Hyvää pyhää: Kaikessa kaikuu vapauttava viesti
Tuntuu hyvältä kuulla lempeitä sanoja.
Jeesus puhuu tälle sunnuntaille valitussa raamatunkohdassa ikeen kantamisesta. Lempeyttä ja huolenpitoa huokuvat sanat ovat puhuttelevia, mutta teksti ei jää vain siihen. Jeesus aloittaa kiittämällä Jumalaa mystisestä tiedosta, joka on annettu viisaiden ja järkevien sijaan lapsenmielisille.
Jeesuksen sanoista tulee helposti poimittua ne, jotka ovat itselle rakkaimpia. Sellaiset tekstinkohdat ovat kuin hittikappaleet artistin levyllä. Omaan makuun sopivaa kuuntelee kerta toisensa jälkeen ja muut, vähemmän itselle sopivat, jäävät varjoon.
Suosikkikohdat kertovat valitsijastaan. Kun on tapana kasata harteilleen turhiakin taakkoja ja hankkia hyväksyntää suorittamalla, tuntuu hyvältä kuulla lempeitä sanoja. Uupuneena on ihanaa tulla nähdyksi. Väsymyksen keskelle kaipaa Jeesusta sanomaan: minä annan teille levon.
Vaikeina pidetyt Jeesuksen sanat kertovat yhtä lailla valitsijastaan. Jos rakastaa ajattelua, on epämiellyttävää kuulla, että viisaat ja oppineet jäävät Jeesuksen mukaan ilman mystistä tietoa Jumalasta. Tiedon kartuttajan saattaa olla vaikea hyväksyä Jeesuksen lupausta siitä, että salainen tieto paljastetaan lapsenomaisille.
Parhaisiin paloihin keskittymällä jää huomaamatta se, että Jeesuksen vapauttava viesti kaikuu kaikessa. Etsimällä ei välttämättä löydä, eikä lisää opettelemalla ehkä huomaa sitä, minkä lapsikin tajuaa. Pysähdy, niin voit nähdä Jumalan kaikessa. Hän on koko ajan koettavissa tässä ja nyt – ei tarvitse yrittää.
Käy ehtoollisella
Salainen tieto tulee Kristuksen kautta.
Mene ehtoolliselle, siellä hän on koettavissa ihan fyysisesti.
On ok, jos ei tunnu miltään.
On ok, jos ärsyttää.
On ok, jos silmät täyttyvät kyynelistä ja sisimpään laskeutuu lämpö.
Käy ehtoollisella joka tapauksessa ja niin usein kuin suinkin ehdit.
1.9.
Päivän evankeliumissa (Matt. 11:25–30) Jeesus lupaa salaisen tiedon lapsenmielisille ja levon työn uuvuttamille.
Jaa tämä artikkeli: