Kolumni: Ensiluokkalainen ei tarvitse älypuhelinta sen enempää kuin hän tarvitsee iltalasillisen konjakkia
Lapsille on tärkeää opettaa myös sitä, miten olla ihminen ilman laitetta kädessä, Jussi Sohlberg kirjoittaa.
On 2020-luvun arkipäivää, että sormet pyyhkivät puhelinten näyttöä maailmanlaajuisesti taukoamatta. Suomessa Youtube-videoita katsellaan päivittäin yli miljoona kertaa ja Google-hakuja suomalaiset tekevät päivittäin 30 miljoonaa.
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on pistänyt lusikkansa digisoppaan kirjassaan Ahdistunut sukupolvi (suom. 2024). Hän esittää yksinkertaisen mutta kiusallisen kysymyksen: mitä jos annoimme älypuhelimet lapsille liian aikaisin?
Haidtin mukaan jotain tapahtui jo vuonna 2012. Se jokin oli älypuhelinten ja sosiaalisen median räjähdysmäinen yleistyminen. Some ei ole enää pelkkä viihdyke – se on julkinen kilpailu, jossa jokainen selfie on mahdollisuus sekä ylistykseen että lynkkaukseen.
Hiljaisuuteen voi opetella ja siitä voi tulla luonteva osa elämänrytmiä.
On varsin ilmeistä, että erilaisten videopalvelujen ja sosiaalisen median runsas käyttö on osaltaan johtanut siihen, että meillä on yhä enemmän lapsia ja nuoria, joiden keskittymiskyky on samaa luokkaa kuin päästäisellä.
Haidtin mukaan älypuhelimien liian varhaisella ja liiallisella käytöllä on myös yhteys nuorten kasvaneisiin mielenterveyshäiriöihin, joista on tullut suoranainen epidemia. Monet lapset ja nuoret on jätetty suorastaan digimaailmaan heitteille. Haidtilla on radikaali ratkaisu: lykätään älypuhelinten käyttöönottoa ainakin 14-vuotiaaksi.
Ensimmäinen askel on myöntää, että esimerkiksi ensiluokkalainen ei tarvitse älypuhelinta sen enempää kuin ensiluokkalainen tarvitsee iltalasillisen konjakkia. Tutkimukset osoittavat, että sosiaalinen median ylikäyttö on haitallista erityisesti lapsille ja murrosikäisille – ja silti annamme sen hallita heidän elämäänsä ja meidän. Yhtä lailla digikoukussa ovat myös todella monet aikuiset.
Toinen askel on se, että kouluissa keskitytään uudelleen perustaitojen opetteluun. Opetellaan myös sitä, miten olla ihminen ilman laitetta kädessä. Kännykkäkielto oppitunneilla on mielestäni hyvä korjausliike. Kolmanneksi voimme kokeilla ajatusta, että kasvatus ei ole ulkoistettavissa algoritmille.
Viikkoon on hyvä saada vaikkapa pari vapaapäivää ärsykevyörystä. Se tuntuu aluksi oudolta, pitkäveteiseltä ja jopa ahdistavalta, mutta se ei ole vaarallista. Hiljaisuuteen voi opetella ja siitä voi tulla luonteva osa elämänrytmiä.
On aika ottaa takaisin se valta, jonka annoimme sovelluskehittäjille. Seuraavan kerran, kun selaat somea automaattisesti, lopeta selaus. Sinulla on siihen valta. Opettele käyttämään tuota valtaa. Ruutuajan rajoittaminen antaa tilaa muulle elämälle, olemiselle ja tekemiselle. Digimaailma on ihmistä, mutta ihminen ei ole digimaailmaa varten.
Kirjoittaja on uskonnontutkija, joka tutkailee uskonto- ja katsomuskenttää kansankirkoista esoteriaan, uushenkisyyteen ja kaikkea siltä väliltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Ozzy Osbourne oli paljon muutakin kuin rocktähti – pimeyden prinssiä enemmän hän oli Jumalan kuva
PuheenvuorotKoulukiusaamisesta, alkoholista ja kaoottisesta elämäntavasta huolimatta Ozzysta tuli legenda. Sukupolvikokemus päättyi pari viikkoa sitten, kun Ozzy menehtyi, Jussi Sohlberg kirjoittaa.