null  Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto myönsi yli 400 000 euroa viidelle järjestölle

Myönnetty summa jakautuu viidelle eri järjestölle.

Myönnetty summa jakautuu viidelle eri järjestölle.

Ajankohtaista

 Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto myönsi yli 400 000 euroa viidelle järjestölle

Suurimman tuen, 120 000 euroa, saa Suomen Lähetysseura.

Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt myöntää tukea viidelle lähetystyötä tekevälle tai kansainvälistä apua antavalle järjestölle. Suomen Lähetysseuralle myönnettiin 120 000 euroa, Suomen Pipliaseuralle raamatunkäännöskohteisiin yhteensä 110 000 euroa, Kirkon Ulkomaanavulle 80 000 euroa, Diakonissalaitokselle 80 000 euroa ja Medialähetys Sanansaattajille (Sansa) 12 000 euroa farsin- ja arabiankieliseen maahanmuuttajatyöhön. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa torstaina 18. huhtikuuta.

Kyse on lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten määrärahasta. Järjestöt käyttävät tuen hakemustensa mukaisesti ja raportoivat sen käytöstä ja vaikuttavuudesta yhteiselle kirkkoneuvostolle elokuun loppuun 2025 mennessä.

Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston aiemman päätöksen mukaisesti lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan käytetään vuosien 2024–2027 aikana määrärahaa vuosittain 2 655 000 euroa. Määräraha vastaa noin kolmea prosenttia kirkon helsinkiläisten jäsenten maksamasta kirkollisverosta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.