattajalle, että idea ehdokkuudesta lähti viidennen herätysliikkeen vaikuttajista. Taustajoukoissa on hänen mukaansa niitä, jotka edustavat ”perinteistä kristillistä uskoa” ja jotka haluavat kirkon säilyttävän ”nykyisen raamatunmukaisen avioliittonäkemyksensä”. Auvinen siis vastustaa samaa sukupuolta olevien vihkimistä avioliittoon kirkossa.
Vaikka ei tulisikaan valituksi, Auvinen pitää tärkeänä saada konservatiivien ääni kuuluviin vaaleihin liittyvissä keskustelussa.
Arkkipiispanvaalin ensimmäinen kierros käydään 8. helmikuuta. Nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle kesäkuun alussa. Vaalien ehdokasasettelu on vielä kesken.
Muokattu Heli Inkisen titteliä
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkko on kanteluiden kierteessä – arkkipiispaehdokkaasta tehty kantelu viimeisin
AjankohtaistaSamaa sukupuolta olevia pareja vihkivistä papeista tehtyjen lukuisten kanteluiden lisäksi nyt on tehty tavallaan vastakantelu konservatiivisesta arkkipiispaehdokas Ville Auvisesta.