Helsingin seurakuntien perheneuvonta lisää nopeasti varattavien aikojen tarjontaa
Yksikin keskustelukerta perheneuvojan kanssa voi auttaa eteenpäin vaikeassa tilanteessa.
Helsingin seurakuntien perheneuvonnan apua voi nyt saada aiempaa ripeämmin, sillä nopeasti varattavien keskusteluaikojen tarjontaa lisätään.
Keskusteluajan seurakunnan perheneuvojan kanssa voi varata puhelimitse tai sähköisesti ja sen saa tavallisesti kahden viikon sisällä. Yksikin keskustelukerta perheneuvojan kanssa saattaa auttaa ratkomaan parisuhteen solmua.
Perheneuvonnan palveluille on jatkuvasti kova kysyntä ja pitkäkestoisen perheneuvonnan aikoja voi joutua odottamaan pitkäänkin.
– Aina parisuhteen tai perheen ongelmat eivät kuitenkaan vaadi usean käynnin prosesseja. Siksi tämä on hyvä vaihtoehto selvittää ihmissuhde- tai vuorovaikutusvaikeuksia nopeammin, jolloin tilanne ei yhtä helposti pääse kriisiytymään, sanoo perheneuvoja Anna Korkman-Lopes.
Tapaamiset ovat käynti kerrallaan -periaatteella eli kerralla varataan yksi aika, mutta tarvittaessa perheneuvontaan voi tulla uudelleenkin. Keskusteluissa pohditaan asioiden tärkeysjärjestystä.
Työskentely on ratkaisukeskeistä eli siinä keskitytään löytämään asiat, joista puhuminen auttaa tilanteessa eteenpäin. Tapaamiseen voi tulla yksin, parina tai perheenä ja tapaamiset voidaan toteuttaa myös etänä. Nopeasti varattavat keskusteluajat täydentävät seurakuntien parisuhteen tueksi tarjoamia muita palveluja.
Kaikki seurakuntien perheneuvonnan palvelut ovat maksuttomia eivätkä edellytä kirkkoon kuulumista. Ajanvaraustiedot ja sähköinen kalenteri nopeasti varattaville ajoille on Helsingin seurakuntien perheneuvonnan nettisivuilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Levätkää ensin, kokeilkaa seksissäkin jotain ihan uutta – perheneuvojan vinkit parempaan parisuhdekesään
Hyvä elämäKesäloma voi tuntua kuumottavalta paitsi säiden puolesta, myös parisuhteen kuormittumisen vuoksi. Tässä perheneuvoja Mari Kinnusen parisuhdevinkkejä leppoisampaan lomaan.