Kolumni: Herätysliikkeet eivät herätä enää ketään
Nykyään kristillisellä kentällä herättää ja haastaa korkeintaan hiljaisuuden liikehdintä, arvioi Heikki Nenonen.
Sanonta kuuluu, että ensin on herätys, sitten herätysliike ja lopuksi pelkkä liike. Kesän edetessä tämä käy mielessä, kun herätysliikkeet kokoontuvat suurtapahtumiinsa. Enemmän kuin herätystä niissä näemmä vaalitaan herätyksen muistoa ja siihen liittyvää identiteettiä. Arvokasta toki sekin, siinä missä esimerkiksi Havis Amandan konservointikin.
Herätysliikkeen pitäisi herättää, haastaa ja ärsyttää. Ei sisäsiistiytyä, kirkollistua ja kääntyä kohti keskiluokkaistunutta ydinjoukkoaan.
Viidesläisissä liikkeissä puhutaan yhä herätyksestä – ainakin niiden toimesta, jotka eivät saaneet edellisestä herätyksestä pysyviä traumoja. Jeesuksen radikaalia herätyspuhetta enemmän tuntuu kuitenkin kiehtovan identiteettipolitiikka ja arvojen uuskonservatismi. Vähän sama vaiva kuin evankelisuudessa: periaatteessa puhutaan Jeesuksesta, mutta lopulta vahvin totuus koskee miehiä, naisia ja pappien sukupuolia.
Körttiläisyys tunnetaan herännäisyytenä, mutta tuon salonkikelpoisempaa herättäjää en keksi. Haastapa siinä kirkkoinstituutiota, jonka vallankäyttäjistä puolet istuu seurapenkissä ja loput kokevat olevansa ”henkisesti ehkä lähimpänä herännäisyyttä”. Tuttavani sanoin ”körttiläisyys on kirkon ydintä ollessaan keskiluokkaisen ystävällinen ja avoin, mutta tahmean sisäpiirimäinen, piilomuuttumishaluton ja sisäänkääntyvä.”
Hiljaisuuden viljelyssä näyttää olevan mystistä voimaa, sitä mitä herätysliikkeissä joskus oli.
Lestadiolaisuudessa keskitytään asuntovaunun vuosimallin lisäksi kilvoittelemaan niin oikeassa olemisessa kuin oikeissa sanamuodoissakin. Ollaan rehellisiä: pohjoisen köyhän kansan morsiusmystiikasta on tullut määrämittaisen keskiluokkaista insinööriuskoa, jossa yksilön usko hoidetaan tarvittaessa ”yhteiseksi ymmärrykseksi”. Herättelepä siinä.
Nykyään kristillisellä kentällä herättää ja haastaa korkeintaan hiljaisuuden liikehdintä. Hiljaisuuden viljelyssä näyttää olevan mystistä voimaa, sitä mitä herätysliikkeissä joskus oli. Mystiikan perinne ja siihen liittyvä taisteleva rukous pelottaa joissakin kristillisissä piireissä, koska liikehdintä ei käperry – ainakaan vielä – perinneliikkeeksi tai olemaan vain menneen maailman turvasaareke. Tosin keskiluokkaisen kesyyntymisen kiusauksia näkyy sielläkin, mikä taas ei tee kunniaa vanhan liiton mystikoille. He olivat yleensä napit vastakkain aikansa vallanpitäjien kanssa.
Ehkä perinteiset herätysliikkeet voisivat oppia hiljaisuuden liikkeeltä jotain siitä, mitä ne itse alunperin olivat?
Kirjoittaja on valokuvaava valtiotieteilijä ja helsinkiläinen pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Katso kriitikkoa kuin ystävääsi, sillä hän saattaa olla sellainen
PuheenvuorotSuuri osa kritiikistä on usein turhanpäiväistä länkytystä, mutta joukossa on myös laatutavaraa, Heikki Nenonen kirjoittaa.
Kolumni: Älä ole armollinen itsellesi
Puheenvuorot
