
Lokakuussa Ida Aulaskoski lomailee koti- ja harrastusmaisemissa.
Ysiluokkalainen Ida Aulaskoski viettää syyslomaa trampoliinilla Espoossa: ”Vanhemmiten olen alkanut tykätä syksystä”
Ida Aulaskoski, 15, pitää sateen tuijottamista ikkunasta rentouttavana.
1. Miltä tuntuu koulunkäynti ysiluokalla Ruusutorpan koulussa Espoossa?
– Tykkään käydä koulua. Aion opiskella varmaan tosi kauan, koska haluaisin valmistua lääkäriksi. Olen ehdottomasti menossa lukioon, ja biologia on lempiaineeni. Matikasta olen aina tykännyt, ja yläkoulussa se on ollut vielä kivempaa kuin alakoulussa.
– Nyt olemme olleet koulussa, mutta keväällä olimme etäkoulussa kotona. Voi olla, että menemme piankin taas etäopetukseen, kun koronatartuntojen määrä on noussut. Etäopiskelu koronapandemian takia opetti paljon siitä, minkälainen olen opiskelijana, kun kukaan ei pakottanut, että tee tämä ja tuo. Piti ottaa itse enemmän vastuuta. Etäkoulussa oppi myös käyttämään erilaisia tietokoneen järjestelmiä.
2. Tarvitsevatko koululaiset syyslomaa?
– Kyllä loma tekee hyvää, sillä juuri ennen sitä meillä on koeputki. Ei meillä ole sellaista koeviikkoa kuin lukiossa, mutta usein eri aineiden opettajat järjestävät kokeita samoihin aikoihin lukuvuotta.
– Vaikka vasta oli kesäloma, olen päässyt jo koulunkäynnin tunnelmaan. Syksy on kuitenkin aika pitkä ja harmaa, ja olisi aika järkyttävää olla koko syyslukukausi koulussa. Syyslomalla voi levätä. Ennen en pitänyt siitä, että on pimeää, sateista ja kylmää. Mutta nyt vanhemmiten olen alkanut tykätä syksystä, kun voi olla kotona ja katsoa ikkunasta sadetta. Se on tosi rentouttavaa.
3. Minkälaisia muistoja sinulla on perheen kanssa vietetyistä syyslomista?
– Olemme olleet lomilla joskus mökillä ja joskus ulkomailla. Muistan sen, kun olimme Vaara-Suomessa mökillä ja siellä sai kiipeillä puissa.
– Olen ilmastotietoinen, vaikka perheemme matkusteleekin joskus. Mutta kyllä ajatusmaailma avartuu, kun muistutetaan, ettei lomalla ole välttämättä pakko lähteä kotoa muualle viettämään lomaa.
4. Mitä teet syyslomalla tänä vuonna?
– Toimin Espoon Voimisteluseura Boucessa ohjaajana, ja järjestämme syyslomaleirin lapsille. Harrastan trampoliinivoimistelua kuudetta vuotta, ja ryhmiä ohjaan toista vuotta. Meillä on syyslomaviikolla myös koulutusta ja yhteiset treenit. Niissä menee ainakin arkipäivät. Käyn varmaan myös Olga-koiramme kanssa lenkillä.
– Ohjaaminen on ihan sikakivaa ja tykkään olla lasten kanssa. Ohjaan pääasiassa 6–14-vuotiaita. Olen tosi iloinen, että saan tehdä sitä. Olin ennen rytmisessä voimistelussa, mutta en tykännyt kisata. Trampoliinivoimistelussa en kisaa ollenkaan.
5. Mikä sinulle on pyhää?
– Aika hyvä kysymys. Minusta pyhää on se, että osaa arvostaa niitä asioita, mitä itsellä on. Pyhää on esimerkiksi se, että jos on perusterve eikä ole vakavia sairauksia, osaa olla tietoinen ja kiitollinen siitä.
Koulujen syyslomaa vietetään 12.–16.10.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Lähes 900 pääkaupunkiseudun koululaista käy seurakuntien iltapäiväkerhoissa – vanhemmat kehuvat toimintaa
AjankohtaistaHelsingin ja Vantaan seurakuntien iltapäiväkerhoissa käy eka- ja tokaluokkalaisia sekä erityisen tuen oppilaita. Espoon seurakunnat eivät järjestä iltapäiväkerhoja.