Kun Matti Rämö, 56, löysi sisäisen rauhan pyöräilemällä, hän polki Himalajalle ja vei äitinsä tuhkat Gangesiin: ”Halusin osoittaa itselleni, että olen parantunut”
Helsingin Keskuspuisto on Matti Rämölle

Helsingin Keskuspuisto on Matti Rämölle "hyvinvoinnin Sampo", josta pyöräilijä ammentaa sisäistä rauhaa.

Kun Matti Rämö, 56, löysi sisäisen rauhan pyöräilemällä, hän polki Himalajalle ja vei äitinsä tuhkat Gangesiin: ”Halusin osoittaa itselleni, että olen parantunut”

Kun keuhkosairauden uuvuttama Matti Rämö osti kuntopyörän television eteen, hänen elämänsä muuttui.

Pyöräilijä antaa lintujen laulun vallata mielensä, kunnes tuntee sulautuvansa osaksi Helsingin Keskuspuiston vehreyttä. Polkiessaan hän hymyilee.

Matti Rämö on suunnitellut reitin niin, että välttää vilkkaasti liikennöidyt väylät, eikä joudu pysähtymään yksissäkään liikennevaloissa. Työmatkasta Yleisradion mediataloon tulee tällä tavalla kuusi kilometriä pitempi kuin suorinta tietä.

– Pyöräily on minulle harrastus, terapiaa, lääke, tapa olla olemassa ja tapa nauttia matkan tekemisestä, hän sanoo.

Toimittajana työskentelevää Rämöä voi huoletta luonnehtia polkupyörämatkakirjojen Kalle Päätaloksi. Hän on kirjoittanut eri mantereille suuntautuneista pyörävaelluksistaan kaikkiaan yhdeksän matkakirjaa, joista viimeisin Polkupyörällä napapiirille ilmestyi keväällä.

Rämö on kuljettanut lukijoitaan ja äänikirjojensa kuuntelijoita muun muassa Thaimaan ja Vietnamin trooppisessa kuumuudessa, Islannin myrskytuulten riepoteltavana ja Himalajan lumisilla rinteillä.

Kilometrin kävelylenkki uuvutti 40-vuotiaana

Seitsemäntoista vuotta sitten 40-vuotias Matti Rämö seisoi Vantaanjoen rannassa ja tunsi voimakasta pelkoa. Järkytyksen aiheutti sen tajuaminen, miten huonossa kunnossa hän oli. Reilun kilometrin kävely Pakilassa sijaitsevasta kodista oli vienyt voimat.

Rämö oli sairastanut sarkoidoosi-nimisen keuhkosairauden, mutta heikkouden suurin syy ei ollut keuhkoissa.

Sairauden hoidossa käytetty kortisonilääkitys aiheutti kovat vatsakivut, joiden vuoksi Rämö nukkui vain tunnin tai kaksi kerrallaan, eikä pystynyt syömään muuta kuin keitettyä porkkanaa ja perunaa. Piina jatkui kuusi viikkoa, kunnes vatsa rauhoittui yksityisen ravitsemusterapeutin suositteleman kookosöljyn avulla.

– Jos joudun tulemaan töihin julkisilla kulkuvälineillä tai autolla, huomaan, etten ole virkeä, Matti Rämö sanoo.

– Jos joudun tulemaan töihin julkisilla kulkuvälineillä tai autolla, huomaan, etten ole virkeä, Matti Rämö sanoo.

Rämö haaveili voimien palauttamisesta pyöräilemällä, mutta tunsi olevansa liian heikossa kunnossa retkipyöräilyyn. Sen sijaan hän tilasi postimyynnistä halvan kuntopyörän, jonka nosti television eteen.

Sinä kesänä jalkapallon maailmanmestaruuskisat pelattiin Etelä-Koreassa. Parhaimpina päivinä innokas jalkapallofani katsoi kolme tai neljä ottelua.

– Lopulta havahduin siihen, että olin viettänyt kuntopyörän selässä kuusi tuntia saman päivän aikana. Silloin tiesin, että olen valmis maantielle, Rämö sanoo.

Megapolkaisu vei kotiovelta Tunisian aavikolle

Matti Rämö kokeili kuntoaan pyöräilemällä Helsingistä Kemiöön katsomaan poikansa jalkapallo-ottelua. Halvalla pyörällä taivallettu 150 kilometrin matka otti polviin niin pahasti, että Rämö ajoi suoraan jalkapallojunioreille tarkoitettuun ensiapuun.

Kylmäpussit lievittivät polvikipua sen verran, että paluumatka seuraavana päivänä onnistui.

– Kemiön reissu oli hurja kokemus, ehkä suurin askel, jonka olen ottanut aikuisiän pyöräretkilläni. Voitin siinä oman pelkoni ja tein heikoilla välineillä jotakin, mihin pystymisestä olin epävarma.

Tulin sinuiksi suruni kanssa ja pääsin eroon ennenaikaisen kuoleman aiheuttamista miksi-kysymyksistä. Ymmärsin, että näin tämän pitikin mennä.
– Matti Rämö

Omien rajojen venyttäminen jatkui. Rämö osti pyörämekaanikoltaan Helkaman Kulkuri-retkipyörän ja polki kaksisataa kilometriä yhdessä päivässä, sitten kolmesataa. Niin pitkät päivämatkat eivät olleet terveellisiä, mutta ne antoivat sisäisen varmuuden siitä, että pitkän pyörämatkan suunnitteleminen oli realistista.

Ensimmäinen ”megapolkaisu” alkoi kotiovelta ja kuljetti Rämön Euroopan halki ja laivalla Välimeren yli. Matka Tunisian suolajärvelle ja takaisin kesti neljä kuukautta, joiden aikana Rämö pyöräili 9560 kilometriä.

– Halusin osoittaa itselleni, että olen parantunut. Pyörämatka oli myös paluuta nuoruuteni vaellusvuosiin, hän sanoo.

Äidin tuhkan laskeminen Gangesiin auttoi surussa

Helsingin Punavuoressa vietetty lapsuus tarjosi Rämölle varhaisen kokemuksen kulttuurien risteyksestä, jossa erilaiset pukeutumistavat, kielet ja olemisen muodot mahtuivat samalle kadulle. Kilometrin säteellä kotoa kokoontuivat niin hindut, muslimit kuin useampi pieni kirkkokunta.

Kun nuoruuden rakkaus päättyi sydänsuruihin, juuri asevelvollisuuden suorittanut Rämö päätti lähteä tutkimaan maailmaa ja sulattelemaan pahaa oloaan. Interrail-matkaa seurasi pitempi retki, joka vei hänet muun muassa Italiaan ja Intiaan. Rämö vietti ulkomailla kaikkiaan kolme vuotta.

Matti Rämö laski äitinsä tuhkan Ganges-joen kuljetettavaksi vuonna 2008. Rämö kertoo tärkeästä hetkestä kirjassaan Polkupyörällä Intiassa.

Matti Rämö laski äitinsä tuhkan Ganges-joen kuljetettavaksi vuonna 2008. Rämö kertoo tärkeästä hetkestä kirjassaan Polkupyörällä Intiassa.

Rämö on käsitellyt elämänsä isoja siirtymävaiheita myös aikuisena tekemillään pyörävaelluksilla. Pyöräillessään Intiassa vuonna 2008 hän kuljetti mukanaan äitinsä tuhkaa. Määränpäänä oli Varanasin kaupunki, jossa Rämö oli käynyt nuorena.

Kirjassaan Polkupyörällä Intiassa Rämö ottaa lukijan mukaan uskonnolliseen rituaaliin, jonka lopuksi hän laskee äitinsä tuhkan Ganges-joen kuljetettavaksi.

– Äitini tuhkan laskeminen Gangesiin oli vahva siirtymäriitti. Tulin sinuiksi suruni kanssa ja pääsin eroon ennenaikaisen kuoleman aiheuttamista miksi-kysymyksistä. Ymmärsin, että näin tämän pitikin mennä.

Kuusi vuotta myöhemmin Rämö valmistautui nousemaan pyörällään yli 5300 metrin korkeuteen Himalajan vuoristossa. Pitkään suunniteltua matkaa varjosti tieto isän vakavasta sairaudesta.

Hiljaisuuden kosketus toi onnen kyyneleet Islannissa

Pyörämatkan aikana Rämö valmistautui uuteen elämänvaiheeseen, jossa isää ei enää olisi. Vaativasta vuoristopyöräilystä tuli tärkeä rituaali, joka auttoi häntä käsittelemään asiaa. Vaikka Rämö oli jo jonkin aikaa pitänyt isästään huolta ja hoitanut tämän asioita, isän läsnäolo merkitsi henkistä turvaa.

Seuraava kesä meni isän saattohoidossa.

– Elämän päättyminen kuolemaan ei sinänsä ollut minulle uutinen. Silti omien vanhempien loikka tuntemattomaan toi lähelle sen, että myös minua odottaa loikka tuntemattomaan, Rämö sanoo.

Monilla pyörämatkoillaan Rämö on hakeutunut vuorovaikutukseen kohtaamiensa uskonnollisten perinteiden kanssa. Hän on tullut vakuuttuneeksi siitä, että taipumus uskoa silmille näkymättömiin asioihin kuuluu ihmisyyteen.

Pyhyyden kokeminen tuo olemiseen arvon, jota ei voi selittää. Ei ole tärkeää, onko kokemus rationaalinen tai meneekö se yksiin joidenkin normien kanssa.
– Matti Rämö

– Suurin osa maailman ihmisistä jäsentää olemassaoloaan jonkinlaisen näkymättömän ulottuvuuden kautta. Sen ymmärtäminen on syventänyt omaa tapaani kokea asioita.

Pyöräillessään Islannissa vuonna 2011 Rämö ponnisteli kolme viikkoa poikkeuksellisen kovassa vastatuulessa ja vaikeissa olosuhteissa. Leiripaikkana oli kapea jokilaakso, joka oli samalla kertaa karu ja pelkistetyllä tavalla kaunis.

Pystytettyään teltan Rämö unohtui pitkäksi aikaa kokemaan hiljaisuutta, jonka rikkoivat vain tuulen humina ja mereen laskevan joen ääni.

Kosken tasainen kohina asettui hänen mieleensä ja vaiensi kaiken epäolennaisen. Syvältä sisimmästä nousi tietoisuus siitä, että hän oli perillä. Rämö itki onnesta. Jos elämä päättyisi tähän, hän olisi valmis.

– Pyhyyden kokeminen tuo olemiseen arvon, jota ei voi selittää. Ei ole tärkeää, onko kokemus rationaalinen tai meneekö se yksiin joidenkin normien kanssa, hän sanoo.

Tänä kesänä karavaani kulkee Etelä-Savoon

Matkoillaan Matti Rämö on oppinut, että vaikeiden tilanteiden murehtiminen etukäteen on hyödytöntä. Asiat järjestyvät aina jotenkin. Yhtä tärkeä elämänoppi on se, että toisiin ihmisiin kannattaa luottaa. Yllättävän isoissakin kaupungeissa polkupyörän on voinut jättää lukitsematta kaupan eteen.

– Monenlaisissa todellisuuksissa elävät ihmiset ovat pohjimmiltaan toistensa kaltaisia: heillä on halu etsiä yhteyttä. Useimmiten olen saanut ystävällisen ja vieraanvaraisen vastaanoton.

Rämö tähdentää, että epäluuloihin ja vihamielisyyteen jumittuminen on mahdollisimman väärä tapa kohdata toinen ihminen. Työssään hän tuskastuu kohdatessaan nettivihaa, jonka käyttövoimana on syyllisten etsiminen ja ”väärien palikoiden yhdistely huonolla ymmärryksellä”.

Pyöräily tarjoaa Rämölle tarpeellista etäisyyttä kuormittaviin asioihin. Samalla mieli jäsentää työhön liittyviä pulmia ja ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Luonnon päivittäinen havainnointi auttaa luottamaan elämän jatkumiseen.

– Pyöräily on minulle harrastus, terapiaa, lääke, tapa olla olemassa ja tapa nauttia matkan tekemisestä, Matti Rämö sanoo.

– Pyöräily on minulle harrastus, terapiaa, lääke, tapa olla olemassa ja tapa nauttia matkan tekemisestä, Matti Rämö sanoo.

– Kun rehkin pyörän selässä, löydän jonkinlaisen perusrauhan, jossa kaikki on hyvin. Vaikeat, sekavat ja epävarmat asiat asettuvat ymmärrettäviin uomiinsa. Ne ovat siinä ja minä tässä, Rämö sanoo.

Tänä kesänä Rämö ei tee pitkää polkupyörävaellusta, joka kuljettaisi yhden miehen karavaanin monen maan ja ilmastovyöhykkeen läpi. Sen sijaan hän on suunnitellut pyöräretkiä muun muassa Porvooseen ja Etelä-Savoon.

Rämö kertoo lomasuunnitelmistaan hyvillä mielin, ilman karheutta äänessä.

– On hyvä huomata, että minulla ei ole tarvetta lähteä mihinkään. Kolmetuhatta kilometriä vuodessa Helsingin Keskuspuistossa antaa minulle terapian, jonka tarvitsen.
 

Katso Yle Areenasta Matti Rämön dokumenttielokuva Polkupyörällä Himalajalle. Voit myös kuunnella Yle Areenasta äänikirjoina Rämön kirjat Polkupyörällä Intiassa, Rengasrikkoja Saharassa ja Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi